Kunnanhallitus, kokous 28.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 197 Talousarvio 2023 ja taloussuunnitelma 2023-2025

VESDno-2022-166

Valmistelija

  • Aki Kohonen, talousjohtaja, aki.kohonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain 410/2015 110 §;n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot ja siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.

Talousarvion tilikauden tulos on noin 0,6 miljoonaa euroa ylijäämäinen. Ulkoiset toimintatuotot ovat noin 2,7 milj. euroa ja ne laskevat vuoden 2022 talousarviosta -7,1 %. Ulkoiset toimintakulut ovat noin 15,4 milj. euroa ja ne laskevat vuoden 2022 talousarviosta -48,3 %. Verotulot ovat noin 11,9 milj. euroa ja ne laskevat vuoden 2022 talousarviosta -39,5 %. Valtionosuudet ovat noin 3,1 milj. euroa ja ne laskevat vuoden 2022 talousarviosta -60,2 %. 

Lautakunnat ovat käsitelleet omien toimialojensa talousarviot kokouksissaan marraskuussa 2022. 

Talousarvion vuoden 2023 investointimenot ovat noin 6,7 miljoonaa euroa.

Rahoituslaskelman mukaisesti kunta nostaa vuonna 2023 pitkäaikaista lainaa 4,2 miljoonaa euroa ja lyhentää pitkäaikaisia lainoja noin 1,4 miljoonaa euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan ehdotuksen vuoden 2023 talousarvioksi ja vuosien 2023-2025 taloussuunnitelmaksi. Lisäksi talousjohtajalle annetaan oikeus tehdä teknisiä korjauksia talousarviokirjaan.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)