Kunnanhallitus, kokous 24.8.2020

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 159 Vesilahden kunnan hyvinvointikertomuksen vuosittainen raportti vuodelta 2019

VESDno-2020-71

Valmistelija

  • Olli Alamäki, hyvinvointikoordinaattori, olli.alamaki@vesilahti.fi

Perustelut

Lainsäädäntö (Kuntalaki § 1 ja Terveyden huoltolaki § 12) edellyttää, että kunnan on edistettävä ja tuettava asukkaidensa hyvinvointia. Asukkaiden terveyttä ja hyvinvointia sekä niihin vaikuttavia tekijöitä on seurattava väestöryhmittäin. Kunnan tulee myös seurata kunnan palveluissa toteutettuja toimenpiteitä, joilla vastataan kuntalaisten hyvinvointitarpeisiin.
 
Kuntalaisten terveydestä ja hyvinvoinnista sekä toteutetuista toimenpiteistä on raportoitava valtuustolle vuosittain hyvinvointikertomuksen muodossa, minkä lisäksi kerran valtuustokaudessa on valmisteltava valtuustolle laajempi hyvinvointikertomus. Vesilahden kunnan laaja hyvinvointikertomus 2013 - 2017 ja hyvinvointisuunnitelma 2018 - 2021 hyväksyttiin kunnanvaltuustossa 19.2.2018.
 
Tavoitteena on, että kunnassa vallitsee hyvinvointijohtamisen kulttuuri ja kuntalaisten terveyttä ja hyvinvointia tuetaan poikkitoiminnallisesti. Hyvinvointikertomus on kunnan hyvinvointijohtamisen väline luottamushenkilöille ja viranhaltijoille.
 
Hyvinvointikertomuksen vuosittaisessa valmistelussa on huomioitu Vesilahden kunnan strategian painopisteet ja tavoitteet. Hyvinvointikertomuksen on valmistellut kunnanhallituksen nimeämä hyvinvointityöryhmä, jossa on edustus eri hallinnon aloilta. 
 
Vuonna 2020 on kuntastrategian mukaisesti tavoitteena luoda Vesilahteen hyvinvoinnin rakenteet. Rakenteiden luomisen yhteydessä myös hyvinvointikertomuksen laadinta- ja raportointiprosessi sekä aikataulu tullaan uudistamaan strategiantavoitteen mukaisiksi. Näin ollen vuoden 2020 suunnitelma tullaan esittelemään myöhemmin osana tätä strategista hyvinvoinnin rakenteiden luomisen prosessia.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus ehdottaa kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteenä olevan Vesilahden kunnan laajan hyvinvointikertomuksen vuosittaisen raportin vuodelta 2019 ja suunnitelman vuodelle 2020.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Asian käsittelyssä läsnä: hyvinvointikoordinaattori Olli Alamäki


Muutoksenhaku

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)