Kunnanhallitus, kokous 27.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 194 Määräalan vuokraus tilasta Pelto-Varpe, 922-410-1-72

VESDno-2023-372

Valmistelija

  • Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunta omistaa Pelto-Varpe tilan, kiinteistötunnus 922-410-1-72, pinta-alaltaan 24 754 m2. Kiinteistölle on myönnetty suunnittelutarveratkaisun pohjalta kolme teollisuusrakennuspaikkaa, joihin kuhunkin on tarkoitus rakentaa teollisuushalli (liite 1).

Vesilahden kunnanhallitus 30.5.2020 § 97 hyväksynyt esisopimuksen alueen kehittämisestä. Esisopimus on rauennut 31.1.2023. Tämän jälkeen kunta on aktiivisesti kehittänyt aluetta ja etsinyt sille sopivia toimijoita. Vuoden 2023 aikana on käyty neuvotteluja useamman toimijan kanssa. 

JoViRa Oy on ilmoittanut kiinnostuksensa rakentaa suunnittelutarveratkaisuilla osoitetuille tonteille 2 ja 3 kaksi teollisuuskiinteistöä. Toinen kiinteistöistä on suunniteltu yrityksen omaan tarpeeseen, jonka yhteydessä on myös kuntosali. Toinen kiinteistö on suunniteltu myytäväksi muille yrityksille. Hanke on tarkoitus käynnistää vuoden 2023 lopulla rakennuslupahakemuksella. 

Kunnanhallitus on kokouksessaan 15.4.2019 §89 määrännyt 922-410-1-72 teollisuus-/yritystonttien hinnaksi 6 euroa / m2. Perusteena esitetylle hinnalle on aiemmat hinnoittelukäytännöt huomioituna sijainnilla. 

Hanke tukee kunnan strategiaa, jonka tavoitteena on edistää uusien ja nykyisten yritysten edellytyksiä kasvuun ja sijoittautumiseen Vesilahdelle.

Vesilahden kunnan hallintosäännön 4. luvun § 1 mukaan kunnanhallitus päättää yritystonttien myymisestä ja vuokrauksesta siltä osin kuin tehtävää ei ole siirretty viranhaltijalle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. hyväksyä pykälän liitteenä olevan vuokrasopimukset kiinteistöllä 922-410-1-72 sijaitsevasta määräaloista 2 ja 3. Ensimmäisen vuokralaskun yhteydessä peritään asiakkaalta pyykits- ja lohkomiskulut; ja
  2. antaa vt. kunnanjohtajalle oikeuden allekirjoittaa vuokrasopimukset. Lisäksi vt. kunnanjohtajalle annetaan oikeus tehdä teknisiä korjauksia vuokrasopimuksiin ja liitteisiin.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.