Kunnanhallitus, kokous 25.11.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 235 Jyskäntien asemakaavanmuutos, luonnos

VESDno-2023-354

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Asemakaavan muutos koskee Vesilahden kunnan omistamaa kiinteistöä 922-410-8-27, joka muodostaa Vesilahden Kirkonkylän korttelin 206 tontin 2. Tontti on rakentumaton, ja sijoittuu Virolaisen-Jyskän rakentuneelle pientaloalueelle. Asemakaavan muutos tulee vireille Vesilahden kunnan aloitteesta ja se laaditaan vaikutuksiltaan vähäisenä kaavamuutoksena. Tontin alueella on voimassa Virolaisen alueen asemakaava, joka on hyväksytty kunnanvaltuustossa 13.11.2006 §:ssä 71. Korttelin 206 tontti 2 on osoitettu rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeksi (AR).

Asemakaavan muutoksen tavoitteena on rivitalojen ja muiden kytkettyjen asuinrakennusten korttelialueeksi (AR) osoitetun tontin käyttötarkoituksen muuttaminen erillispientalojen korttelialueeksi (AO) siten, että kiinteistölle muodostuu AO-tontteja. Kaavamuutoksella vastataan omakotitonttien kysyntään Vesilahden Kirkonkylän alueella alueella.

Asemakaavamuutos laaditaan vaikutuksiltaan vähäisenä, sillä alueen pääasiallista käyttötarkoitusta ei muuteta – tavoitteena on säilyttää käyttötarkoitus asumisen alueena. Kaavamuutoksella ei tavoitella rakennusoikeuden kasvattamista esimerkiksi tehokkuuslukua kasvattamalla. Kerroslukua ei tavoitella kasvatettavaksi. Kaavamuutoksella ei ole vaikutusta virkistysalueisiin eikä sillä tavoitella muutettavan nykyisiä katualueita, ajoyhteyksiä tai jalankulun ja pyöräilyn reittejä. Kaavamuutoksella ei heikennetä rakennetun tai luonnonympäristön arvojen säilymistä.

Vesilahden kunnan kaavoittaja Juha Kervinen on laatinut 19.4.2024 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman, joka on esityslistan liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se päättää

1. kuuluttaa vireille Jyskäntien asemakaavamuutoksen, 

2. hyväksyä asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville osallisten kuulemista varten koko suunnittelutyön ajaksi (MRL 63 §) ja

3. että osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään kaava-alueen osallisille ja että siitä pyydetään viranomaisilta lausunnot.

Päätös

Hyväksytään ehdotuksen mukaisesti lisäyksellä, että osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan korjataan hyväksymisvaiheen kohtaan kunnanvaltuuston tilalle  hyväksyjäksi kunnanhallitus.

 

 

§ tarkastettiin kokouksessa.

Valmistelija

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Esityslistan liitteenä osallistumis- ja arviointisuunnitelma, jonka sivulle 13, kohtaan Hyväksyminen, on korjattu hyväksyväksi toimielimeksi kunnanhallitus. Vesilahden kunnan hallintosäännön mukaan kunnanhallitus päättää vaikutuksiltaan vähäisen asemakaavan hyväksymisestä (Vesilahden hallintosääntö 4. luku 1 §, MRL 52 §).

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. kuuluttaa vireille Jyskäntien asemakaavamuutoksen, 
  2. hyväksyä asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville osallisten kuulemista varten koko suunnittelutyön ajaksi (MRL 63 §) ja
  3. että osallistumis- ja arviointisuunnitelma lähetetään kaava-alueen osallisille ja että siitä pyydetään viranomaisilta lausunnot.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanhallitus on 29.4.2024 § 84 päättänyt Jyskäntien asemakaavan muutoksen vireille kuuluttamisesta, osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksymisestä, nähtäville asettamisesta ja lausuntojen pyytämisestä. OAS:sta oli mahdollista antaa kirjallisia tai suullisia mielipiteitä 31.5.2024 mennessä. Esityslistan valmistumiseen mennessä saatiin 3 lausuntoa. Listan valmistumisen jälkeen saatiin yksi lausunto ja yksi mielipide. Koska lausunnot olivat Pirkanmaan maakuntamuseon lausuntoa lukuunottamatta ei lausuttavaa -tyyppisiä, ei vastineita ole laadittu. Niitä voidaan laatia tarvittaessa ennen kaavatoimikunnan kokousta.

Pirkanmaan maakuntamuseo lausui 31.5.2024 päivätyssä lausunnossa, että:

"Kaava-alueelta ja sen läheisyydestä ei tunneta kiinteitä muinaisjäännöksiä eikä muita arkeologisia kohteita. Kaava-alue on pinta-alaltaan hyvin pieni, ja myös sen arkeologista potentiaalia voidaan pitää vähäisenä. Maakuntamuseo ei edellytä alueen arkeologista inventointia. Myöskään rakennetun kulttuuriympäristön tai maiseman osalta maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa."  

Vastine:

Merkitään tiedoksi.

Mielipide 31.5.2024:

Asemakaava-alueen rajanaapurina lausumme

1. Uudessa asemakaavassa tulisi kiinnittää erityistä huomioita tonttien ja katualueen hulevesien johtamiseen. Asemakaava-alueen eteläreunassa kiinteistömme rajalla on alava kohta, josta vesien pitäisi purkautua tien alitse Kertuntien suuntaan. Kadun kuivatus ei toimi etenkään keväisin lumien sulamisaikaan ja vesi seisoo ojissa miltei päällystettä myöten. Tilanne haittaa taloyhtiömme salaojien ja sadevesijärjestelmän toimivuutta, kun purkupäät ovat tulvan alla ja vesi padottaa kiinteistölle päin. Ratkaisuna voisi olla hulevesien johtaminen mahdollisuuksien mukaan pohjoiseen meluvallin reunaa pitkin tai sitten kuivatuksen parantaminen Kertuntien päästä tonttien takana kulkevaan valtaojaan.

2. Virolaisen asemakaava-alue on suhteellisen tiheästi asumiseen kaavoitettua. Suunnitellun asemakaava-alueen lounaan puoleinen raja sopisi luonnontilaan jätettäväksi puistomaiseksi VL-alueeksi tai vähintäänkin alueeksi, jolle on istutettava puita. Näin asemakaava-alueen sisäiset viheryhteydet säilyisivät ja lisäisivät paikallista monimuotoisuutta.

Vastine:

Jyskäntien hulevesien ongelma on kunnan tiedossa. Asiaa ei ole mahdollista ratkaista laadittavan asemakaavan muutoksen yhteydessä. Mielipide ja siinä esitetty ratkaisu ongelmaan välitetään Vesilahden kunnan teknisille palveluille. Tonttien lounaan puoleiselle rajalle osoitetaan istutettava alueen osa.

Kaavanlaatija on laatinut 31.5.2024 päivätyt luonnosvaiheen asiakirjat.

(Esityslistaa ja kaava-aineistoa päivitettiin 31.5.2024, niin että saapunut lausunto ja mielipide huomioitiin.) 

Ehdotus

Esittelijä

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se päättää merkitä tiedoksi saadut lausunnot ja mielipiteen vastineineen, hyväksyä Jyskäntien asemakaavan muutoksen luonnoksen liiteasiakirjoineen, asettaa ne MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville ja pyytää niistä viranomaislausunnot.

 

Päätös

Kaavaluonnos palautetaan valmisteluun ja asia viedään kunnanhallituksen käsittelyyn 17.6.2024.

Valmistelija

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanhallitus on 29.4.2024 § 84 päättänyt Jyskäntien asemakaavan muutoksen vireille kuuluttamisesta, osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksymisestä, nähtäville asettamisesta ja lausuntojen pyytämisestä. OAS:sta oli mahdollista antaa kirjallisia tai suullisia mielipiteitä 31.5.2024 mennessä. Saatiin 4 lausuntoa ja yksi mielipide. Kaavaluonnos kävi kaavatoimikunnassa 3.6.2024, ja kaavatoimikunta päätti §:ssä 28 palauttaa asian valmisteluun.

Tämän jälkeen on kaava-alue laajentunut, kaava-alueen pohjoispuolella sijaitsevan yksityisomisteisen kiinteistön 922-410-8-26 liityttyä mukaan kaavaprosessiin. Asiasta on laadittu kaavoituksen aloitussopimus, joka on esityslistan oheismateriaalina. Kaavan laatimisesta peritään ko. kiinteistön omistajilta taksan 25.11.2013 maksuluokan 2 mukainen maksu. Vanhaa taksaa käytetään, sillä kaava on tullut vireille ennen nykyisen taksan voimaantuloa. Kaavan OAS on päivitetty. Kaavaa ei jatkossa käsitellä vähäisenä asemakaavan muutoksena, sillä nyt päätöksenteolla olevassa uudessa kaavaluonnoksessa muodostuu uutta katualuetta.

Ehdotus

Esittelijä

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se

  • päättää merkitä tiedoksi saadut lausunnot ja mielipiteen vastineineen,
  • hyväksyä Jyskäntien asemakaavan muutoksen 2. luonnoksen liiteasiakirjoineen,
  • asettaa ne MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville, pyytää niistä viranomaislausunnot ja
  • hyväksyä kaavoituksen aloitussopimuksen sekä maksuluokan.

Kaavatoimikunta antaa kaavoittajalle oikeuden tehdä teknisiä tarkistuksia kaavamateriaaliin.

Päätös

Kaavatoimikunta palauttaa asemakaavan muutosehdotuksen käsittelyyn siten, että

  • Kaavoituksen aloitussopimuksesta neuvotellaan kiinteistön 922-410-8-26 maanomistajan kanssa uudelleen
  • Virolaisen alueen rakennustapaohjetta noudatetaan kaavamuutoksen alueella
  • Tontit 2 ja 3 yhdistetään yhdeksi tontiksi
  • Tontien 1, 2 ja 10 rajat suoristetaan ja VL-aluetta pienennetään

Valmistelija

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanhallitus on 29.4.2024 § 84 päättänyt Jyskäntien asemakaavan muutoksen vireille kuuluttamisesta, osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS) hyväksymisestä, nähtäville asettamisesta ja lausuntojen pyytämisestä. OAS:sta oli mahdollista antaa kirjallisia tai suullisia mielipiteitä 31.5.2024 mennessä. Saatiin 4 lausuntoa ja yksi mielipide. Kaavaluonnos kävi kaavatoimikunnassa 3.6.2024, ja kaavatoimikunta päätti §:ssä 28 palauttaa asian valmisteluun. Kaavaluonnosta käsiteltiin kaavatoimikunnassa 9.9.2024, ja palautettiin valmisteluun (§ 40).

Tämän jälkeen on kaava-alue laajentunut, kaava-alueen pohjoispuolella sijaitsevan yksityisomisteisen kiinteistön 922-410-8-26 liityttyä mukaan kaavaprosessiin. Asiasta on laadittu kaavoituksen aloitussopimus, joka on esityslistan oheismateriaalina. Kaavan laatimisesta peritään ko. kiinteistön omistajataholta taksan 25.11.2013 maksuluokan 2 mukainen maksu. Vanhaa taksaa käytetään, sillä kaava on tullut vireille ennen nykyisen taksan voimaantuloa. Kaavan OAS on päivitetty. Kaavaa ei jatkossa käsitellä vähäisenä asemakaavan muutoksena, sillä nyt päätöksenteolla olevassa uudessa kaavaluonnoksessa muodostuu uutta katualuetta.

Vesilahden kunnan kaavoittaja Juha Kervinen on laatinut 7.11.2024 päivätyn kaavaluonnoksen liiteaineistoineen, joka on esityslistan liitteenä.

Ehdotus

Esittelijä

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se

  • päättää merkitä tiedoksi saadut lausunnot ja mielipiteen vastineineen,
  • hyväksyä 7.11.2024 päivätyn Jyskäntien asemakaavan muutoksen luonnoksen liiteasiakirjoineen,
  • asettaa ne MRA 30 §:n mukaisesti nähtäville, pyytää niistä viranomaislausunnot ja
  • hyväksyä kaavoituksen aloitussopimuksen sekä maksuluokan.

Kaavatoimikunta antaa kaavoittajalle oikeuden tehdä teknisiä tarkistuksia kaavamateriaaliin.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. merkitä tiedoksi saadut lausunnot ja mielipiteen vastineineen,
  2. hyväksyä 7.11.2024 päivätyn Jyskäntien asemakaavan muutoksen luonnoksen liiteasiakirjoineen
  3. asettaa ne MrA 30 §:n mukaisesti nähtäville, pyytää niistä viranomaislausunnot ja
  4. hyväksyä kaavoituksen aloitussopimuksen sekä maksuluokan.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden kaavoittaja Juha Kerviselle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.