Kunnanhallitus, kokous 24.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 174 Etätyö

VESDno-2020-74

Valmistelija

  • Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus päätti 12.9.2016/ §205 etätyötä koskevista periaatteista Vesilahden kunnassa. Etätyön mahdollistavat välineet ja työnteko etänä on muuttunut vuodesta 2016 merkittävästi, minkä vuoksi etätyön periaatteet tulisi päivittää.

Yksi joustavan työn tekemisen muoto on etätyö. Etätyö on normaalien työhön kuuluvien tehtävien tekemistä henkilön itsensä valitsemassa paikassa työnantajan tilojen ulkopuolella. Etätyötä ei kuitenkaan ole työ, jota työn luonteen vuoksi tehdään työnantajan työtilojen ulkopuolella.

Etätyöpaikkana on yleisimmin viranhaltijan / työntekijän koti. Myös muusta etätyön tekemisen paikasta voidaan sopia. Etätyöntekijä on velvollinen ilmoittamaan esimiehelleen, missä paikassa hän tekee etätyötä. 

Etätyöksi soveltuu periaatteessa sellainen työ, joka ei ole nimenomaisesti työpaikkaan sidottua ja jossa tarve henkilökohtaiseen kanssakäymiseen tai työn välittömään valvontaan on vähäinen. Etätyö sopii parhaiten itsenäisiin asiantuntija- ja suunnittelutehtäviin, raporttien ja muistioiden laatimiseen, laajojen tekstien tai asiakirjojen kirjoittamiseen tai muihin keskittymistä vaativiin itsenäisesti hoidettavien töiden suorittamiseen.

Etätyön periaatteita on käsitelty henkilöstön edustajien kanssa TYHY-ryhmässä 18.8.2020 ja kunnan johtoryhmässä 17.8.2020. Samoin etätyöohjeistuksen muutos on läpikäyty kunnan esimiesten kanssa. Aloite ohjeiden päivittämiseen tuli henkilöstöltä. 
 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää, että Vesilahden kunnan etätyön periaatteet päivitetään liitteen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Henkilöstö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.