Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 8.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 42 Koivuranta -nimisen kiinteistön myynti, kiinteistötunnus 922-413-3-131

VESDno-2022-115

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on kokouksessaan 24.1.2022 §3 ohjeistanut toimialajohtajat valmistelemaan käyttösuunnitelmatasoiset toimenpideohjelmat siten, että valtuuston talousarviossa 2022 asettama tavoite yhden (1) miljoonan euron parannuksesta tilikauden tulokseen voidaan saavuttaa tulevina vuosina.

Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen viranhaltijat ovat ohjeen mukaisesti laatineet toimenpideohjelmaa kunnan kunkin toimialan näkökulmasta. Teknisen palveluiden osalta tämä on tarkoittanut kiinteistöomistuksen läpikäyntiä.

Vesilahden kunta omistaa Vesilahden Kirkonkylässä kiinteistön 922-413-3-131 (Koivuranta). Kiinteistöllä sijaitsee huonokuntoinen toimistorakennus, jossa on rajallisesti kunnan omaa toimintaa. Tilassa sijaitsee ainoastaan Vesilahden kunnan päätearkisto, jonka siirto uusiin tiloihin tapahtuu vuoden 2022 aikana. Lisäksi tilasta on vuokrattu autotalli.

Kohteeseen on tehty elokuussa 2021 ulkopuolisen kiinteistövälittäjän hinta-arvio (liite 1: Arviokirja). Vesilahden kunnalla ei ole osoittaa kiinteistölle käyttötarkoitusta arkiston pois siirron jälkeen. Kunnan kannalta kiinteistölle paras käyttökohde on esim. toimisto- ja asumistilana.

Asemakaavassa alue on kaavamerkinnällä YH, hallinto- ja virastorakennusten korttelialue.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus:

  1. esittää rakennus- ja ympäristölautakunnalle, että kiinteistöstä lohkotaan n. 1200 m2 kokoinen määräala, josta muodostuu oma kiinteistö sekä kaavamuutoksen aloituksen, jolla kiinteistölle muodostuu AL-kaavamerkintä,
  2. päättää, että tontin lohkomisen ja kaavamuutoksen jälkeen Koivuranta -kiinteistö asetetaan myyntiin huutokaupat.com -alustalla, 30 000 € lähtöhinnalla sekä
  3. päättää antaa kunnanjohtajalle oikeudet valmistella, järjestää ja allekirjoittaa myyntisopimus sekä siihen liittyvät muut dokumentit kiinteistön myymiseksi.                                       

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

  • Tarja Kujanpää, palvelusihteeri, tarja.kujanpaa@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunta omistaa Vesilahden Kirkonkylässä kiinteistön 922-​413-​3-​131 (Koivuranta). Kiinteistöllä sijaitsee huonokuntoinen toimistorakennus,​ jossa on rajallisesti kunnan omaa toimintaa. Tilassa sijaitsee ainoastaan Vesilahden kunnan päätearkisto,​ jonka siirto uusiin tiloihin tapahtuu vuoden 2022 aikana. Lisäksi tilasta on vuokrattu autotalli. Kohteeseen on tehty elokuussa 2021 ulkopuolisen kiinteistövälittäjän hinta-​arvio (liite 1: Arviokirja). Vesilahden kunnalla ei ole osoittaa kiinteistölle käyttötarkoitusta arkiston pois siirron jälkeen. Kunnan kannalta kiinteistölle paras käyttökohde on esim. toimisto-​ ja asumistilana. Asemakaavassa alue on kaavamerkinnällä YH,​ hallinto-​ ja virastorakennusten korttelialue.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 25.04.2022 § 74 esittänyt rakennus-​ ja ympäristölautakunnalle,​ että kiinteistöstä lohkotaan n. 1200 m2 kokoinen määräala,​ josta muodostuu oma kiinteistö sekä kaavamuutoksen aloituksen,​ jolla kiinteistölle muodostuu AL-​kaavamerkintä.

Rakennus- ja ympäristölautakunnan toimivaltaan ei kuulu lohkomisten tilaaminen, vaan kunnan kiinteistöille lohkomiset tilaa tekninen johtaja Harri Vierikka. Lautakunta ei myöskään tee kaavamuutoksien aloituksia, vaan niistä vastaa kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen ja kaavatoimikunta. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta esittää, että tekninen johtaja Harri Vierikka tilaa kunnanhallituksen esittämän lohkomisen. Lisäksi lautakunta esittää kunnanjohtaja Tuomas Hirvoselle, että hän esittää kaavatoimikunnalle kaavamuutoksen aloittamista.

Rakennus- ja kaavatoimikunta haluaa kuitenkin  huomauttaa, että kiinteistöllä sijaitseva vanha sosiaalitoimisto on suojeltu rakennus, eikä sitä saa purkaa. Jos rakennusta halutaan korjata, se tulee tehdä yhteistyössä museoviraston kanssa.

Päätös

Päätösehdotus teknisellä korjauksella hyväksyttiin yksimielisesti.

 

Kokouskäsittely

Tehtiin tekninen korjaus päätösesityksen lauseeseen: "Rakennus- ja kaavatoimikunta haluaa kuitenkin  huomauttaa, että kiinteistöllä sijaitseva vanha sosiaalitoimisto on suojeltu rakennus, eikä sitä saa purkaa.", korjattiin kaavatoimikunta sana ympäristölautakunnaksi.

Tiedoksi

Kunnanjohtaja, tekninen johtaja