Kunnanhallitus, kokous 27.11.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 191 Talousarvio 2024 ja taloussuunnitelma 2024-2026

VESDno-2023-247

Valmistelija

  • Aki Kohonen, talousjohtaja, aki.kohonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain 410/2015 110 §;n mukaan valtuuston on vuoden loppuun mennessä hyväksyttävä kunnalle seuraavaksi kalenterivuodeksi talousarvio. Talousarvion hyväksymisen yhteydessä valtuuston on hyväksyttävä myös taloussuunnitelma kolmeksi tai useammaksi vuodeksi (suunnitelmakausi). Talousarviovuosi on taloussuunnitelman ensimmäinen vuosi.

Talousarvio ja -suunnitelma on laadittava siten, että ne toteuttavat kuntastrategiaa ja edellytykset kunnan tehtävien hoitamiseen turvataan. Talousarviossa ja -suunnitelmassa hyväksytään kunnan ja kuntakonsernin toiminnan ja talouden tavoitteet. Talousarvioon otetaan tehtävien ja toiminnan tavoitteiden edellyttämät määrärahat ja tuloarviot ja siinä osoitetaan, miten rahoitustarve katetaan.

Talousarvion tilikauden tulos on noin -0,2 miljoonaa euroa alijäämäinen. Ulkoiset toimintatuotot ovat noin 2,4 milj. euroa ja ne laskevat vuoden 2023 talousarviosta -11,8 %. Ulkoiset toimintakulut ovat noin -15,5 milj. euroa ja ne nousevat vuoden 2023 talousarviosta -0,8 %. Toimintakate on noin -13,1 milj. euroa ja heikkenee vuoden 2023 talousarviosta -3,5 %. Verotulot ovat noin 11,5 milj. euroa ja ne laskevat vuoden 2023 talousarviosta -3,5 %. Valtionosuudet ovat noin 3,1 milj. euroa ja ne pysyvät suurin piirtein vuoden 2023 talousarvion mukaisina.

Lautakunnat ovat käsitelleet omien toimialojensa talousarviot kokouksissaan marraskuussa 2023. 

Talousarvion vuoden 2024 investointimenot ovat noin 4,5 miljoonaa euroa.

Rahoituslaskelman mukaisesti kunta nostaa vuonna 2024 pitkäaikaista lainaa 3,6 miljoonaa euroa ja lyhentää pitkäaikaisia lainoja noin 1,5 miljoonaa euroa.

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan ehdotuksen vuoden 2024 talousarvioksi ja vuosien 2024-2026 taloussuunnitelmaksi. Lisäksi talousjohtajalle annetaan oikeus tehdä teknisiä korjauksia talousarviokirjaan.

Päätös

Hyväksyttin ehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)