Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 5.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Lausunto Hovinkulman asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksesta 

VESDno-2021-156

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tarja Kujanpää, palvelusihteeri, tarja.kujanpaa@vesilahti.fi

Perustelut

Hovinkulman asemakaavan muutos on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä 28.6.2021 § 111. Asemakaavamuutos koskee Kirkonkylän Hovin asemakaava-aluetta, koskien sen Maa- ja metsätalousaluetta (M-1), Maatilojen talouskeskusten korttelialuetta (AM-1/s), sekä yhdyskuntateknistä huoltoa palvelevien laitosten aluetta (ET). Kaavamuutos koskee tiloja Kylä-Hovi, kiinteistötunnus 922-413-1- 61 sekä kunnan kiinteistöä 922-413-1-131. Alustava suunnittelualue on pinta-alaltaan n.5 hehtaaria. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on muodostaa alueen eteläosaan, Vihniäntien pohjoispuolelle, maisemaan sopiva erillispientalojen alue.

Kunnanhallitus on päättänyt 30.8.2021 §164 asettaa julkisesti nähtäville Hovinkulman asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman, johon tutustumalla saa lisätietoa kaavoituksesta. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä 16.9.2021 alkaen. Kunnanhallitus on pyytänyt rakennus- ja ympäristölautakunnalta lausuntoa osallistumis- ja arviointisuunnitelmaan 18.10.2021 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää antaa seuraavanlaisen lausunnon:

  1. Vaikutukset kulttuuriympäristöön
    • maatilan talouskeskus tulisi säilyttää AM-1/s edellyttämällä tavalla sijoittamalla tulevat erillispientalot tilakeskuksen etelälaidalle.
  2. Vaikutukset maisemaan
    • suunniteltu kaava-alue rajautuu maisemallisesti arvokkaan peltoalueen länsipuolelle tilakeskuksen pihapiiriin.
    • pohjoisreunalla M-1 alue tulisi säilyttää puustoisena.
    • kaava-alueen länsipuolelle suunnitellun ET alueen ympäristöön tulisi jättää puistomainen suojavyöhyke Poninpolun suuntaan.
  3. Vaikutukset ihmisten elinoloihin ja elinkeinon harjoittamiseen:
    • maatilan toiminnot tulisi säilyttää lähes nykyisellään rakentamisen sijoittuessa tilan etelälaidalle.
    • koulun, päiväkodin, kauppojen ja muiden palveluiden läheisyys tukee alueen tiiviimpää rakentamista.
    • kunnallistekniikka on jo rakentunut tilan läpi ja siihen liittyminen on taloudellisesti ja ympäristöseikat huomioiden järkevää.

 

Pykälä tarkastetaan kokouksessa.

 

 

Päätös

Päätösesitys teknisillä muutoksilla hyväksyttiin yksimielisesti.

Päätösesitys tarkastettiin kokouksessa.

Kokouskäsittely

Muokattiin kohtaa kaksi seuraavasti:

  • "pohjoisreunalla M-1 alueen puusto tulisi säilyttää nykyisellään" muotoon "pohjoisreunalla M-1 alue tulisi säilyttää puustoisena."
  • "kaava-alueen länsipuolelle suunnitellun ET alueen ympäristöön tulisi jättää nykyinen koivikko suojaksi Poninpolun suuntaan." muotoon "kaava-alueen länsipuolelle suunnitellun ET alueen ympäristöön tulisi jättää puistomainen suojavyöhyke Poninpolun suuntaan."

Valmistelija

Tarja Kujanpää, palvelusihteeri, tarja.kujanpaa@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on pyytänyt rakennus- ja ympäristölautakunnalta lausuntoa Hovinkulman asemakaavamuutoksen kaavaluonnoksesta 27.1.2022 mennessä.

Hovinkulman asemakaavan muutos on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä 28.6.2021 § 111. Hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävänä 16.9.2021 alkaen.

Kaavamuutoksen tavoitteena on muodostaa Hovin talouskeskuksen eteläosaan, Vihniäntien varteen, maisemaan sopiva erillispientalojen alue kulttuurimaisema, kulttuurihistorialliset arvot sekä talouskeskuksen nykyiset ja tulevat tarpeet huomioiden. Kunnanhallitus on kokouksessaan 29.11.2021 § 224 päättänyt asettaa yleisesti nähtäville Hovinkulman asemakaavan muutoksen kaavaluonnoksen ja valmisteluaineiston. Aineisto on nähtävillä 15.12.– 23.12.2021 ja 7.1-27.1.2022 välisenä aikana.

Ehdotus

Esittelijä

Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää antaa seuraavanlaisen lausunnon: palvelut tulee olla saavutettavissa myös kevyen liikenteen reittejä pitkin.

Pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Perustelut

Hovinkulman asemakaavan muutoksen tavoitteena on muodostaa Hovin talouskeskuksen eteläosaan, Vihniäntien varteen, maisemaan sopiva erillispientalojen alue kulttuurimaisema, kulttuurihistorialliset arvot sekä talouskeskuksen nykyiset ja tulevat tarpeet huomioiden.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 14.3.2022 § 36 päättänyt asettaa julkisesti nähtäville Hovinkulman asemakaavan muutoksen asemakaavaehdotuksen. Aineisto nähtävillä 31.3.– 29.04.2022 välisenä aikana. Kunnanhallitus pyytää rakennus- ja ympäristölautakunnalta lausuntoa Hovinkulman asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksesta 29.4.2022 mennessä.

Ehdotus

Esittelijä

  • Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää jättää lausumatta Hovintien asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksesta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

-Khal, kaavoittaja, kaavoituksen palvelusihteeri

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)