Kunnanhallitus, kokous 3.10.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 154 Talousarvion 2023 suunnitteluohje

VESDno-2022-166

Valmistelija

  • Aki Kohonen, talousjohtaja, aki.kohonen@vesilahti.fi

Perustelut

Talousarvion suunnitteluohje vuodelle 2023 on laadittu seuraavat asiat huomioiden:

  • Suunnitteluohje perustuu voimassa oleviin veroprosentteihin ja nykyiseen kuntastrategiaan
  • Tiedossa olevaan henkilöstökulujen kasvuun mm. tulevien sopimuskorotusten kautta on varauduttu riittävillä varauksilla
  • Sosiaali- ja terveyspalvelujen sekä pelastuslaitoksen siirtyminen hyvintointialueelle on huomioitu
  • Vero- ja valtionosuustuloarviot perustuvat syyskuussa 2022 julkaistuihin tietoihin ja tiedot voivat päivittyä suunnittelun edetessä


Talousarvioprosessi on käynnistynyt kunnassa siten, että toimialat suunnittelevat vuoden 2023 taloutta elokuusta alkaen. Talousarvion lautakuntakäsittelyt on aikataulutettu marraskuun alkuun 2022. Kunnanhallitus käsittelee talousarviota 28.11.2022 kokouksessa.  Kunnanvaltuusto päättää talousarviosta 12.12.2022 kokouksessaan.

Vesilahden hallintosäännön mukaan kunnanhallitus hyväksyy talousarvion suunnitteluohjeen. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus hyväksyy talousarvion suunnitteluohjeen vuodelle 2023.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden vs. talousjohtaja Aki Kohoselle, kehitysjohtaja Timo Haapaniemelle, sivistysjohtaja Marko Lahtiselle ja tekninen johtaja Harri Vierikalle. He olivat asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.