Kunnanhallitus, kokous 28.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 215 LISÄPYKÄLÄ: Yritystontin ostaminen - tontti 200/5 (lisäpykälä)

VESDno-2021-285

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunta on myynyt Sähkölandia Oy:lle 21.3.2019 päivätyllä kauppakirjalla tontin 200/5 (RN:o 922-410-8-33). Tontti sijaitsee Virolaisen asemakaava-alueella. Pykälän liitteenä on tontin kauppakirja. 

Sähkölandia Oy on ilmoittanut kuntaan Yrityksen liiketoiminnan suunnitelmat ovat muuttuneet, ja tämän johdosta tontille ei ole tarvetta. Tällä hetkellä tontti on rakentamaton. Kauppakirjan kohdan 13 mukaisesti ostaja joutuu suorittamaan sopimussakkoa, mikäli luovuttaa tontin sopimuksen vastaisesti rakentamattomana edelleen. Myyjä eli kunta voi kuitenkin erityisen painavista syistä vapauttaa ostajan joko kokonaan tai osittain tässä tarkoitettujen sopimussakkojen suorittamisesta. 

Kunnanjohtaja on neuvotellut asiasta Sähkölandia Oy:n kanssa ja todennut, että liiketoiminnan suunnitelmien muutokset ovat tässä tapauksessa riittävä syy sopimussakosta kokonaan vapauttamiseen. Tällöin kunta myöntäisi Sähkölandia Oy:lle oikeuden luovuttaa tontti rakentamattomana edelleen ilman sopimussakko sanktiota. Elinkeinon kannalta on tärkeä, että kunnan yritysalueet rakentuvat ja päätös nopeuttaa alueen kehittymistä. Muutoin kauppakirjan ehdot jäävät voimaan ja sitovat uutta ostajaa. 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää, että Sähkölandia Oy:lle annetaan oikeus luovuttaa tontti 200/5 (RN:o 922-410-8-33) rakentamattomana edelleen, eikä luovutuksesta kohdistu luovuttajaan kauppakirjan mukaista sopimussakkoa. Muutoin kauppakirjan ehdot jäävät voimaan ja sitovat myös uutta ostajaa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunta on myynyt Sähkölandia Oy:lle 21.3.2019 päivätyllä kauppakirjalla tontin 200/5 (RN:o 922-410-8-33). Tontti sijaitsee Virolaisen asemakaava-alueella. Pykälän liitteenä on tontin kauppakirja ja tarkemmat tiedot tontista. Kunnanhallitus on tämän jälkeen 30.8.2021 § 163 päättänyt, että Sähkölandia Oy:lle annetaan oikeus luovuttaa tontti 200/5 (RN:o 922-410-8-33) rakentamattomana edelleen, eikä luovutuksesta kohdistu luovuttajaan kauppakirjan mukaista sopimussakkoa. Muutoin kauppakirjan ehdot jäävät voimaan ja sitovat myös uutta ostajaa.

Sähkölandia Oy on myynyt tontin edelleen yksityishenkilölle ja nyt tämä yksityishenkilö on tiedustellut kunnalta, onko sillä halukkuutta hankkia tontti takaisin. Tontti on tällä hetkellä rakentamaton. Kunnan elinvoiman kehityksen kannalta on edelleen olennaista, että kunnan yritysalueet rakentuvat ja että kunnalla on päätösvaltaa siitä, millä ehdoin ja kenelle yritystontteja myydään. Tämän johdosta kunnan on tarkoituksenmukaista hankkia takaisin kyseinen tontti.

Kunnan hallintosäännön 4 luvun 1 § mukaan kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta, mikäli hinta ei ylitä 300 000 euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää hankkia Virolaisen asemakaava-alueella sijaitsevan tontin 200/5 (RN:o 922-410-8-33) myyjältä hintaan 46 680 euroa. Tontin on oltava myyntihetkeä 21.3.2019 vastaavassa kunnossa. Kunnanjohtajalle annetaan valtuudet laatia ja allekirjoittaa kauppaa varten tarvittavat asiakirjat.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Myyjä

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.