Kunnanhallitus, kokous 3.6.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 129 Vapaa-aikakoordinaattorin virkanimikkeen muutos

VESDno-2024-239

Valmistelija

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi
  • Merja Vihtiälä, vs. hallintojohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnan 1.3.2023 päivitettyyn vapaa-aikakoordinaattorin tehtäväkuvaan kuuluvat liikunta-, nuoriso-, kulttuuri- ja kirjastotoimen vastuualueiden hoitaminen kokonaisuudessaan (tehtävinä mm. talousarvio- ym. päätösvalmistelu, esihenkilötehtävät, talousjohtaminen sekä avustusten jakaminen ja palkitsemiset). Liikuntatoimen kokonaisuuteen liittyy liikuntapaikkojen ja palveluiden kehittäminen sekä liikunnallisen elämätavan edistäminen liikuntalain edellyttämällä tavalla koko elinkaaressa. Nuorisotoimen osalta tehtävään liittyy myös nuorisolain edellyttämät tehtävät, esihenkilötehtävät sekä nuorisotoimen toimintojen organisointi ja johtaminen. Kulttuuritoimen osalta vastuisiin kuuluu kulttuurisen hyvinvoinnin edistäminen kulttuurilain edellyttämällä tavalla. Kirjaston osalta tehtävään kuuluu kirjastolain edellyttämät tehtävät yhteistyössä vastaavan kirjastovirkailijan kanssa sekä kirjaston esihenkilötehtävät, kirjaston toimintojen organisointi ja johtaminen. Tehtävänkuvaan kuuluu kehittämiseen liittyviin työryhmiin osallistuminen sekä kehittämisrahoitusten haku ja projektien toteutus. 

Tehtävä edellyttää hyvää vapaa-aikasektorin perehtyneisyyttä (keskeisenä lainsäädännöt, ohjausasiakirjat ja menetelmät), johtamis- ja esihenkilötaitoja, verkosto-osaamista (tärkeä osa työtä on yhteistyö kunnan eri toimialojen, Pirhan, järjestökentän, tutkimuslaitosten, toisten kuntien ym. kanssa), hankeosaamista (vapaa-ajan sektorilla käynnissä 5/2024 10 hanketta), hallinnon osaamista (viranhaltijapäätökset, lautakuntapykälien valmistelu, hankehaut ja raportoinnit) ja talousosaamista (mm. talousarvion valmistelu ja seuranta sekä hankkeiden talouden johtaminen).

Sana koordinaattori viittaa järjestelijään ja organisoijaan, kun taas päällikkö on henkilö, joka johtaa ja vastaa kokonaisuuksista sekä toimii esihenkilönä. Edellä kerrotun perusteella vapaa-aikakoordinaattorin tehtäväkuvaa vastaava virkanimike on vapaa-aikapäällikkö.  Tehtävää kuvaava virkanimike on tärkeää erityisesti työntekijän rekrytoinnin ja ammatti-identiteetin kannalta. 

Kunnan hallintosäännön 5. luvun 2 §:n mukaan kunnanhallitus päättää virkanimikkeiden muuttamisesta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää muuttaa vapaa-aikakoordinaattorin viran virkanimikkeen 1.8.2024 alkaen vapaa-aikapäälliköksi.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Tiedoksi

sivistysjohtaja, palvelusihteeri

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.