Kunnanhallitus, kokous 28.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 194 Talousarviomuutokset vuodelle 2022

VESDno-2022-145

Valmistelija

  • Aki Kohonen, talousjohtaja, aki.kohonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnan hallintosäännön mukaan talousarvioon tehtävät muutokset on esitettävä valtuustolle siten, että valtuusto ehtii käsitellä muutosehdotukset talousarviovuoden aikana.

Toteumatietojen ja tehtyjen arvioiden perusteella esitetään seuraavia talousarviomuutoksia koskien vuotta 2022:

Investointiosa:

Investointien osalta talousarviossa merkityt investointien sitovuudet eivät merkittävästi ylity. Osa investoinneista ei kuitenkaan toteudu talousarvion investointitaulukon laajuudessa. Haasteet suunnittelijoiden saatavuudessa ovat viivästyttäneet osaa hankkeista. Lisäksi metsämantereen suunnittelussa tehtiin ilkivaltaa kaava-alueella, kun mitatut kairapisteiden merkit käytiin repimässä irti ja hävittämässä alueelta. Tämä viivästytti osaltaan Metsämantereen suunnitelmien valmistumista viivästyttäen maaperätutkimuksia.

Kiinteistöhankkeista suurin toteutumatta jäänyt investointi on Kaakilanmutkan yrityshalli, joka suunnitellaan toteutettavan vuoden 2023 aikana. Lisäksi torin rakentamiseen varattua määrärahaa ei käytetä kokonaan vuoden 2022 aikana, vaan hanketta jatketaan vuonna 2023.

Puistot, leikkikentät ja muut yleiset alueet investointikokonaisuus ylittyy hieman talousarviosta. Torin rakentaminen sekä leikkivälineiden hankinta tulevat ylittymään arvioituun nähden. Anttilanvuorelle saatu avustus laskee lisämäärärahan tarvetta puistot, leikkikentät ja yleiset alueet investointikokonaisuudessa.

Kaavateiden rakentamiskohteissa sekä vesihuollossa merkittävin toteuttamatta jäänyt investointi vuonna 2022 on Metsämantereen kunnallistekniikka. Metsämantereen kunnallistekniikan viivästymiseen ovat vaikuttaneet osaltaan suunnittelijoiden hyvä tilanne sekä alueella tehty ilkivalta, jotka ovat aiheuttaneet suunnitelmien viivästymisen. Kaavateissä ja vesihuollossa lisäksi muutoksia tuo Ämmänhaudanmäen urakan maksuerien sijoittumiset vuodelle 2022, jonka vuoksi määrärahat ovat ylittyneet kaavateissä ja vesihuollossa. Muita kaavateiden rakentamishankkeiden talousarvion alittavia investointeja ovat kevyenliikenteen väylän suunnittelu, Peltotien – Arvintien kevyenliikenteenväylän rakentamatta jättäminen, Palvelukeskusalueella Huhtatien rakentamiseen saatujen tarjousten kokonaishinta sekä Petäjärinteen ja Kielonrinteen urakan jatkuminen vuonna 2023. Vesi- ja viemärilaitoksen hankkeissa muita talousarvion alittavia investointeja ovat palvelukeskusalueen kunnallistekniikan rakentamisen tarjousten halpa hinta ja Suomelan vesihuollon rakentamiseen varattujen määrärahojen arvioitu toteutuminen suunniteltua alhaisempina.

Tekniset palvelut ovat esittäneet investointiosaan seuraavat määrärahamuutokset:

  • Kiinteistöhankkeista vähennetään 2 100 000 euroa
  • Kaavateiden rakentamishankkeista vähennetään 900 000 euroa
  • Puistot, leikkikentät ja yleiset alueet hankkeisiin lisätään 30 000 euroa
  • Vesi- ja viemärilaitoksen hankkeista vähennetään 340 000 euroa.

Investointeja koskevat määrärahamuutokset on esitetty tarkemmin pykälän liitteessä olevassa taulukossa. Määrärahamuutokset laskevat valtuuston hyväksymien investointien sitovuuksia kiinteistöhankkeiden, kaavateiden ja vesihuollon osalta sekä nostavat puistot, leikkikentät ja yleisiä alueita.

Yhteensä investointien määrärahan vähennykset ovat 3 480 000 euroa ja lisäykset 170 000 euroa. Muutosten nettovaikutus on 3 310 000 euroa.

Käyttötalousosa:

Vesilahden talousarviossa 2022 valtuustoon nähden sitova taso on tuottojen ja kulujen erotus eli netto paitsi vesi- ja viemärilaitoksessa, jossa sitova taso on tilikauden tulos.

Sosiaali- ja terveystoimi, yhteistoiminta-alue -tehtäväalueen muutetun talousarvion toimintakate on -14 592 681 euroa. Syyskuun toteuman perusteella on tehty arvio koko vuoden tuotoista ja kuluista. Sosiaalipalvelujen arvioitu kustannusten ylitys on yhteensä 50 000 euroa, mikä perustuu lastensuojelun ja kehitysvammaisten asumispalvelutarpeiden kasvuun. Ikääntyneiden palvelujen arvioitu kustannusten ylitys on yhteensä 38 000 euroa, jota selittää koronatilanteen johdosta lisääntyneet poissaolot ja siten vaikutukset henkilöstömenoja kasvattavasti 28 000 euroa sekä työvoiman vuokrauksessa 10 000 euroa. Lisäksi terveyspalveluissa arvioidaan koronatilanteesta johtuvien lisätöiden vaikutusten johdosta henkilöstömenojen ylittyvän 22 000 euroa. Terveyspalveluissa myös hoitotarvikkeiden arvioidaan ylittyvän 38 000 euroa. Vastaavasti Pirkanmaan sairaanhoitopiirin erikoissairaanhoidon kustannusten arvioidaan alittavan talousarvion 280 000 euroa, jota selittää ennakoitua pienempi kysyntä ja tarjonta mahdollisesti koronatilanteesta johtuen. Kulujen vähennysten ja lisäysten erotus on 132 000 euroa. Sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen tehtäväalueeseen esitetään 132 000 euron suuruista määrärahan vähennystä.

Hallintopalvelujen toimialueeseen lukeutuvan maaomaisuuden myyntituottojen talousarvio arvioidaan alittavan vuonna 2022, koska budjettia tehtäessä suunniteltu kerrostalon rakentaminen ei toteudukaan. Maaomaisuuden määrärahan vähennykseksi esitetään 200 000 euroa.

Tuloslaskelmaosa:

Talousarvion mukainen verotulojen määrä on 19 659 070 euroa. Kuntaliiton marraskuussa julkaiseman veroennustekehikon mukaan vuoden 2022 verotulojen arvioidaan toteutuvan 20 824 219 euroa, joka on 1 165 149 euroa enemmän kuin talousarviossa. Kehikossa lisäykset kohdistuvat kunnallisveroihin 730 000 euroa, yhteisöveroihin 320 000 euroa ja kiinteistöveroihin 115 000 euroa. Veroennustekehikon arvion perusteella esitetään verotuloihin 1 165 000 euron suuruista määrärahamuutosta, jolla lisätään verotuloarviota.

Talousarvion mukainen valtionosuuksien määrä on 7 771 608 euroa. Kuntaliiton tuottaman valtionosuuslaskelman mukaan vuoden 2022 lopullinen valtionosuus olisi 7 936 018 euroa, joka on 164 410 euroa enemmän kuin talousarviossa. Valtionosuuslaskelman perusteella valtionosuuksiin esitetään 165 000 euron suuruista valtionosuustuottojen lisäystä.

Rahoitusosa:

Talousarvion 2022 rahoituslaskelmassa on vahvistettu pitkäaikaisten lainojen lisäykseksi 6 000 000 euroa.

Investointitalousarvioon tehdyistä muutoksista, verotulojen ja valtionosuuksien nousuista sekä kustannusten toteutumatta jäämisestä johtuen pitkäaikaista lainaa ei ole tarvinnut nostaa vuoden 2022 aikana. Nykyisten arvioiden mukaan loppuvuoden aikana ei tarvitse nostaa pitkäaikaisia lainoja. Esitetään, että pitkäaikaisten lainojen lisäyksen määräksi vahvistetaan 0 euroa, jolloin pitkäaikaisten lainojen lisäyksen määrä vähenee 6,0 miljoonaa euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus esittää, että kunnanvaltuusto hyväksyy seuraavat talousarviomuutokset:

1. Investoinnit:

  • Kiinteistöhankkeiden investointeihin 2 100 000 euron vähentävä määrärahamuutos
  • Kaavateiden rakentamiskohteiden investointeihin 900 000 euron vähentävä määrärahamuutos
  • Puistojen, leikkikenttien ja yleisten alueiden investointeihin 30 000 euron lisäävä määrärahamuutos
  • Vesi- ja viemärilaitoksen investointeihin 340 000 euron vähentävä määrärahamuutos

2. Käyttötalouosa:

  • Sosiaali- ja terveystoimen yhteistoiminta-alueen tehtäväalueelle 132 000 euron menoja vähentävä määrärahamuutos
  • Hallintopalvelujen toimialueelle 200 000 euron tuottoja vähentävä määrärahamuutos

 3. Tuloslaskelmaosa:

  • Verotuloihin 1 165 000 euron tuottoja lisäävä määrärahamuutos
  • Valtionosuuksiin 165 000 euron tuottoja lisäävä määrärahamuutos

4. Rahoitusosa:

  • Pitkäaikaisten lainojen lisäyksen määräksi vahvistetaan 0 euroa

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)