Kunnanhallitus, kokous 2.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 228 Kirkonkylän palvelukeskusalueen tonttien luovutushinnat

VESDno-2020-112

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanvaltuusto on kokouksessaan 4.5.2020 § 22 hyväksynyt Kirkonkylän palvelukeskusalueen asemakaavamuutoksen. Kaava-alue, pinta-alaltaan 7,8 hehtaaria, sijaitsee Vesilahdentien ja Rautialantien risteysalueen pohjoispuolella. Lännessä aluetta rajaa Pappilantie. Alueella sijaitsee kirkonkylän kaupallinen keskittymä, paloasema sekä kirjasto. Uuden kaavan myötä alueelle voi rakentua koti yli 200 henkilölle ja useita liike- ja toimistotiloja. Palvelukeskusalueelta ajaa 15 minuutissa E12 moottoritielle ja Ideaparkille, Lempäälän keskustaan 10 minuutissa ja Tampereelle alle puolessa tunnissa. Alueella on jo nyt toimiva joukkoliikenne ja siltä pääsee vaivattomasti kulkemaan bussipysäkiltä esim. Tampereelle tasaisin väliajoin. 

Asemakaavamuutoksen myötä syntyneille ja aikaisemmassa asemakaavassa mukana olleille tonteille on tarpeen määrittää hinta. Hinta on määritetty olemassa olevaa markkinaa paikallisesti ja seudullisesti vertaillen minkä lisäksi hinnasta on pyydetty myös ulkopuoliset arviot kahdelta toimijalta (Oheismateriaali).

Luovutettavat tontit

Sijainti Kortteli Tontti (kaavamerkintä) Alustava tontin pinta-ala Rakennusoikeus
Kaustalantien varrella pientalotontit 151 Tontti 3 (AP-1)
Tontti 4 (AP-1)
Tontti 5 (AP-1)
Tontti 6 (AP-1)

1097 m2
1094 m2
1141 m2
1267 m2

329 k-m2
328 k-m2
340 k-m2
380 k-m2

Pappilantien varren omakotitontti 170

Tontti 3 (AP-1)

2507 m2

400 k-m2

Kaskitien rivitalotontit 152

Tontti 5 (AR)
Tontti 6 (AR)

3015 m2 
4052 m2

753 k-m2
1013 k-m2

Huhtatien varren asuin-/liiketontit 152

Tontti 1 (AL-1)
Tontti 4 (AL-1)
Tontti 7 (AR-1)
Tontti 8 (AR-1)

3687 m2
2677 m2
2138 m2
2036 m2

2204 k-m2
1615 k-m2
748 k-m2
713 k-m2

Pappilantien varren uusi liiketontti 172 Tontti 3 (KY-1) 5355 m2

1700 k-m2

 
Luovutushinnat

Tonttien luovutushinnat perustuvat kahdelta eri toimijalta pyydettyyn riippumattomaan arvioon tonttien hintatasosta sekä kunnan tekemään arvioon paikallisesta ja lähikuntien hintatasosta.

Sijainti Kortteli Tontti (kaavamerkintä) Alustava tontin pinta-ala Rakennusoikeus

Myyntihinta (€ / k-m2)

Kaustalantien varrella pientalotontit 151 Tontti 3 (AP-1)
Tontti 4 (AP-1)
Tontti 5 (AP-1)
Tontti 6 (AP-1)

1097 m2
1094 m2
1141 m2
1267 m2

329 k-m2
328 k-m2
340 k-m2
380 k-m2

85,11 € 
85,37 €
82,35 €
73,68 €

Pappilantien varren omakotitontti 170

Tontti 3 (AP-1)

2507 m2

400 k-m2

131,62 €

Kaskitien rivitalotontit 152

Tontti 5 (AR)
Tontti 6 (AR)

3015 m2 
4052 m2

753 k-m2
1013 k-m2

53,13 €
49,36 €

Huhtatien varren asuin-/liiketontit 152

Tontti 1 (AL-1)
Tontti 4 (AL-1)
Tontti 7 (AR-1)
Tontti 8 (AR-1)

3687 m2
2677 m2
2138 m2
2036 m2

2204 k-m2
1615 k-m2
748 k-m2
713 k-m2

46,84 €  
46,41 €
53,11 €  
53,11 € 

Pappilantien varren uusi liiketontti 172 Tontti 3 (KY-1) 5355 m2

1700 k-m2

50,00 €

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää asettaa myyntiin ja vuokrattavaksi pykälätekstissä mainitut asemakaava-alueiden mukaiset tontit ja hyväksyy tonttien myyntihinnat. Tonttien vuosivuokraksi päätetään 6 % tontin lopullisesta myyntihinnasta sidottuna vuokrasopimuksen allekirjoitusvuotta edeltävän kalenterivuoden keskimääräiseen elinkustannusindeksin pistelukuun siten kuin voimassa oleva laki sallii.

Tämä päätös kumoaa mahdolliset aikaisemmat päätökset alla mainittujen tonttien hinnoista ja luovutusehdoista tai muista ehdoista. 

Kunnanjohtajalla on oikeus määrittää kyseisille tonteille tarkemmat luovutusehdot, valmistella vuokrasopimukset, esisopimukset tai kauppakirjat sekä allekirjoittaa vuokrasopimukset, esisopimukset tai kauppakirjat kunnan puolesta. Kunnanjohtajan tulee ottaa valmistelussaan huomioon tässä päätöksessä annetut yleisohjeet ja ehdot. Kunnanjohtaja valtuutetaan järjestämään tonttien myynti/vuokraus ja päättämään tonttien luovutuksensaajista ja mahdollisesti luovuttamatta jääneiden tai peruutuksella vapautuneiden tonttien luovuttamisesta.  

Luovutettavista tonteista (myynti ja vuokraus) ilmoitetaan Etuovi.com palvelussa ja kunnan internetsivuilla. Mikäli vuokraajia on enemmän kuin tarjolla olevia tontteja, kunta valitsee ostajan sen mukaan, minkä käyttötarkoituksen ostaja voi tontille osoittaa.  

Kaikki edellä mainitut tontit luovutetaan valmiiksi lohkottuina itsenäisinä kiinnityskelpoisina tiloina, joiden lohkomiskustannuksista vastaa ostotonttien osalta ostaja ja vuokratonttien osalta kunta. 

Lisäksi valtuusto antaa kunnanjohtajalle seuraavat yleisohjeet, joita esitettyjen tonttien osalta tontinluovutuksessa tulee noudattaa. Kunnanjohtaja voi myöntää yleisohjeista vähäisiä poikkeuksia.

Yleisohjeet: 

  1. Kunnalla on oikeus tarkistaa maapohjan hintaa ja muita luovutusehtoja
  2. Varausmekanismia voidaan soveltaa ainoastaan luovutettaviin omakotitalo tontteihin. Varausmaksu: Varaaja allekirjoittaa varaussopimuksen, joka vastaa ostotonttien osalta sitovaa kiinteistönkaupan esisopimusta ja maksaa varausmaksuna 3 % myyntihinnasta. Varaussopimus on tehtävä ja varausmaksu maksettava yhden kuukauden kuluessa tontin luovutuspäätöksen lainvoimaiseksi tulosta lukien. Mikäli tontti ostetaan suoraan ilman varausta, ei varausmaksua tarvitse maksaa. Varausmaksua ei palauteta, mikäli varaus ei johda tontin ostoon. Varausmaksu ei ole kauppahinnan etumaksu. Varausmaksu on kunnalle tuleva korvaus varausajalta menetetystä kauppahinnan tuotosta ja asian käsittelykuluista.  
  3. Luovutuskirjan allekirjoittamisen yhteydessä maksetaan myös liittymishetkellä voimassa olevan taksan mukainen korvaus tontin lohkomisesta. Lohkomiskustannuksista vastaa ostotonttien osalta ostaja ja vuokratonttien osalta kunta.
  4. Ostajan tulee luovutuskirjan allekirjoitushetkeen mennessä esittää tontille asetetut ehdot täyttävät luonnospiirustukset (rakennuslupahakemus tulee olla tällöin vireillä). 
  5. Rakentamisvelvoite sovitaan erikseen luovutuksen yhteydessä. Kunnanjohtajalle annetaan oikeudet määritellä tarkemmat ehdot kunkin luovutuksen yhteydessä. Tontin hinnan alennusperusteena ei voida käyttää sitä, että tontin rakennusoikeutta on jäänyt käyttämättä.
  6. Luovutuskirjaan sisällytetään sopimussakko luovutuskirjan velvoitteiden noudattamisesta. Sopimussakko on 1,5 x tontin maapohjan myyntihinta. Vuokratonttien osalta sopimussakko on 4x vuosivuokra. 
  7. Kunnalla on oikeus tontilla olevan puuston ja ylimääräisten maa-ainesten poistamiseen tarpeellisilta osin ennen kaupantekoa. Poistetusta puustosta tai maa-aineksista ei makseta erillistä korvausta.
  8. Luovutushintaan sisältyy tontilla luovutushetkellä mahdollisesti oleva multa ja puusto, jonka kaatamiseen on saatava rakennustarkastajan lupa.
  9. Tonttien ostajat/vuokraajat sitoutuvat käyttämään postilaatikoiden sijoittamisessa annettuja postin määrittelemiä ohjeita. 
  10. Ostaja vastaa tontin rakennuskelpoisuuden yksityiskohtaisesta selvittämisestä samoin kuin perustamistavan valinnasta.

Vuokrasopimuksiin liittyvät yleisohjeet:

  1. Vuokra-aika on viisikymmentä vuotta
  2. Kunta laskuttaa vuotuisen vuokran, joka on maksettava laskussa mainittuun eräpäivään mennessä. Maanvuokra sidotaan elinkustannusindeksiin. 
  3. Vuokraajalla on oikeus lunastaa tontti omistukseensa kunnan määrittelemään ostohetken markkinahintaan. 
  4. Vuokraajalla, joka on täyttänyt sopimuksen mukaiset velvoitteensa, on etuoikeus vuokra-ajan päättyessä saada tontti uudelleen vuokralle, mikäli se uudelleen luovutetaan vuokralle samanlaiseen tarkoitukseen
  5. Kun vuokrasuhde päättyy voi kunta lunastaa itselleen tontilla olevat vuokraajan rakennukset 
  6. Vuokraaja ei saa ilman kunnan suostumusta antaa tonttia tai sen osaa kolmannen osapuolen käyttöön taikka muutoin hallittavaksi. 
  7. Kunta sitoutuu olemaan myymättä tonttia kolmannelle vuokra-ajan kuluessa. 

Päätös

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se päättää asettaa myyntiin ja vuokrattavaksi pykälätekstissä mainitut asemakaava-alueiden mukaiset tontit ja hyväksyy tonttien myyntihinnat. Tonttien vuosivuokraksi päätetään 6 % tontin lopullisesta myyntihinnasta sidottuna vuokrasopimuksen allekirjoitusvuotta edeltävän kalenterivuoden keskimääräiseen elinkustannusindeksin pistelukuun siten kuin voimassa oleva laki sallii.

Tämä päätös kumoaa mahdolliset aikaisemmat päätökset alla mainittujen tonttien hinnoista ja luovutusehdoista tai muista ehdoista. 

Kunnanhallitus päättää kyseisten tonttien osalta tarkemmista luovutusehdoista sekä päättää mahdollisista vuokrasopimuksista, esisopimuksista tai tonttien myynnistä. Sopimusten valmistelussa otetaan huomioon tässä päätöksessä annetut yleisohjeet ja ehdot. Kunnanjohtaja valtuutetaan järjestämään tonttien myynti/vuokraus. Kunnanhallitus päättää tonttien luovutuksensaajista ja mahdollisesti luovuttamatta jääneiden tai peruutuksella vapautuneiden tonttien luovuttamisesta.

Luovutettavista tonteista (myynti ja vuokraus) ilmoitetaan Etuovi.com palvelussa ja kunnan internetsivuilla. Mikäli vuokraajia on enemmän kuin tarjolla olevia tontteja, kunta valitsee ostajan sen mukaan, minkä käyttötarkoituksen ostaja voi tontille osoittaa.  

Kaikki edellä mainitut tontit luovutetaan valmiiksi lohkottuina itsenäisinä kiinnityskelpoisina tiloina, joiden lohkomiskustannuksista vastaa ostotonttien osalta ostaja ja vuokratonttien osalta kunta. 

Lisäksi valtuusto antaa kunnanjohtajalle seuraavat yleisohjeet, joita esitettyjen tonttien osalta tontinluovutuksessa tulee noudattaa. Kunnanjohtaja voi myöntää yleisohjeista vähäisiä poikkeuksia.

Yleisohjeet: 

  1. Kunnalla on oikeus tarkistaa maapohjan hintaa ja muita luovutusehtoja
  2. Varausmekanismia voidaan soveltaa ainoastaan luovutettaviin omakotitalo tontteihin. Varausmaksu: Varaaja allekirjoittaa varaussopimuksen, joka vastaa ostotonttien osalta sitovaa kiinteistönkaupan esisopimusta ja maksaa varausmaksuna 3 % myyntihinnasta. Varaussopimus on tehtävä ja varausmaksu maksettava yhden kuukauden kuluessa tontin luovutuspäätöksen lainvoimaiseksi tulosta lukien. Mikäli tontti ostetaan suoraan ilman varausta, ei varausmaksua tarvitse maksaa. Varausmaksua ei palauteta, mikäli varaus ei johda tontin ostoon. Varausmaksu ei ole kauppahinnan etumaksu. Varausmaksu on kunnalle tuleva korvaus varausajalta menetetystä kauppahinnan tuotosta ja asian käsittelykuluista.  
  3. Luovutuskirjan allekirjoittamisen yhteydessä maksetaan myös liittymishetkellä voimassa olevan taksan mukainen korvaus tontin lohkomisesta. Lohkomiskustannuksista vastaa ostotonttien osalta ostaja ja vuokratonttien osalta kunta.
  4. Ostajan tulee luovutuskirjan allekirjoitushetkeen mennessä esittää tontille asetetut ehdot täyttävät luonnospiirustukset (rakennuslupahakemus tulee olla tällöin vireillä). 
  5. Rakentamisvelvoite sovitaan erikseen luovutuksen yhteydessä. Kunnanjohtajalle annetaan oikeudet määritellä tarkemmat ehdot kunkin luovutuksen yhteydessä. Tontin hinnan alennusperusteena ei voida käyttää sitä, että tontin rakennusoikeutta on jäänyt käyttämättä.
  6. Luovutuskirjaan sisällytetään sopimussakko luovutuskirjan velvoitteiden noudattamisesta. Sopimussakko on 1,5 x tontin maapohjan myyntihinta. Vuokratonttien osalta sopimussakko on 4x vuosivuokra. 
  7. Kunnalla on oikeus tontilla olevan puuston ja ylimääräisten maa-ainesten poistamiseen tarpeellisilta osin ennen kaupantekoa. Poistetusta puustosta tai maa-aineksista ei makseta erillistä korvausta.
  8. Luovutushintaan sisältyy tontilla luovutushetkellä mahdollisesti oleva multa ja puusto, jonka kaatamiseen on saatava rakennustarkastajan lupa.
  9. Tonttien ostajat/vuokraajat sitoutuvat käyttämään postilaatikoiden sijoittamisessa annettuja postin määrittelemiä ohjeita. 
  10. Ostaja vastaa tontin rakennuskelpoisuuden yksityiskohtaisesta selvittämisestä samoin kuin perustamistavan valinnasta.

Vuokrasopimuksiin liittyvät yleisohjeet:

  1. Vuokra-aika on viisikymmentä vuotta
  2. Kunta laskuttaa vuotuisen vuokran, joka on maksettava laskussa mainittuun eräpäivään mennessä. Maanvuokra sidotaan elinkustannusindeksiin. 
  3. Vuokraajalla on oikeus lunastaa tontti omistukseensa kunnan määrittelemään ostohetken markkinahintaan. 
  4. Vuokraajalla, joka on täyttänyt sopimuksen mukaiset velvoitteensa, on etuoikeus vuokra-ajan päättyessä saada tontti uudelleen vuokralle, mikäli se uudelleen luovutetaan vuokralle samanlaiseen tarkoitukseen
  5. Kun vuokrasuhde päättyy voi kunta lunastaa itselleen tontilla olevat vuokraajan rakennukset 
  6. Vuokraaja ei saa ilman kunnan suostumusta antaa tonttia tai sen osaa kolmannen osapuolen käyttöön taikka muutoin hallittavaksi. 
  7. Kunta sitoutuu olemaan myymättä tonttia kolmannelle vuokra-ajan kuluessa. 

Kokouskäsittely

Asian käsittelyssä läsnä: kehitysjohtaja Timo Haapamäki, kunnaninsinööri Harri Vierikka

Käsittelyn aikana kunnanhallituksen jäsen Kristiina Pispala teki muutosesityksen. Pispalan esityksen mukaisesti päätösehdotuksesta poistetaan kohta:

"Kunnanjohtajalla on oikeus määrittää kyseisille tonteille tarkemmat luovutusehdot, valmistella vuokrasopimukset, esisopimukset tai kauppakirjat sekä allekirjoittaa vuokrasopimukset, esisopimukset tai kauppakirjat kunnan puolesta. Kunnanjohtajan tulee ottaa valmistelussaan huomioon tässä päätöksessä annetut yleisohjeet ja ehdot. Kunnanjohtaja valtuutetaan järjestämään tonttien myynti/vuokraus ja päättämään tonttien luovutuksensaajista ja mahdollisesti luovuttamatta jääneiden tai peruutuksella vapautuneiden tonttien luovuttamisesta."

Pispala esitti, että kunnanjohtajan sijaan "Kunnanhallitus päättää kyseisten tonttien osalta tarkemmista luovutusehdoista sekä päättää mahdollisista vuokrasopimuksista, esisopimuksista tai tonttien myynnistä. Sopimusten valmistelussa otetaan huomioon tässä päätöksessä annetut yleisohjeet ja ehdot. Kunnanjohtaja valtuutetaan järjestämään tonttien myynti/vuokraus. Kunnanhallitus päättää tonttien luovutuksensaajista ja mahdollisesti luovuttamatta jääneiden tai peruutuksella vapautuneiden tonttien luovuttamisesta."

Kunnanhallituksen jäsen Miia Rajala kannatti esitystä. 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Uusi-Erkkilä totesi, että käsittelyn aikana on annettu kannatettu muutosesitys, joten pohjaehdotuksen ja muutosehdotuksen välillä suoritetaan äänestys nimenhuudolla. Pohjaehdotusta kannattavat äänestävät JAA, ja muutosehdotusta kannattavat äänestävät EI.

Äänestys

Jaa
Aura Elliott

Ei
Pertti Uusi-Erkkilä
Kristiina Pispala
Ari Perämaa
Harri Tapanainen
Miia Rajala
Tapani Pietilä

Puheenjohtaja totesi muutosesityksen voittaneen äänestyksen.

 

Perustelut

---

Ehdotus

Kunnanvaltuusto päättää, että se asettaa myyntiin ja vuokrattavaksi pykälätekstissä mainitut asemakaava-alueiden mukaiset tontit ja hyväksyy tonttien myyntihinnat. Tonttien vuosivuokraksi päätetään 6 % tontin lopullisesta myyntihinnasta sidottuna vuokrasopimuksen allekirjoitusvuotta edeltävän kalenterivuoden keskimääräiseen elinkustannusindeksin pistelukuun siten kuin voimassa oleva laki sallii. Tämä päätös kumoaa mahdolliset aikaisemmat päätökset alla mainittujen tonttien hinnoista ja luovutusehdoista tai muista ehdoista. 

Kunnanhallitus päättää kyseisten tonttien osalta tarkemmista luovutusehdoista sekä päättää mahdollisista vuokrasopimuksista, esisopimuksista tai tonttien myynnistä. Sopimusten valmistelussa otetaan huomioon tässä päätöksessä annetut yleisohjeet ja ehdot. Kunnanjohtaja valtuutetaan järjestämään tonttien myynti/vuokraus. 

Kunnanhallitus päättää tonttien luovutuksensaajista ja mahdollisesti luovuttamatta jääneiden tai peruutuksella vapautuneiden tonttien luovuttamisesta. Luovutettavista tonteista (myynti ja vuokraus) ilmoitetaan Etuovi.com palvelussa ja kunnan internetsivuilla. Mikäli vuokraajia on enemmän kuin tarjolla olevia tontteja, kunta valitsee ostajan sen mukaan, minkä käyttötarkoituksen ostaja voi tontille osoittaa.  Kaikki edellä mainitut tontit luovutetaan valmiiksi lohkottuina itsenäisinä kiinnityskelpoisina tiloina, joiden lohkomiskustannuksista vastaa ostotonttien osalta ostaja ja vuokratonttien osalta kunta. 

Lisäksi valtuusto antaa kunnanjohtajalle seuraavat yleisohjeet, joita esitettyjen tonttien osalta tontinluovutuksessa tulee noudattaa. Kunnanjohtaja voi myöntää yleisohjeista vähäisiä poikkeuksia.

Yleisohjeet: 

  1. Kunnalla on oikeus tarkistaa maapohjan hintaa ja muita luovutusehtoja.
  2. Varausmekanismia voidaan soveltaa ainoastaan luovutettaviin omakotitalotontteihin. Varausmaksu: Varaaja allekirjoittaa varaussopimuksen, joka vastaa ostotonttien osalta sitovaa kiinteistönkaupan esisopimusta ja maksaa varausmaksuna 3 % myyntihinnasta. Varaussopimus on tehtävä ja varausmaksu maksettava yhden kuukauden kuluessa tontin luovutuspäätöksen lainvoimaiseksitulosta lukien. Mikäli tontti ostetaan suoraan ilman varausta, ei varausmaksua tarvitse maksaa. Varausmaksua ei palauteta, mikäli varaus ei johda tontin ostoon. Varausmaksu ei ole kauppahinnan etumaksu. Varausmaksu on kunnalle tuleva korvaus varausajalta menetetystä kauppahinnan tuotosta ja asian käsittelykuluista.
  3. Luovutuskirjan allekirjoittamisen yhteydessä maksetaan myös liittymishetkellä voimassa olevan taksan mukainen korvaus tontin lohkomisesta. Lohkomiskustannuksista vastaa ostotonttien osalta ostaja ja vuokratonttien osalta kunta.
  4. Ostajan tulee luovutuskirjan allekirjoitushetkeen mennessä esittää tontille asetetut ehdot täyttävät luonnospiirustukset (rakennuslupahakemus tulee olla tällöin vireillä). 
  5. Rakentamisvelvoite sovitaan erikseen luovutuksen yhteydessä. Kunnanjohtajalle annetaan oikeudet määritellä tarkemmat ehdot kunkin luovutuksen yhteydessä. Tontin hinnan alennusperusteena ei voida käyttää sitä, että tontin rakennusoikeutta on jäänyt käyttämättä.
  6. Luovutuskirjaan sisällytetään sopimussakko luovutuskirjan velvoitteiden noudattamisesta. Sopimussakko on 1,5 x tontin maapohjan myyntihinta. Vuokratonttien osalta sopimussakko on 4x vuosivuokra. 
  7. Kunnalla on oikeus tontilla olevan puuston ja ylimääräisten maa-ainesten poistamiseen tarpeellisilta osin ennen kaupantekoa. Poistetusta puustosta tai maa-aineksista ei makseta erillistä korvausta.
  8. Luovutushintaan sisältyy tontilla luovutushetkellä mahdollisesti oleva multa ja puusto, jonka kaatamiseen on saatava rakennustarkastajan lupa.
  9. Tonttien ostajat/vuokraajat sitoutuvat käyttämään postilaatikoiden sijoittamisessa annettuja postin määrittelemiä ohjeita. 
  10. Ostaja vastaa tontin rakennuskelpoisuuden yksityiskohtaisesta selvittämisestä samoin kuin perustamistavan valinnasta.

Vuokrasopimuksiin liittyvät yleisohjeet:

  1. Vuokra-aika on viisikymmentä vuotta.
  2. Kunta laskuttaa vuotuisen vuokran, joka on maksettava laskussa mainittuun eräpäivään mennessä. Maanvuokra sidotaan elinkustannusindeksiin. 
  3. Vuokraajalla on oikeus lunastaa tontti omistukseensa kunnan määrittelemään ostohetken markkinahintaan. 
  4. Vuokraajalla, joka on täyttänyt sopimuksen mukaiset velvoitteensa, on etuoikeus vuokra-ajan päättyessä saada tontti uudelleen vuokralle, mikäli se uudelleen luovutetaan vuokralle samanlaiseen tarkoitukseen.
  5. Kun vuokrasuhde päättyy voi kunta lunastaa itselleen tontilla olevat vuokraajan rakennukset.
  6. Vuokraaja ei saa ilman kunnan suostumusta antaa tonttia tai sen osaa kolmannen osapuolen käyttöön taikka muutoin hallittavaksi. 
  7. Kunta sitoutuu olemaan myymättä tonttia kolmannelle vuokra-ajan kuluessa. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanvaltuuston päätöksessä § 42 / 31.8.2020 on ollut kirjoitusvirhe tonttien merkintätiedoissa. 

Päätöksen mukainen tieto

Sijainti Kortteli Tontti (kaavamerkintä) Alustava tontin pinta-ala Rakennusoik.
Pappilantien varren omakotitontti 170 Tontti 3 (AP-1) 2507m2

400k-m2

Oikeat tonttitiedot

Sijainti Kortteli Tontti (kaavamerkintä) Alustava tontin pinta-ala Rakennusoik.
Pappilantien varren omakotitontti 173 Tontti 3 (AP-1) 2507m2

400k-m2

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää esittää valtuustolle, että kunnanvaltuuston päätöksen § 42 / 31.8.2020 virhe Pappilantien omakotitontista korjataan alla olevien tietojen mukaisesti. 

Sijainti Kortteli Tontti (kaavamerkintä) Alustava tontin pinta-ala Rakennusoik.
Pappilantien varren omakotitontti 173 Tontti 3 (AP-1) 2507m2

400k-m2

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

 

Tiedoksi

aluearkkitehti, kehitysjohtaja

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)