Perustelut
Kuntalain 18 §:n mukaan valtuusto valitsee keskuudestaan puheenjohtajan ja tarpeellisen määrän varapuheenjohtajia toimikaudekseen, jollei valtuusto ole päättänyt, että heidän toimikautensa on valtuuston toimikautta lyhyempi. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat valitaan samassa vaalitoimituksessa.
Hallintosääntö 10 luku 1 §:
”Valtuuston toimikauden ensimmäisen kokouksen kutsuu koolle kunnanhallituksen puheenjohtaja. Kokouksen avaa iältään vanhin läsnä oleva valtuutettu, joka johtaa puhetta, kunnes valtuuston puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittu. Puheenjohtajisto valitaan kahden vuoden toimikaudeksi.”
Puheenjohtaja ja varapuheenjohtajat on valittava samassa vaalitoimituksessa. Varsinaiseen vaalitoimitukseen ei tarvitse ryhtyä, jos puheenjohtajisto valitaan valtuuston yksimielisellä päätöksellä. Vaali voidaan kuitenkin vaatia Kuntalain 105 § mukaisesti toimitettavaksi suhteellisena, jolloin varmistetaan suhteellisuusperiaatteen toteutuminen. Jos vaali toimitetaan enemmistövaalina, kullakin valtuutetulla on käytettävissään yhtä monta ääntä kuin on valittavia henkilöitä.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi
Kunnanhallitus esittää valtuustolle, että se valitsee kahden vuoden toimikaudeksi puheenjohtajan sekä 1. ja 2. varapuheenjohtajan.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.