Kunnanhallitus, kokous 2.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 220 Muutospäätös kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2020

VESDno-2020-229

Valmistelija

  • Merja Vihtiälä, talouspäällikkö, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osasto on tehnyt muutospäätöksen 5.10.2020 kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuonna 2020.

Eduskunnan päätöksen mukaisesti kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta annetun lain (1704/2009) on lisätty uusi 36 b §: verotulojen viivästymisestä johtuva määräaikainen korvaus. Lakia on muutettu siten, että pykälässä tarkoitettujen korvausten määrä vastaa verotuksen maksujärjestelyjen muutoksista vuonna 2020 väliaikaisesti aiheutuvaa verotulojen viivästymistä. Lain muutos on tullut voimaan 5.10.2020. Päätöksellä oikaistaan valtiovarainministeriön 7.5.2020 tekemän muutospäätöksen korvausmäärät vastaamaan verotulojen viivästystä. 

Vesilahden kunnanhallitus on käsitellyt 7.5.2020 muutospäätöksen 8.6.2020 §135. Toukokuisen päätöksen mukaan uusi veromenetysten kompensaation ja veronlykkäysten korvaus oli 2 312 054 euroa, joka oli 403 935 euroa enemmän kuin alkuperäinen määrä. Alkuperäinen verokompensaatio oli 1 908 119 euroa. 

Valtiovarainministeriön kunta- ja aluehallinto-osaston 5.10.2020 päivätys muutospäätöksen mukaan Vesilahden veromenetysten kompensaation ja veronlykkäysten korvaus vähenee toukokuisesta päätöksestä 320 312 euroa siten, että uusi verokompensaation veronlykkäysten korvauksen määrä on 1 991 742 euroa. Vähennys otetaan huomioon lokakuun 2020 maksatuksista lähtien. 

Jos kunta on tyytymätön kunnan peruspalvelujen valtionosuuden myöntämistä tai veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvausta koskevaan päätökseen, sillä on kunnan peruspalvelujen valtionosuuslain 64 §:n nojalla oikeus kolmen kuukauden kuluessa päätöksestä tiedon saatuaan tehdä kirjallinen oikaisuvaatimus valtiovarainministeriölle. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä kunnan peruspalvelujen valtionosuudesta ja veroperustemuutoksista johtuvien verotulomenetysten korvauksesta vuodelle 2020 tehdyn muutospäätöksen. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden talouspäällikkö Merja Vihtiälälle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.