Kunnanhallitus, kokous 28.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 208 Jäsenten nimeäminen Pirkanmaan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin

VESDno-2022-244

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Hyvinvointialuelain (611/2021) 32 §:n mukaan aluehallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä, ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi hyvinvointialueen vanhusneuvosto sekä vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen vammaisneuvosto. 

Vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Lisäksi vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita henkilöitä. Aluehallituksen on huolehdittava vaikuttamistoimielinten toimintaedellytyksistä. Vaikuttamistoimielimille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön tai vammaisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta, ja vaikuttamistoimielimet tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella.

Hyvinvointialueen nuorisovaltuuston osalta valmistelun lähtökohta on ollut, että jo nyt Pirkanmaan liiton puitteissa toimiva nuorisovaltuusto toimisi myös hyvinvointialueen nuorisovaltuustona.

Hyvinvointialueen vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston osalta  esitetään, että aluehallitus pyytää hyvinvointialueen kuntia nimeämään jäsenet kumpaankin vaikuttamistoimielimeen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielimien jäsenistä seuraavasti: 

  • yli 200 000 asukkaan kunnat viisi (5) jäsentä kumpaankin vaikuttamistoimielimeen 
  • yli 20 000 asukkaan kunnat kaksi (2) jäsentä kumpaankin vaikuttamistoimielimeen
  • alle 20 000 asukkaan kunnat yksi (1) jäsen kumpaankin vaikuttamistoimielimeen

 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus nimeää hyvinvointialueen vammaisneuvostoon ja vanhusneuvostoon yhden jäsenen kumpaankin vaikuttamistoimielimeen. 

Päätös

Kunnanhallitus nimeää Vesilahden kunnan edustajiksi Pirkanmaan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin

  • Kristiina Kantolan vammaisneuvoston edustajaksi ja
  • Riitta Vatasen vanhusneuvoston edustajaksi.

Valmistelija

  • Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Pirkanmaan hyvinvointialue on täydentänyt pyyntöään alueellisten vanhus- ja vammaisneuvostojen sekä nuorisovaltuustojen kokoonpanoista ja pyytää Pirkanmaan kuntia nimeämään myös varajäsenet vanhus- ja vammaisneuvostojen jäsenille sekä nuorisovaltuustoon jäsenen ja varajäsenen.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus nimeää varajäsenet Pirkanmaan hyvinvointialueen vanhus- ja vammaisneuvostoihin sekä nuorisovaltuustoon jäsenen ja varajäsenen.

Päätös

Kunnanhallitus nimeää

  • Pirkanmaan hyvinvointialueen vanhusneuvostoon varajäseneksi Titi Tammisen
  • Pirkanmaan hyvinvointialueen vammaisneuvostoon varajäseneksi Leila Riitaojan sekä
  • Pirkanmaan hyvinvointialueen nuorisovaltuustoon jäseneksi Wilma Karlssonin ja tälle varajäseneksi Oona Paason.

Tiedoksi

Nimetyt, Pirkanmaan hyvinvointialue (kirjaamo@pirha.fi)

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.