Kunnanhallitus, kokous 7.6.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 97 Ostotarjous määräalan 922-438-1-2 tiealueesta

VESDno-2021-193

Perustelut

Kunnanhallitus 19.4.2021 § 73

Kunnanhallitus on päättänyt 30.5.2016 § 148 Rahoisten asemakaavan vireilletulosta. Kaavoitettava alue on osa tilaa Rahoinen, 922-438-1-2 ja yksityisessä omistuksessa. Kunnan ja maanomistajien välillä on 14.12.2015 allekirjoitettu kaavoituksen aloitussopimus.

Kaavan valmisteluvaiheessa on järjestetty kahdeksan työneuvottelua ja alueelle on järjestetty kaksi maastokäyntiä alueen maanomistajan kanssa. Lisäksi kaavaehdotusta valmisteltaessa on järjestetty kolme työneuvottelua. Kaavoitustyön aikana on kuultu maanomistajia. Rahoisten asemakaavan ehdotus on ollut nähtävillä 26.4.- 29.5.2018 välisen ajan. 

Maankäyttösopimusta on valmisteltu kunnan ja maanomistajien välisissä tapaamisissa 20.8.2018, 27.11.2018, 9.4.2019 ja 20.11.2019. Maankäyttösopimus on kunnan puolelta hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 25.5.2020 § 115. Tämän jälkeen määräalan omistajatahot ovat valittaneet päätöksestä hallinto-oikeuteen. Omistajatahoilla ei ole siis halukkuutta hyväksyä kunnan jo hyväksymää sopimusta. 

Ennen kuin asiassa harkitaan muita toimia, kunnan kannalta asiassa olennaista on tehdä omistajatahoille vielä ostotarjous tilan Rahoinen (922-438-1-2) läpi menevästä tiealueesta. Määräala on tiealueena merkitty karttaliitteeseen ja on pinta-alaltaan n. 7132 neliömetriä.  Tiealueen merkitseminen perustuu voimassa olevaan Kirkonkylän osayleiskaavan muutos ja laajennus- kaavaan sekä Rahoisten asemakaavaehdotukseen pv.13.2.2018. Kauppahinnaksi esitetään 2,0€/m2. Hinta on verrattavissa ja tasa-arvoinen kunnan ja yksityisten maanomistajien vastaavien kauppojen hintatason kanssa.

Kunnan hallintosäännön luvun 4 § 1 mukaan kunnanhallitus päättää kiinteän omaisuuden ostamisesta, kun korvaus ei ylitä 150 000 euroa.

Päätösehdotus

Kunnanhallitus päättää, että

  • se tekee ostotarjouksen tilan Rahoinen (922-438-1-2) läpi menevästä tiealueesta, joka on pinta-alaltaan n. 7132 neliömetriä. Tiealueesta tarjotaan 2,0€/m2. Ostotarjous on voimassa 31.5.2021 saakka ja kaupan solmimisen ehtona on, että omistajatahojen on kaikkien yksimielisesti ilmoitettava kuntaan, että tarjous hyväksytään.
  • kunnanjohtajalle annetaan oikeudet määrittää ostotarjouksen tarkemmat ehdot ja mikäli tarjous hyväksytään, laatia sekä allekirjoittaa varsinainen kauppakirja.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

- - - - -

Kunnanhallitus 7.6.2021

Kunnan ostotarjous ei ole saavuttanut määräajassa tarjousosapuolia, minkä vuoksi asia tuodaan uudelleen kunnanhallituksen käsiteltäväksi ja ostotarjouksen voimassaoloajankohta päivitetään.

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää, että

  • se tekee ostotarjouksen tilan Rahoinen (922-438-1-2) läpi menevästä tiealueesta, joka on pinta-alaltaan n. 7132 neliömetriä. Tiealueesta tarjotaan 2,0€/m2. Ostotarjous on voimassa 31.7.2021 saakka ja kaupan solmimisen ehtona on, että omistajatahojen on kaikkien yksimielisesti ilmoitettava kuntaan, että tarjous hyväksytään.
  • kunnanjohtajalle annetaan oikeudet määrittää ostotarjouksen tarkemmat ehdot ja mikäli tarjous hyväksytään, laatia sekä allekirjoittaa varsinainen kauppakirja.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Tilan Rahoinen (922-438-1-2) omistajat

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.