Kunnanhallitus, kokous 13.6.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 104 Lausunto Pirkanmaan vaihemaakuntakaavaan "Elonkirjo ja energia"

VESDno-2022-139

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kaavatoimikunta 8.6.2022

Vesilahden kunnan hallintosäännön perusteella lausunnon antamista maakuntakaavasta tai naapurikuntien vireillä olevista asema- ja yleiskaavoista ei ole säädetty tai määrätty kunnan minkään muun toimielimen tehtäväksi. Hallintosäännön 4 Luku 1 §:n perusteella kunnanhallituksen tehtävänä on päättää asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muulle kunnan toimielimelle, viranhaltijalle tai luottamushenkilölle. Vesilahden kunnan hallintosäännön perusteella lausunnon antamisesta päättäminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan.

Kaavahankkeen vireille tulosta tiedottaminen ja lausuntopyyntö
Pirkanmaan maakuntahallitus on kokouksessaan 25.4.2022 (63 §) päättänyt asettaa nähtäville Pirkanmaan vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma pidetään nähtävillä 12.5. – 23.6.2022 välisen ajan. Asiakirjaan voi tutustua Pirkanmaan vaihemaakuntakaavan nettisivuilla osoitteessa kaava.pirkanmaa.fi. Asiakirja on nähtävillä aukioloaikoina Pirkanmaan liitossa sekä Pirkanmaan kaupunkien ja kuntien virastoissa ja Tampereen kaupungin Palvelupiste Frenckellissä. Pirkanmaan liitto pyytää lausuntoa osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta 23.6.2022 mennessä, sekä ilmoittamaan, mikäli lausuntoa ei anneta.

Vaihemaakuntakaavan lähtökohdat ja tavoitteet
Vaihemaakuntakaavassa tarkasteltavina teemoina ovat elonkirjo ja energia.

Elonkirjoteeman yhteydessä tarkastellaan uuden luontotiedon (kuten Pirkanmaan uhanalaiset lajit ja luontotyypit-selvityksen) hyödyntämistä, ylimaakunnallisia ekologisia yhteyksiä, liikenneväylien estevaikutuksen vähentämistä, suosittuja luontokohteita, ajantasaisten inventointien (valtakunnallisesti arvokkaat maisema-alueet, valtakunnallisesti arvokkaat kivikot, perinnebiotoopit, pohjavesialueet) päivittämistä ja lisäämistä maakuntakaavaan, sekä uusia luonto- ja virkistyskokonaisuuksia (kansalliset kaupunkipuistot, Geopark).

Energiateeman yhteydessä tarkastellaan osallistumis- ja arviointisuunnitelman perusteella ainakin tuulienergiaa, turvetuotannon ohjausta, luonnonvaraterminaaleja, huoltovarmuutta, sekä sähköverkon kehitystarpeita.

Vaihemaakuntakaavan tavoitteena on tukea pirkanmaalaisen luonnon monimuotoisuutta ja elonkirjoa, sekä vahvistaa edellytyksiä kestävälle energiantuotannolle maakunnan alueella. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman perusteella kaavan tavoitteiden valmistelu on aloitettu Pirkanmaan Tulevaisuuskirja-prosessissa saatuun asukas- ja sidosryhmäpalautteeseen perustuen keväällä 2021. Alkukesästä 2021 on käyty kaikkien pirkanmaalaisten kuntien kanssa keskustelut

voimassa olevan maakuntakaavan soveltamisesta sekä päivittämisestä. Myös maakuntahallitus ja -valtuusto ovat antaneet valmisteluun omat evästyksensä.

Edellä viitattujen taustoituksen pohjalta kaavan keskeisiksi teemoiksi nousivat luonnon monimuotoisuuteen ja energiantuotantoon liittyvät kysymykset. Pirkanmaalle laaditaan Suomen ensimmäistä alueellista luonnon monimuotoisuusohjelmaa. Osallistumis- ja arviointisuunnitelman perusteella ymmärrys biodiversiteettikadon globaalista merkityksestä ilmastomuutoksen rinnalla on vahvistunut ja on luontevaa, että monimuotoisuusteemaa tarkastellaan myös osana maakuntakaavoitusta. Lisäksi samaan aikaan vaihemaakuntakaavan kanssa laaditaan Pirkanmaalle uutta energiastrategiaa. Kaavoituksen ja strategiatyön on tarkoitus edetä rinnakkain toisiaan täydentäen ja tukien.

Kaavahankkeen aikataulu
Kaavahanke on tarkoitus läpiviedä intensiivisen tavoiteaikataulun puitteissa vuosien 2022-2024 aikana. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on asetettu nähtäville toukokuussa 2022. Kaavaluonnos on tavoitteena asettaa nähtäville tammikuussa 2023. Kaavaehdotuksen nähtäville asettaminen ajoittaa tavoiteaikataulun toteutuessa marraskuulle 2023. Kaavaehdotus on tavoitteena saattaa maakuntavaltuuston hyväksyttäväksi vuoden 2024 aikana.

Vesilahden kunnan lausunto
Vesilahden kunta suhtautuu vaihemaakuntakaavan laatimiseen osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa esitettyjen tavoitteiden pohjalta myönteisesti. Tarkasteltavat teemat ovat ajankohtaiset ja niitä koskien kaavahankkeen yhteydessä tuotettavaa suunnittelu- ja selvitysaineistoa voidaan hyödyntää soveltuvilta osin myös kuntatasolla laadittavien asema- ja yleiskaavojen tausta-aineistona.

Vesilahden kunnan ja yleisemmällä tasolla maaseudun elinvoiman vahvistamisen näkökulmasta vaihemaakuntakaavassa tarkasteltavia teemoja tulisi tarkastella toisiaan tukevina rinnakkaisina ilmiöinä, myönteisten mahdollisuuksien, paikallisista lähtökohdista tapahtuvan yhteensovituksen ja uutta elinvoimaa synnyttävien tarkastelujen kautta. Tarkasteluissa tulee tunnistaa ja huomioida uudistuvan maa- ja metsätalouden sekä energiatuotannon ohella kunnan alueelle sijoittuvien taajamatoimintojen kehitettävyydelliset näkökulmat.

Vesilahden kunta pidättää itsellään oikeuden lausua kaavahankkeen valmistelu- ja ehdotusvaiheiden aikana laaditusta kaava-aineistosta myöhemmin erikseen.

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se antaa liitteen mukaisen lausunnon Pirkanmaan vaihemaakuntakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta

Päätös

Krisiina Pispala esitti kokouksen aikana, että lausuntoa muutetaan ja puheejohtajan esityksestä kaavatoimikunta päättää yksimielisesti ehdottaa kunnanhallitukselle, että se antaa lausunnon:

Vesilahden kunta suhtautuu myönteisesti vaihemaakuntakaavan laatimisessa esitettyihin osallistumis- ja arviointisuunnitelman tavoitteisiin. Tarkasteltavat teemat ovat ajankohtaisia ja kaavahankkeen yhteydessä tuotettavaa suunnittelu- ja selvitysaineistoa voidaan hyödyntää soveltuvilta osin myös kuntatasolla laadittavien asema- ja yleiskaavojen tausta-aineistona.

Vesilahden kunnan näkökulmasta, kuten myös yleisemmällä tasolla, maaseudun elinvoiman vahvistamisen kannalta vaihemaakuntakaavassa tarkasteltavia teemoja tulisi tarkastella siten, että maaseudun elinvoiman vahvistaminen ja vaihemaakunnan tavoitteet tukevat toisiaan myönteisesti yhdessä sekä yhteensovittaa kunnan paikalliset elinvoimaa lisäävät toimenpiteet sekä elonkirjon ja energiantuotannon tavoitteet. Tarkasteluissa tulee tunnistaa ja huomioida uudistuvan maa- ja metsätalouden sekä energiatuotannon ohella kunnan alueelle sijoittuvien taajamatoimintojen kehittämisnäkökulmat.

Vesilahden kunta pidättää itsellään oikeuden lausua kaavahankkeen valmistelu- ja ehdotusvaiheiden aikana laaditusta kaava-aineistosta myöhemmin erikseen.

 

Perustelut

   

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus antaa asiassa seuraavan lausunnon:

Vesilahden kunta suhtautuu myönteisesti vaihemaakuntakaavan laatimisessa esitettyihin osallistumis-​ ja arviointisuunnitelman tavoitteisiin. Tarkasteltavat teemat ovat ajankohtaisia ja kaavahankkeen yhteydessä tuotettavaa suunnittelu-​ ja selvitysaineistoa voidaan hyödyntää soveltuvilta osin myös kuntatasolla laadittavien asema-​ ja yleiskaavojen tausta-​aineistona.

Vesilahden kunnan näkökulmasta,​ kuten myös yleisemmällä tasolla,​ maaseudun elinvoiman vahvistamisen kannalta vaihemaakuntakaavassa tarkasteltavia teemoja tulisi tarkastella siten,​ että maaseudun elinvoiman vahvistaminen ja vaihemaakunnan tavoitteet tukevat toisiaan myönteisesti yhdessä sekä yhteensovittaa kunnan paikalliset elinvoimaa lisäävät toimenpiteet sekä elonkirjon ja energiantuotannon tavoitteet. Tarkasteluissa tulee tunnistaa ja huomioida uudistuvan maa-​ ja metsätalouden sekä energiatuotannon ohella kunnan alueelle sijoittuvien taajamatoimintojen kehittämisnäkökulmat.

Vesilahden kunta pidättää itsellään oikeuden lausua kaavahankkeen valmistelu-​ ja ehdotusvaiheiden aikana laaditusta kaava-​aineistosta myöhemmin erikseen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

pirkanmaan.liitto@pirkanmaa.fi

Liitteet

Oheismateriaali


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)