Valmistelija
Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi
Perustelut
Metsämantereen asemakaava on hyväksytty kunnanvaltuustossa 11.10.2021 § 60 ja se on saanut lainvoiman 1.12.2021. Alue käsittää Koskenkylän osayleiskaavan pientalovaltaista asuntoaluetta (AP), AT-, työpaikka-aluetta (TP)- ja maa- ja metsätalousvaltaista aluetta (M).
Kaava-alueen lounaisosalle on osoitettu asuinkortteleista eriytetty teollisuus- ja varastorakennusten korttelialue, jolla ympäristö asettaa toiminnan laadulle erityisiä vaatimuksia (TY-1). Alueelle sijoittuva toiminta ei saa aiheuttaa ympäristöä häiritsevää melua, tärinää ilman saastumista tai muuta häiriötä.
TY-1 alueelle ajo tapahtuu kaavan mukaisesti Nokiniityntien ja Metsämantereentien kautta. Ajoyhteys on osittain yhdessä asuinalueen kanssa. Korttelin 331 tontin 6 on jätetty varaus ohjeelliselle ajoyhteydelle, jonka avulla yritysalueelle muodostuisi oma kulkuyhteys.
Yritysalueen sijainti ja merkitys Vesilahden kunnalle on merkittävä. Se mahdollistaa nykyisten ja uusien yritystoimintojen kasvua ja sijoittumista Vesilahden kuntaan. Alueen toimivuuden sekä turvallisuuden kannalta on oleellista, että yritysalueelle muodostuisi oma kulkuyhteys. Omalla kulkuyhteydellä alueen vetovoima myös kasvaa ja mahdollistaa työpaikka- ja rahtiliikenteen ohjaamisen eri kautta asumisen osalta.
Ehdotus
Esittelijä
Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi
Elinvoimatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se pyytää kunnanjohtajaa aloittamaan selvitystyön ajoyhteyden avaamiseksi yhteistyössä Lempäälän kunnan kanssa.
Päätös
Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.
Tämän pykälän pöytäkirjantarkastajaksi valittiin Anu Graichen.