Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 5.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 26 Lausunto Kokkotien asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksesta

VESDno-2021-143

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tarja Kujanpää, palvelusihteeri, tarja.kujanpaa@vesilahti.fi

Perustelut

Kokkotien asemakaavan muutos on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä 7.6.2021 § 98. Asemakaavamuutos alue sijaitsee Kokkotien ja Kesontien kulmauksessa. Asemakaavamuutos koskee Vesilahden Kirkonkylän korttelin 152 tonttia 3 sekä puistoaluetta. Asemakaavamuutoksen tavoitteena on erillispientalotontin (AO) käyttötarkoituksen muuttaminen rivitalotontiksi (AR). Tavoitteena on myös rakennusalan muuttaminen, kerrosmäärän pienentäminen ja rakennusoikeuden lisääminen. Asuintontin toimintoja on tavoitteena laajentaa viereiselle puistoalueelle.

Kunnanhallitus on päättänyt 9.8.2021 §143 asettaa julkisesti nähtäville Kokkotien asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman. Osallistumis- ja arviointisuunnitelma on nähtävänä 2.9.2021 alkaen. Kunnanhallitus on pyytänyt rakennus- ja ympäristölautakunnalta lausuntoa kaavoituksen alkuvaiheen osallistumis- ja arviointisuunnitelmasta.

Tavoitteena on erillispientalotontin (AO) käyttötarkoituksen muuttaminen rivitalotontiksi (AR), kerrosmäärän muuttaminen 2:sta 1:een, rakennusoikeuden lisääminen 300 km2: stä n. 550 km2:iin ja rakennusalueen suurentaminen. Asuintontin toimintoja on tavoitteena laajentaa viereiselle puistovyöhykkeelle. Tontille on tavoitteena rakentaa kaksi 1- kerroksista rivitaloa täydentämään rivi- ja pientaloista koostuvaa naapurustoa ja aluetta.

Maakuntakaavassa (08.06.2017 voimaantullut) alue on osoitettu taajamatoimintojen alueeksi. Vesilahden kirkonkylä on luettu kasvutaajamien kehittämisvyöhykkeeseen.

Omistus, korttelin 152 tontti 3 on yksityisomistuksessa. Puistoalue on kunnan omistuksessa ja osin vuokrattuna po. yksityiselle omistajalle. Ympäröivät tontit Kokkotie 3, Kesontie 9 ja Kytötie 1 ovat jo rakentuneet 1-kerroksisiksi rivitaloiksi.

Ehdotus

Esittelijä

Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää antaa seuraavanlaisen lausunnon:

  • Asemakaavamuutos täydentää hyvin nykyistä rakennuskantaa eikä vaikuta alueen asukkaiden elinympäristöön, turvallisuuteen tai viihtyisyyteen. Kaupan ja palveluiden keskittyminen on jo tapahtunut ja niiden läheisyys mahdollistaa tontin laajemman rakentumisen. Rivitalorakentamisella tontille ei ole haitallisia vaikutuksia maisemaan, kulttuuriperintöön eikä rakennettuun ympäristöön.
  • Kaava-alueelle tulee tehdä riittävä varaus rakennusten jätehuoltoa varten. Kolmen seuraavan vuoden ajan kierrätettävien jätejakeiden määrä kasvaa rivitalokiinteistöillä ja tämä vaatii riittäviä tiloja sujuvan kierrätyksen varmistamiseksi.
  • rakennusoikeuden määrään pitää kiinnittää erityistä huomiota
  • kevyenliikenteen väylä tulee sijoittaa Kesontien etelälaitaan
  • liittymä tontille tulee sijoittaa Kokkotiehen
  • parkkialue tulee sijoittaa Kokkotien varteen
  • hulevedet tulee liittää Huhtatien olemassa oleviin hulevesiviemäreihin

Päätös

Rakennus- ja ympäristölautakunta päätti antaa edellä olevan lausunnon keskustelun aikana tehdyin täydennyksin (täydennyksinä viisi viimeistä luettelomerkkiä).

Valmistelija

Tarja Kujanpää, palvelusihteeri, tarja.kujanpaa@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on pyytänyt rakennus- ja ympäristölautakunnalta lausuntoa Kokkotien asemakaavamuutoksen kaavaluonnoksesta 27.1.2022 mennessä.

Kokkotien asemakaavan muutos on tullut vireille kunnanhallituksen päätöksellä 7.6.2021 § 98. Hankkeen osallistumis- ja arviointisuunnitelma on ollut nähtävänä 2.9.2021 alkaen. Alue, jota asemakaavan muutos koskee, sijaitsee Kokkotien ja Kesontien kulmauksessa. Kaavamuutoksen tavoitteena on, että tontille voidaan rakentaa kaksi yksikerroksista rivitaloa täydentämään rivi- ja pientaloista koostuvaa naapurustoa ja aluetta. Asuintontin toimintoja on tavoitteena laajentaa viereiselle puistovyöhykkeelle. Kunnanhallitus on kokouksessaan 29.11.2021 § 223 päättänyt asettaa yleisesti nähtäville Kokkotien asemakaavan muutoksen kaavaluonnoksen ja valmisteluaineiston. Aineisto on nähtävillä 15.12.– 23.12.2021 ja 7.1-27.1.2022 välisenä aikana.

 

 

 

Ehdotus

Esittelijä

Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää antaa seuraavanlaisen lausunnon: pysäköinti ja jätehuolto on esitettävä tarkemmin rakennuslupavaiheessa.

Pykälä tarkastetaan kokouksessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Pykälä tarkastettiin kokouksessa.

Perustelut

Kokkotien asemakaavan muutosalue sijaitsee Kokkotien ja Kesontien kulmauksessa. Kaavamuutoksen tavoitteena on, että tontille voidaan rakentaa kaksi yksikerroksista rivitaloa täydentämään rivi- ja pientaloista koostuvaa naapurustoa ja aluetta. Asuintontin toimintoja on tavoitteena laajentaa viereiselle puistovyöhykkeelle.

Kunnanhallitus on kokouksessaan 14.3.2022 § 35 päättänyt asettaa julkisesti nähtäville Kokkotien asemakaavan muutoksen asemakaavaehdotuksen. Aineisto nähtävillä 31.3.– 29.4.2022 välisenä aikana. Kunnanhallitus pyytää rakennus- ja ympäristölautakunnalta lausuntoa Kokkotien asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksesta 29.4.2022 mennessä

Ehdotus

Esittelijä

  • Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää jättää lausumatta Kokkotien asemakaavan muutoksen kaavaehdotuksesta

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

-Khal, kaavoittaja, kaavoituksen palvelusihteeri

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)