Kunnanhallitus, kokous 24.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 175 Sivutoimi-ilmoitus

VESDno-2020-82

Valmistelija

  • Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnaninsinööri Harri Vierikka on toimittanut kuntaan seuraavan sivutoimi-ilmoituksen:

”Tarkoituksenani on tarjota tulevan yritykseni lukuun karttapohjaista kuntasivustoa, sekä konsulttipalveluita kunnille ja/tai yrityksille, jotka tuottavat palveluita kunnille tai toisille yrityksille. En kyseistä palvelua tuottaessani tule esteelliseksi nykyisessä tehtävässäni, se ei vaaranna luottamusta tai tasapuolisuutta tehtävän hoidossa tai muutenkaan haittaa nykyisen tehtävän asianmukaista hoitoa. Palveluiden tuottaminen ei myöskään edellytä työajan käyttöä eikä aiheuta Vesilahden kunnalle mitään kustannuksia.”

Laki kunnallisesta viranhaltijasta 18 §:

"Sivutoimella tarkoitetaan virkasuhdetta, palkattua työtä ja pysyväisluonteista tehtävää, joista viranhaltijalla on oikeus kieltäytyä, sekä ammatin, elinkeinon ja liikkeen harjoittamista. Viranhaltija ei saa ottaa vastaan eikä pitää sellaista sivutointa, joka edellyttää työajan käyttämistä sivutoimeen kuuluvien tehtävien hoitamiseen, ellei työnantaja hakemuksesta myönnä siihen lupaa. Lupa voidaan antaa myös määräajaksi ja rajoitettuna. Lupa voidaan peruuttaa, kun siihen on syytä. Viranhaltijalle on varattava tilaisuus tulla kuulluksi ennen peruuttamista.

Harkittaessa sivutoimiluvan myöntämistä on otettava huomioon, että viranhaltija ei saa sivutoimen vuoksi tulla esteelliseksi tehtävässään. Sivutoimi ei myöskään saa vaarantaa luottamusta tasapuolisuuteen tehtävän hoidossa tai muutenkaan haitata tehtävän asianmukaista hoitamista. Sivutoimena ei saa harjoittaa sellaista toimintaa, joka kilpailevana toimintana ilmeisesti vahingoittaa työnantajaa.

Viranhaltija ei saa virkasuhteen kestäessä ryhtyä kilpailevan toiminnan valmistelemiseksi sellaisiin toimenpiteisiin, joita 3 momentissa säädetty huomioon ottaen ei voida pitää hyväksyttävinä.

Muusta kuin 2 momentissa tarkoitetusta sivutoimesta viranhaltijan on tehtävä ilmoitus työnantajalle. Työnantaja voi varattuaan viranhaltijalle tilaisuuden tulla kuulluksi kieltää tällaisen sivutoimen vastaanottamisen ja pitämisen 3 momentissa säädetyillä perusteilla."

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus merkitsee tiedoksi kunnaninsinöörin sivutoimi-ilmoituksen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Harri Vierikka

Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)