Kunnanhallitus, kokous 3.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 163 Jäsenten valitseminen Pirkanmaan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin

VESDno-2022-244

Valmistelija

  • Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Hyvinvointialuelain (611/2021) 32 §:n mukaan aluehallituksen on asetettava nuorten osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen nuorisovaltuusto tai vastaava nuorten vaikuttajaryhmä, ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien turvaamiseksi hyvinvointialueen vanhusneuvosto sekä vammaisten henkilöiden osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi hyvinvointialueen vammaisneuvosto. 

Vaikuttamistoimielinten jäsenet valitaan hyvinvointialueen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielinten jäsenistä siten, että kustakin vaikuttamistoimielimestä valitaan vähintään yksi edustaja. Lisäksi vaikuttamistoimielimiin voidaan valita muita henkilöitä. Aluehallituksen on huolehdittava vaikuttamistoimielinten toimintaedellytyksistä. Vaikuttamistoimielimille tulee antaa mahdollisuus vaikuttaa hyvinvointialueen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun, toteuttamiseen ja seurantaan asioissa, joilla on tai joilla vaikuttamistoimielin arvioi olevan merkitystä lasten ja nuorten, ikääntyneen väestön tai vammaisten henkilöiden ja heidän tarvitsemiensa palveluiden kannalta, ja vaikuttamistoimielimet tulee ottaa mukaan osallistumisen ja kuulemisen kehittämiseen hyvinvointialueella.

Hyvinvointialueen nuorisovaltuuston osalta valmistelun lähtökohta on ollut, että jo nyt Pirkanmaan liiton puitteissa toimiva nuorisovaltuusto toimisi myös hyvinvointialueen nuorisovaltuustona.

Hyvinvointialueen vanhusneuvoston ja vammaisneuvoston osalta  esitetään, että aluehallitus pyytää hyvinvointialueen kuntia nimeämään jäsenet kumpaankin vaikuttamistoimielimeen kunnissa toimivien vastaavien vaikuttamistoimielimien jäsenistä seuraavasti: 

  • yli 200 000 asukkaan kunnat viisi (5) jäsentä kumpaankin vaikuttamistoimielimeen 
  • yli 20 000 asukkaan kunnat kaksi (2) jäsentä kumpaankin vaikuttamistoimielimeen
  • alle 20 000 asukkaan kunnat yksi (1) jäsen kumpaankin vaikuttamistoimielimeen

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus nimeää hyvinvointialueen vammaisneuvostoon ja vanhusneuvostoon yhden jäsenen kumpaankin vaikuttamistoimielimeen. 

Päätös

Kunnanhallitus nimeää Vesilahden kunnan edustajiksi Pirkanmaan hyvinvointialueen vaikuttamistoimielimiin

  • Kristiina Kantolan vammaisneuvoston edustajaksi ja
  • Riitta Vatasen vanhusneuvoston edustajaksi.

Tiedoksi

Nimetyt, Pirkanmaan hyvinvointialue