Perustelut
Kunnanhallituksen kokouksen laillisuuden edellytyksenä on, että kokouskutsu on kunnanhallituksen päättämällä tavalla toimitettu jäsenille ja, että saapuvilla on enemmän kuin puolet kunnanhallituksen jäsenistä.
Ehdotus
Puheenjohtaja toteaa kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Päätös
Kokouksen alussa kunnanhallitus kävi keskustelun hyvinvoinnin johtamisen rakenteista Vesilahden kunnassa 1.1.2023 alkaen. Mukana keskustelussa oli sivistysjohtaja Marko Lahtinen ja sivistyslautakunnan puheenjohtaja Tapani Pietilä.
Puheenjohtaja totesi kokouksen laillisesti koolle kutsutuksi ja päätösvaltaiseksi.
Todetaan, että kokouksen sihteeri Kati Paunonen osallistui kokoukseen etäyhteydellä.