Tekninen lautakunta, kokous 9.11.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 72 Metsämantereen kunnallistekniikka

VESDno-2022-180

Aikaisempi käsittely

Perustelut

Maankäyttö- ja rakennusasetuksen pykälien 43 ja 46 mukaan katusuunnitelmat tulee asettaa julkisesti nähtäville 14 päivän ajaksi. Osallisilla on oikeus tehdä muistutus ehdotuksesta. Muistutus on toimitettava kunnalle ennen nähtävänäoloajan päättymistä. Nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen on ilmoitettava suunniteltuun alueeseen rajoittuvien kiinteistöjen omistajille ja haltijoille. Ilmoitus saadaan lähettää tavallisena kirjeenä. Ilmoituksen lähettäminen ei kuitenkaan ole tarpeen, jos asianomainen on hyväksynyt katusuunnitelmaehdotuksen. Ilmoituksen katsotaan tulleen asianomaisen tietoon, jos se on annettu postin kuljetettavaksi viimeistään viikkoa ennen nähtäville asettamista. Jos osallisia on muitakin, nähtäville asettamisesta ja oikeudesta muistutuksen tekemiseen on tiedotettava siten kuin kunnalliset ilmoitukset kunnassa julkaistaan.

Destia tekee Vesilahden kunnalle metsämantereen asemaakan kunnallistekniikan suunnittelua. Katusuunnitelmat ovat pykälän liitteenä. 

Vesilahden kunnan hallintosääntö 4 luku 6 §.

 

Ehdotus

Esittelijä

Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää asettaa Metsämantereen katusuunnitelmat nähtäville 14 päivän ajaksi. 

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Perustelut

Tekniset palveluilla on vuoden 2022 investoinneissa varattuna määräraha Metsämantereen kunnallistekniikalle. Kunnallistekniikan suunnitelmat on tilattu Destialta, mikä on kunnan yksi kunnallistekniikan suunnitelmia tekevistä sopimuskumppaneista. Kunnallisteknikan suunnittelua on viivästyttänyt alkuvuodesta suunnittelijoiden saatavuus sekä maaperätutkimuksia varten alueelle asennettujen mittakeppeihin kohdistunut ilkivalta. Mittakepit oli revitty ja kuljetettu alueelta pois. Tästä johtuen mittakepit jouduttiin asentamaan uudelleen ja maaperätutkimusten teko viivästyi. Urakka oli tarkoitus saada aloitettua vuoden 2022 aikana, mutta ilkivallan takia urakka päästään aloittamaan 2023.

Kunnallistekniikan suunnitelmat on saatu suurimmaksi osaksi valmiiksi ja ne ovat pykälän liitteenä. Suunnitelmista puuttuu jätevedenpumppaamoiden pumppaamopiirustukset, jotka toimitetaan jäkikäteen teknisen lautakunnan käsittelyyn.

Hallintosääntö luku 4 § 6 ja 7.

Hallintösääntö luku 4 1 §.

Ehdotus

Esittelijä

  • Harri Vierikka, tekninen johtaja, harri.vierikka@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että kunnanhallitus

  1. hyväksyy Metsämantereen kunnallistekniikan suunnitelmat
  2. antaa teknisille palveluille tehtäväksi kilpailuttaa kunnallistekniikan urakoitsija
  3. antaa teknisille palveluille oikeudet kilpailutuksen ja vertailun jälkeen valita Metsämantereen kunnallistekniikan urakoitsija. 

Päätös

Tekninen lautakunta päätti yksimielisesti palauttaa suunnitelmat valmisteltavaksi.

Valmistelussa tulee tarkistaa seuraavia asioita: 

  • Yritysalue puuttuu määräluettelosta.
  • Louhintamäärien tarkistaminen urakkaan.
  • Maanleikkauksen määrien tarkistaminen.
  • Pumppaamokuvien läpikäynti ( mm. putkikoot, takaiskut)
  • Rakennekerrosten poistaminen yritysalueelta.
  • Tarkistetaan pumppaamo 1 sijainti, onko mahdollista tuoda paineviemäri tielinjan mukaisesti ja siirtää pumppaamo kääntöpaikalle.
  • Korttelin 329 tontti 4 onko tarvetta kiinteistöpumppaamolle? Voidaanko tuoda tontin takarajalta liitoskohta?

Tiedoksi

Kunnanhallitus