Kunnanhallitus, kokous 28.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 199 Hallintosäännön päivittäminen

VESDno-2020-86

Valmistelija

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanvaltuusto on 14.11.2022 § 49 päättänyt perustaa kuntaan hyvinvointi- ja osallisuusjaoston, johon nimetään:

  • Hyvinvointisuunnittelija
  • Vapaa-aikakoordinaattori
  • Sivistysjohtaja
  • Varhaiskasvatusjohtaja
  • Hallintojohtaja
  • Tekninen johtaja
  • Valtuutettu Miia Rajala
  • Valtuutettu Tomi Pakarainen
  • Varavaltuutettu Virpi Eskola


Lisäksi päätöksen mukaan myönnetään läsnäolo- ja puheoikeus kunnanhallituksen ja sivistyslautakunnan puheenjohtajille.

Myös sosiaali- ja terveydenhuollon uudistus vaikuttaa osittain kunnan toiminnan rakenteisiin. Pirkkalan kunnanvaltuusto on 14.11.2022 § 94 päättänyt hallintosääntömuutoksista, joista merkittävin Vesilahden kannalta on Pirkkalan hyvinvointilautakunnan muutokset. Hyvinvointilautakunnan nimi muutetaan sivistyslautakunnaksi ja samalla Vesilahden edustajat poistuvat lautakunnan kokoonpanosta.

Lisäksi kunnan tekninen johtaja on ilmoittanut irtisanoutuvansa virastaan siten, että viimeinen työpäivä on 9.12.2022. Tämän johdosta kunnanjohtaja on tehnyt selvityksen ja esityksen teknisen johtajien tehtävien hoitamisesta tulevaisuudessa. Selvitystä esitellään kokouksessa. Mikäli kunnanjohtajan esitys uudesta teknisten palveluiden organisointimallista hyväksyttäisiin, tarkoittaisi se kahden uuden viran perustamista teknisiin palveluihin ja teknisen johtajan tehtävien jakamista hallintosäännön kautta näille uusille virkasuhteille. 

Hallintosäännössä määritellään myös luottamushenkilöiden palkkiomaksuaikataulu. Maksukertojen määrää olisi toiminnan joustavuuden vuoksi syytä nostaa kahdesta maksukerrasta neljään vuosittain.

Edellämainittujen muutostarpeiden johdosta kunnan hallintosääntöön ollaan ehdottamassa liitteen mukaisia uudistuksia.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaiset muutokset hallintosääntöön 1.1.2023 lukien. Hallintosäännön terminologiset muutokset päivitetään virkatyönä talousarvioon sekä muihin asiakirjoihin.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana kunnanhallitus teki muutoksia hallintosääntö asiakirjaan, muutokset kirjattiin näkyviin liite-asiakirjaan.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.