Valmistelija
Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi
Perustelut
Vesilahden kunnan kunnanvaltuutettu Tapani Pietilä on jättänyt 31.5.2021 valtuuston kokouksessa valtuustoaloitteen kotiseutukoulutuksen järjestämisestä virkamiehille sekä luottamushenkilöille. Koulutuksen tavoitteena on avata valmistelijoille sekä päättäjille kunnan monipuolista historiaa ja perinteitä, mikä varmistaisi sen, että päätöksentekijät sekä luottamushenkilöillä on näkemys siitä millaista kuntaa päätöksellä kehitetään.
Kunnan historian ja perinteiden tunteminen on tärkeää ja tarjoaa näkökulmia oman kunnan päätöksentekoon. Valtuustokauden alussa vuoden 2021 aikana luottamushenkilöiden koulutuksissa keskityttiin kunnan toiminnan, laillisuuden, kokouskäytäntöjen ja teknisten asioiden kouluttamiseen. Valtuustolle lähetetään kevään 2022 aikana kysely, jossa selvitetään valtuutettujen ja viranhaltijoiden koulutustarpeita ja kotiseutukoulutus otetaan yhdeksi vaihtoehtoiseksi koulutukseksi, jonka tarvetta valtuutetut ja viranhaltijat pääsevät itse arvioimaan. Koulutus voidaan järjestää, mikäli koulutukselle löytyy osallistujia.
Ehdotus
Kunnanhallitus päättää
1) antaa aloitteeseen selosteen mukaisen selvityksen
2) ehdottaa valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi valtuustoaloitteen ja siihen annetun selosteen
2) ehdottaa valtuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.