Perustelut
Tekniselle lautakunnalle on tullut hakemus rautialantie 35 kohdalle kulkureitin rakentamisesta rautialantien ojan ylitse kevyenliikenteenväylälle. Hakijan mukaan Rautialantie 35 pihasta tien ylitys kävellen tai polkupyörällä on vaarallinen ja hakija pyytää, että kunta rakentaisi ojan yli kulkutien suoraan kevyenliikenteenväylälle. Hakija on perustellut kulkutien rakentamista muun muassa seuraavasti:
- Kuljemme päivittäin useaan kertaan pihatieltämme Rautialantien yli, mutta emme pääse tien yli suoraan jalkakäytävälle, koska tien ja jalkakäytävän välissä on iso oja. Joudumme siis ensin ylittämään autotien ja sitten kulkemaan pätkän autotien reunaa, jossa pientareet ovat olemattomat. Sittenkin joudumme suoraan Pappilantien risteykseen, joka sekään ei ole kovin turvallista, koska päiväkodilta on varsinkin aamuisin melko paljon liikennettä kyseiseen risteykseen.
- Tyttäremme on tänä syksynä aloittanut esikoulun ja saatamme hänet joka aamu kahdeksaksi kouluun. Tähän aikaan Rautialantiellä on todella paljon liikennettä ja tien ylittäminen on erittäin vaikeaa, koska joudumme odottamaan sellaisen välin, ettei kummastakaan suunnasta ole näkyvissä autoja, jotta ehdimme rauhassa kulkea Rautialantien reunassa pätkän päästäksemme Pappilantien risteykseen ja siitä kevyen liikenteen väylälle. Ensi vuonna hän aloittaa ensimmäisen luokan ja jossain kohtaa hänen pitäisi uskaltaa antaa kulkea koulutie yksin.
- Vesilahden kunnan uudessa strategiassa mainitaan, että ”tunnistamme perheiden tarpeet ja panostamme ennaltaehkäiseviin ratkaisuihin”. Mielestämme tässä kohtaa olisi nyt hyvä panostaa ennaltaehkäisevästi turvallisuuteen.
Pykälän liitteissä on hakemus, kuva pyydetyn kulkutien kohdasta sekä vertailu rautialantien muista vastaavanalaisista kohteista.
Ehdotus
Esittelijä
-
Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi
Tekninen lautakunta päättää, että ojan ylitse ei tehdä kulkureittiä.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.