Kunnanvaltuusto, kokous 21.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 18 Valtuustoaloite verkkosivujen kehittämiseksi

VESDno-2021-49

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanvaltuutettu Marko Lounasranta on 1.2.2021 kokouksessa jättänyt aloitteen verkkosivujen kehittämisestä. Kehittämisehdotus liittyi kunnan etusivun toiminnallisuuksiin. 

Kunnan verkkosivuille tehdään kokonaisuudistus vuoden 2022 aikana. jolloin koko sivuston toiminta muuttuu. Uudistuksessa keskitytään käyttäjäystävällisyyden parantamiseen erityisesti sivujen lisääntyvä mobiilikäyttö mielessä pitäen.  Tavoitteena on saada uudet sivut julkaistua syksyn 2022 aikana, valmistelutyöt muutokseen liittyen ovat jo käynnissä.

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää

1) antaa aloitteeseen selosteen mukaisen selvityksen

2) ehdottaa valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi valtuustoaloitteen ja siihen annetun selosteen 

2)  ehdottaa valtuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Kunnanhallitus päättää

  1. antaa aloitteeseen selosteen mukaisen selvityksen
  2. ehdottaa valtuustolle, että se merkitsee tiedoksi valtuustoaloitteen ja siihen annetun selosteen 
  3. ehdottaa valtuustolle, että se toteaa valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

Perustelut

   

Ehdotus

Valtuusto päättää, että se 

  1. merkitsee tiedoksi valtuustoaloitteen ja siihen annetun selosteen 
  2. toteaa valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)