Kunnanhallitus, kokous 2.11.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 223 Hallintosäännön päivittäminen

VESDno-2020-86

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnan talouden ja hallinnon kokonaisuudesta on tähän saakka vastannut hallintojohtaja. Hallintojohtajan tehtävänkuva on erittäin laaja, ja kunnan hallinnollisten ja erityisesti taloushallinnon prosessien kehittämisen ja palvelun laadun varmistumiseksi kunnan taloushallinnon osaamista olisi syytä vahvistaa. Taloushallinnon kokonaisuutta on läpikäyty projektiluontoisesti syksystä 2019 alkaen, ja yhtenä erityisenä kehittämisen kohteena on talousjohtamisen vahvistaminen, mikä käytännössä tarkoittaa talousjohtajan viran perustamista kuntaan. Liitteenä olevassa hallintosäännössä 4. luvun 8 §:n mukaista kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvaltaa on päivitetty siten, että hallintojohtajan tehtäviä on siirretty talousjohtajalle. 

Hallintosääntöön on päivitetty myös seuraavat asiat:

  • Työllisyyskokeilut alkavat Pirkanmaalla 1.1.2021 ja tältä osin ratkaisuvaltaa hallintosäännössä on päivitettävä vastaamaan kokeilutilannetta. Toimivalta asiassa hallintojohtajalla ja työllisyyskoordinaattorilla ajalla 1.1.2021 - 30.6.2023.
  • Virka- ja työehtosopimusten harkinnanvaraisten määräysten soveltamisen osalta ratkaisuvalta lisätty hallintojohtajalle.
  • Hallintosäännön ajantasaisuutta talousasioissa on myös läpikäyty ja ristiriitaisuudet hallintosäännön ja muiden talouden ohjeiden kanssa korjattu.
  • Tukipalveluiden organisaatiomuutoksen osalta sekä aiemmin tapahtuneen hyvinvointikoordinaattorin nimikkeeseen liittyvät muutokset on huomioitu hallintosäännössä. 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy tehdyt muutokset liitteen mukaisesti 6.4.2020 vahvistettuun hallintosääntöön. Muutettu hallintosääntö tulee voimaan 1.11.2020.

Päätös

Kunnanhallitus päätti palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Kokouskäsittely

Keskustelun päätyttyä kunnanhallituksen puheenjohtaja tiedusteli kunnanhallitukselta, olisiko se yksimielisesti palauttamassa asian uudelleen valmisteluun. Kunnanhallitus oli  asiassa yksimielinen. 

Valmistelija

  • Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnan talouden ja hallinnon kokonaisuudesta on tähän saakka vastannut hallintojohtaja. Hallintojohtajan tehtävänkuva on erittäin laaja, ja kunnan hallinnollisten ja erityisesti taloushallinnon prosessien kehittämisen ja palvelun laadun varmistumiseksi kunnan taloushallinnon osaamista olisi syytä vahvistaa. Taloushallinnon kokonaisuutta on läpikäyty projektiluontoisesti syksystä 2019 alkaen, ja yhtenä erityisenä kehittämisen kohteena on talousjohtamisen vahvistaminen, mikä käytännössä tarkoittaa talousjohtajan viran perustamista kuntaan. Liitteenä olevassa hallintosäännössä 4. luvun 8 §:n mukaista kunnanhallituksen alaisten viranhaltijoiden ratkaisuvaltaa on päivitetty siten, että hallintojohtajan tehtäviä on siirretty talousjohtajalle. 

Hallintosääntöön on päivitetty myös seuraavat asiat:

  • Työllisyyskokeiluun liittyvä ratkaisuvalta
  • Organisaatiohierarkia ja talouden hierarkiaan liittyvä nimikkeistö
  • Ristiriitaisuudet hallintosäännön ja muiden talouden ohjeiden kanssa korjattu
  • Tukipalveluiden organisaatiomuutos
  • Hyvinvointikoordinaattorin nimike ja vastuut
  • Kirjaston vastuut
  • Sähköisen allekirjoittamisen mahdollistaminen 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy tehdyt muutokset liitteen mukaisesti 6.4.2020 vahvistettuun hallintosääntöön. Muutettu hallintosääntö tulee voimaan 1.12.2020. 

Päätös

Kunnanhallitus päätti, että liitteenä olevaan hallintosääntöön päivitetään talousjohtajan ja hallintojohtajan vastuita seuraavasti: 

Hallintojohtaja

9.  päättää kunnan talousarvioon varatun maaseutuelinkeinojen kehittämismäärärahan kohteista ja saajista elinvoimatoimikunnan esityksestä

Talousjohtaja

10. päättää Winterin muistosäätiön lainojen ja avustusten myöntämisestä sekä lainaehtojen muuttamisesta ja lainojen irtisanomisesta elinvoimatoimikunnan esityksestä

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy tehdyt muutokset liitteen mukaisesti 6.4.2020 vahvistettuun hallintosääntöön. Muutettu hallintosääntö tulee voimaan 1.12.2020.

Kokouskäsittely

Käsittelyn aikana kunnanhallituksen puheenjohtaja Pertti Uusi-Erkkilä tiedusteli kunnanhallitukselta, voidaanko hallintojohtajan ja talousjohtajan vastuualueisiin päivittää seuraavat kohdat:

Hallintojohtaja

9.  päättää kunnan talousarvioon varatun maaseutuelinkeinojen kehittämismäärärahan kohteista ja saajista elinvoimatoimikunnan esityksestä

Talousjohtaja

10. päättää Winterin muistosäätiön lainojen ja avustusten myöntämisestä sekä lainaehtojen muuttamisesta ja lainojen irtisanomisesta elinvoimatoimikunnan esityksestä

Kunnanhallitus oli yksimielinen muutoksesta.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)