Kunnanvaltuusto, kokous 21.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 11 Valtuustoaloite omaishoitajille tarjottavista maksuttomista liikuntapalveluista

VESDno-2021-400

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Olli Alamäki, hyvinvointikoordinaattori, olli.alamaki@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden Kristillisdemokraattien valtuustoryhmä on 8.11.2021 päivätyssä valtuustoaloitteessaan esittänyt että omaishoidon tukea saava henkilö pääsee jatkossa käyttämään maksutta Vesilahden kunnan perusliikuntapalveluita, kuten osallistumaan jumpparyhmiin ja käymään kuntosalilla. Aloitteessa todetaan myös että mikäli näitä palveluja ei ole tarjolla, voisi kunta mahdollistaa kohderyhmän osallistumisen kansalaisopiston jumpparyhmiin tai terveyskeskuksen fysioterapiaan kunnan kustantamana. Lisäksi aloitteessa esitetään että kunta voisi kustantaa kohderyhmälle uimahallikäyntejä matkoineen Nokian tai Valkeakosken uimahalliin tai Lempäälän kotokampuksen tarjoamia palveluita. 

Omaishoitajien hyvinvoinnin ja liikkumisen tukeminen on erittäin tärkeää ja hyödyllistä. Niinpä kunnan liikuntapalveluiden maksuttomuuden ulottaminen omaishoitajille on terveyden ja hyvinvoinnin edistämisen sekä omasihoitajien jakasamisen tukemisen näkökulmista järkevää. 

Vesilahden kunnalla ei ole liikuntapalveluissa ohjaushenkilökuntaa eikä talousarviossa ole varattuna resursseja ohjattujen ryhmien toteuttamiseen ostopalveluna. Näin ollen kunta kykenee tarjoamaan jossain määrin säännöllisiä ja vakiintuneita ohjattuja ryhmiä vain vuosittain haettavien valtionavustusten avulla silloin, kun avustusta liikuntahakkeille myönnetään. Toteutuessaan nämä liikuntaryhmät ovat osallistujille maksuttomia ja myös omaishoitajien osallistuminen ryhmiin on mahdollista. Hankkeiden avulla pyritään myös järjestämään uimahallikuljetuksia esityksessäkin mainittuihin uimahalleihin vuoden 2022 aikana mikäli haetulle avustukselle saadaan Aluehallintovirastosta myönteinen päätös. Kuljetukset on suunnattu erityisesti senioreille, mutta mikäli myönteinen päätös saadaan voitaisi toiminnot laajentaa koskemaan myös omaishoitajia. Lisäksi erityisesti tälle kohderyhmälle suunnattua tiedottamista ryhmistä ja muista hankkeiden avulla totetutettavista palveluista olisi kuitenkin hyvä jatkossa toteuttaa. 

Uimahallikäyntien ja muiden aloitteessa esitettyjen palveluiden sekä ilman avustuksia toteutettavien liikuntaryhmien tai elintapaneuvonnan lisääminen kunnan tarjoamiin palveluihin vaatisi toiminnan määristä riippuen kuitenkin vähintään 20.000 - 30.000 euron lisäämistä liikuntapalveluiden menoihin. Liikuntapalveluiden resursointia tarkastellaan osana vapaa-ajan palveluiden, sivistyspalveluide ja koko kunnan taloutta seuraavaa talousarviota laadittaessa.

Kunnan kuntosalin käyttö ei ole tällä hetkellä alle 65-vuotiaille omaishoitajille maksutonta, joten jatkossa senioreille ja erityisliikuntakortin omaaville myönnetty maksuttomuus ulotetaan myös omaishoitajiin.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää, että kunnan kuntosalin käyttö on 1.4.2022 alkaen maksutonta kaikenikäisille omaishoidon tukea saaville henkilöille. 

Sivistyslautakunta päättää antaa selosteen mukaisen selvityksen ja toteaa omalta osaltaan valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti

Valmistelija

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää ehdottaa, että valtuusto

  1. merkitsee tiedoksi sivistyslautakunnan lausunnon,
  2. toteaa valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Perustelut

   

Ehdotus

Valtuusto päättää, että se

  1. merkitsee tiedoksi sivistyslautakunnan lausunnon,
  2. toteaa valtuustoaloitteen tulleen loppuun käsitellyksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)