Kunnanhallitus, kokous 2.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 151 Suomelantien katualueen asemakaava

VESDno-2022-106

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kaavatmk 8.6.2022

Vesilahden kunnan hallintosäännön 4 Luku 1 §:n perusteella kaavaluonnoksen tai kaavaehdotuksen laatimisesta päättäminen kuuluu kunnanhallituksen toimivaltaan.

Aloite
Asemakaavahankkeen käynnistäminen perustuu Vesilahden kunnan kaavoituksen aloitteeseen.

Kaavahankkeelle asetetut tavoitteet
Tavoitteena on laatia asemakaava, joka mahdollistaa Suomelantien katualueen toteuttamisen alueelle laadittavien katu- ja kunnallisteknisten suunnitelmien edellyttämän, asemakaavassa osoitettavan katualueen puitteissa.  

Kaava-alueen sijainti ja alustava rajaus
Kaava-alue sijoittuu Vesilahden Rahoisten alueelle. Kaava-alueen alustava rajaus koskee Suomelantien katualueen edellyttämää aluevarausta asemakaavojen nro 46 ja 47 välisellä aiemmin asemakaavoittamattomalla alueella. Kaava-alueen rajausta tarkennetaan kaavahankkeen aikana liikennesuunnittelijan laatimien tarkastelujen perusteella. Kaava-alueen lopullinen rajaus perustuu katurakenteiden ja alueelle sijoitettavan kunnallistekniikan edellyttämään aluevaraukseen.

Suunnittelutilanne
Kaava-alue on aiemmin asemakaavoittamatonta aluetta. Suomelantien katualueen aluevarausta ja toteutustapaa on tarkasteltu 15.6.2016 vireille tulleen Rahoisten asemakaavan laatimisen yhteydessä.

Kaava-alueen eteläpuolella on voimassa asemakaava nro 46, jossa on osoitettu Suomelantien katualueen eteläosa nyt tarkasteltavan kaava-alueen etelärajalta Vesilahdentien suuntaan. Kaava-alueen pohjoispuolella on voimassa asemakaava nro 47, jossa on osoitettu Suomelantien katualueen pohjoisosa nyt tarkasteltavan kaava-alueen pohjoisrajalta Rautialantien suuntaan.

Alueella on voimassa Vesilahden kunnanvaltuuston 13.11.2006 hyväksymä Kirkonkylän osayleiskaavan muutos ja laajennus, jossa nyt tarkasteltavalle alueelle on osoitettu uusi luoteis-kaakkoissuuntainen tie ja kevyen liikenteen reitti/yhteystarve.

Nyt laadittavalla asemakaavalla toteutetaan ja tarkennetaan alueella voimassa olevan yleiskaavan tavoitteita ja mahdollistetaan Vesilahden katu- ja kunnallisteknisten verkostojen kehittäminen kunnan tavoitteiden mukaisesti. Alueelle aiemmin laadittuja selvityksiä ja suunnitelmia hyödynnetään soveltuvilta osin nyt käynnistettävän Suomelantien katualueen asemakaavahankkeen yhteydessä.

Maanomistustilanne
Kaava-alue sijoittuu yksityisomistuksessa olevalle kiinteistölle nro 922-438-0001-0002.  

Kaavahankkeen tavoiteaikataulu
Kaavahanke on tarkoitus läpiviedä vuosien 2022-2023 aikana.

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta päättää esittää kunnanhallitukselle, että se käynnistää Suomelantien katualueen asemakaavahankkeen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää, että se käynnistää Suomelantien katualueen asemakaavahankkeen.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Valmistelija

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää, että se

  1. kuuluttaa vireille Suomelantien katualueen asemakaavan ja
  2. hyväksyy Suomelantien katualueen asemakaavan osallistumis- ja arviointisuunnitelman ja asettaa sen nähtäville MRL 63 §:n mukaisesti ja pyytää siitä viranomaislausunnot.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden kaavoittaja Juha Kerviselle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Valmistelija

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanhallitus on 13.6.2022 § 112 päättänyt Suomelantien asemakaavan laatimisen käynnistämisestä. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 12.6.2023, §:ssä 89 kuuluttaa kaavan vireille, hyväksyä sen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS), asettaa sen nähtäville ja pyytää siitä lausunnot. OAS oli nähtävillä 28.6.-30.7.2023 välisen ajan ja siitä saatiin viisi lausuntoa.

Kaavanlaatija on antanut vastineensa OAS:sta annettuihin lausuntoihin ja toimittanut kunnalle 15.9.2023 päivätyt luonnosvaiheen asiakirjat.

 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Pispala, kristiina.pispala@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se päättää hyväksyä Suomelantien katualueen asemakaavan luonnoksen liiteasiakirjoineen, asettaa ne nähtäville ja pyytää niistä viranomaislausunnot.

Tämä § tarkastetaan kokouksessaa.

Päätös

Hyväksytään päätösehdotuksen mukaisesti.

 

Valmistelija

  • Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Kaavatoimikunta on kokouksessaan 27.9.2023 käsitellyt Suomelantien katualueen asemakaavaa ja päättänyt esittää asemakaavan luonnoksen hyväksymistä liiteasiakirjoineen, em. kaavamateriaalin nähtäville asettamista ja viranomaislausuntojen pyytämistä siitä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Suomelantien katualueen asemakaavan luonnoksen liiteasiakirjoineen, asettaa ne nähtäville ja pyytää niistä viranomaislausunnot sekä mielipiteet. 

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti. 

Tiedoksi

Osalliset, palvelusihteeri, kaavoittaja

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.