Kunnanhallitus, kokous 22.1.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 5 Talousarvion täytäntöönpano-ohje vuodelle 2024

VESDno-2023-247

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Perustelut

Talousarvion täytäntöönpano-ohjeella annetaan organisaatiolle konkreettisia linjauksia ja tarkempia ohjeita sen lisäksi, mitä itse talousarviossa esitetään.

Ehdotus

Esittelijä

Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus hyväksyy liitteenä olevan talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2024 sekä antaa sen toimialoille tiedoksi ja noudatettavaksi.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

  • Merja Vihtiälä, talousjohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanhallitus on antanut talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2024 18.12.2023 §214.

Hyväksytyn täytäntöönpano-ohjeen mukaan kunnan osavuosiraportointi tehdään ajalta 1-4/2024 ja 1-8/2024 ja koko vuoden talouden seuranta tapahtuu tilinpäätöksessä. Kuntatalouden tiukan tilanteen vuoksi kunnan elimissä on aiheellista seurata taloutta tiiviimmin, minkä vuoksi esitetäänkin, että osavuosiraportointi laaditaan ajanjaksoista 1-3/2024, 1-6/2024 ja 1-9/2024. Koko vuoden talouden seuranta tapahtuu tilinpäätöksessä. Neljännesvuosiraportointiin siirtyminen on perusteltua myös siksi, että kunta raportoi taloustietonsa Valtiokonttorille neljännesvuosittain. 

Raportointiaikataulun muuttamisen lisäksi ohjeen alkua on tiivistetty ja käyttösuunnitelmien käsittelyä koskevaa kohtaa selkeytetty. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää

  1. kumota 18.12.2023 §214 annetun talousarvion täytäntöönpano-ohjeen.
  2. hyväksyä liitteenä olevan talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2024 ja antaa sen toimialoille tiedoksi ja noudatettavaksi. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukasesti.

Tiedoksi

Toimialajohtajat

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.