Perustelut
Kunnanhallitus on kokouksessaan 24.1.2022 §3 ohjeistanut toimialajohtajat valmistelemaan käyttösuunnitelmatasoiset toimenpideohjelmat siten, että valtuuston talousarviossa 2022 asettama tavoite yhden (1) miljoonan euron parannuksesta tilikauden tulokseen voidaan saavuttaa tulevina vuosina.
Kunnanhallituksen käsittelyn jälkeen viranhaltijat ovat ohjeen mukaisesti laatineet toimenpideohjelmaa kunnan kunkin toimialan näkökulmasta. Hallintopalveluiden osalta merkittävämpinä kokonaisuutena talouden tasapainottamisen osalta on tukipalvelut ja siellä ruokatuotannon valmistustavat. Hallintopalveluiden pienemmistä eristä koostuvia kustannuksia on läpikäyty jo edellisissä talouden tasapainottamisohjelmissa. Tukipalveluiden osalta säästökohteita on aikaisempina vuosina haettu suoraan käyttömenoista esimerkiksi siirtymällä keittoruokaan useampana päivänä viikossa. Ruoanvalmistuksen rakenteita ei ole juurikaan muutettu, lukuunottamatta Narvan valmistuskeittiön lakkautusta.
Vesilahden kunnan koulujen, päiväkotien ja Vesilahden ja Pirkkalan yhteistoiminta-alueen terveys- ja sosiaalipalveluiden tarvitsema päivittäinen ruokahuolto on järjestetty tällä hetkellä siten, että ruoka tehdään Vesilahden terveyskeskuksen ravintokeskuksessa, joka on kunnan ainut valmistuskeittiö. Terveyskeskukselta ruoka toimitetaan kylmänä tai lämpimänä kunnan palvelukeittiöihin (koulut, päiväkodit jne). Ravintokeskuksen henkilöstömäärä on noin 4,5 henkilötyövuotta.
Hyvinvointialueen muodostumisen myötä kunnan terveyskeskuskiinteistö vuokrataan Pirkanmaan hyvinvointialueelle. Nykyinen valmistuskeittiö sijaitsee terveyskeskuskiinteistössä, joten ruoanvalmistustapoja syytä tarkastella myös kiinteistönäkökulmista lähtien. Kunnassa on toinen keittiötila Narvan koulun yhteydessä, joka voi toimia valmistuskeittiönä ja josta ruoka voitaisiin toimittaa myös kunnan muihin palvelukeittöihin.
Kunnassa on selvitetty vaihtoehtoa, jossa ruoanvalmistus hoidettaisiin ulkopuolisen toimijan palveluna, esim. Pirkanmaan Voimian toimesta. Pirkanmaan Voimia hoitaa ateriapalvelut esim. Tampereen kaupungin ja PSHP:n yksiköihin ja tuottaa tällä hetkellä vuosittain noin 12 miljoonaa ateriaa päiväkoteihin ja kouluhin Tampereen seudulla.
Kunnan omana työnä ruoanvalmistus maksaa vuodessa noin 690 000 euroa, ja eri vaihtoehtoista valiten Voimian tarjoamana kustannus ruokatuotannosta olisi pienimmillään noin 390 000e. Merkittävän taloudellisen vaikutuksen lisäksi ulkopuolisen toimijan kautta mahdollistuu vapaavalintaisen kasvisruokavaihtoehdon tuominen päivittäin lasten ja nuorten valittavaksi sekä erityisesti lapsille ja nuorille suunniteltujen ruokalistojen käyttöönotto. Vesilahden kunta on joutunut tähän asti rajoittamaan esim. kappale-elintarvikkeiden (lihapullat, kalapuikot jne) menekkiä lapsikohtaisesti, mikä on aiheuttanut paljon kritiikkiä ruoan riittävydestä esim. yläkouluikäisten osalta. Ruoan mausta on myös tullut palautetta kohtalaisesti ja muutoksen tavoitteena onkin taloudellisuuden lisäksi lisätä laatua ja vaihtelevuutta lasten ja nuorten ruokailuihin. Tuotantotavasta saatava säästö voidaan joiltakin osin kohdentaa suoraan lapsiin ja nuoriin esimerkiksi tarjoamalla tuoretuotteita monipuolisemmin ja runsaammin kuin ennen.
Ruokapalveluiden järjestämisessä kunnan omana tuotantona on ollut myös suuria haasteita henkilöstön saatavuuden kanssa. Yksi valmistuskeittiö, jossa on kolme kokin taidot omaavaa henkilöä, on erittäin herkkä poissaoloille. Alalla on valtava työvoimapula, eikä sijaisia ole saatavilla keikkaluontoisiin tehtäviin tai sijaistuksiin. Tuotantotavan muutos keventäisi paljon ruokapalveluiden haavoittuvuutta ja turvaisi lasten ja nuorten ruoansaannin kaikissa tilanteissa.
Henkilöstön osalta muutos tarkoittaisi sitä, että ravintokeskuksen työntekijöille tarjottaisiin saman alan tehtäviä kunnan muista toimipisteistä. Muutos ei tarkoita irtisanomisia.
Muutoksesta ja eri tuotantotavoista on tehty ennakkovaikutusten arviointi, joka on pykälän liitteenä. Ennakkovaikutusten arviointi tehdään sellaisiin päätöksiin, jotka ovat merkittäviä ja koskettavat laajasti kuntalaisia, henkilöstöä, alueen yrityksiä tai esimerkiksi elinvoimaa yleisesti.
Asiasta päättää Vesilahdessa kunnanvaltuusto. Sopimuksen laajuus n. 390 000e/vuosi ylittää kunnanhallituksen rahankäyttövaltuudet.
Ehdotus
Esittelijä
-
Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi
Kunnanhalltus päättää valtuuttaa hallintojohtajan valmistelemaan sopimuksen ruokapalveluiden ostamisesta Pirkanmaan Voimialta.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.