Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 11.5.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 37 Lausunto Metsämantereen asemakaavaehdotuksesta

VESDno-2020-69

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tarja Kujanpää, palvelusihteeri, tarja.kujanpaa@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on 7.12.2020 § 264 päättänyt asettaa asemakaavaluonnoksen yleisesti nähtäville ja varata osallisille tilaisuuden mielipiteen esittämiseen. 

Rakennus- ja ympäristölautakunta on käsitellyt aiemmin asiaa RAK. JA YMP. 16.6.2020 §43 Lausunnossaan Metsämantereen osallistumis- ja arvointisuunnitelmasta.

Kaava-alue sijaitsee kirkonkylästä kaakkoon, kohti Lempäälää, Vesilahdentien ja Mantereentien risteyksen lounaispuolella, metsäalueella, jonka pinta-ala on 27,5 ha. 
Asemakaavoitus koskee Vesilahden Mantereen kylän kiinteistöä Metsämantere (922-422-6-6) sekä osaa kiinteistöstä Kotimetsä (922-422-1-144). 

Asemakaavoituksen tavoitteena on voimassa olevan Koskenkylän ympäristön osayleiskaavan toteuttaminen. 
Kaava-alueella on tarkoituksena osoittaa tarvittavat aluevaraukset pientalovaltaiselle asumiselle, työpaikkatoiminnoille, lähivirkistysalueille, katuverkostoille sekä muille
tarvittaville toiminnoille.

Rakennus- ja ympäristölautakunta keskusteli asiasta ja päätti antaa seuraavan lausunnon.

  • Alueelle tulee laatia sitovat yksityiskohtaiset rakennustapaohjeet.
  • Tämän asemakaavan laatimisvaiheessa kunnan tulisi määrätä kaava-alueelle rakennuskielto tai toimenpiderajoitus, jotta varmistutaan siitä, että kaava-alue pysyy muuttumattomana suunnittelun ajan eikä kaavan toteuttamiselle aiheudu haittaa. Kun alue on rakennuskiellossa, rakennuslupaa ei voida myöntää ilman maankäyttö- ja rakennuslain mukaista poikkeusta. Vaikutukseltaan vähäisiin toimenpiteisiin poikkeamislupaa ei tarvita.
  • Asemakaavassa tulee kiinnittää erityistä huomiota hulevesien käsittelyyn ja johtamiseen.
  • Maisemalliset arvot tulee huomioida suunnittelussa.
  • Maaston korkeuserot tulee huomioida maamassojen tarpeettomien siirtokuljetusten vähentämiseksi. Rakennettavien tilojen käyttötarkoituksien ym. vaihtoehtojen tutkiminen tulee tehdä kokonaisvaltaisesti.
  • Lisäksi tulisi pohtia alueen jäteastioiden sijoittelua ja toivotaan kiinnitettävän huomiota niiden käytettävyyteen (ml. valaistus, alueen kunnossapito, saavutettavuus), jäteastioiden määrän mahdolliseen lisäykseen tulevaisuudessa sekä myös maisemakuvaan.
  • Asutuksen ja työpaikka-alueen sekä liikenteen yhteensovittamiseen tulee kiinnittää huomiota.
  • Luontoselvityksessä tulee huomioida mahdolliset liito-oravien yhteystarpeet.
  • Kaavaselostuksessa tulisi huomioida biokaasulaitoksen ja muiden teollisuus- tai yrityslaitosten mahdolliset vaikutukset kaava-alueeseen.

Ehdotus

Esittelijä

Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää antaa seuraavanlaisen lausunnon

  • Alueelle tulee laatia sitovat yksityiskohtaiset rakennustapaohjeet.
  • Asuinkiinteistöille tulee järjestää yhteinen jätteiden keräyspiste alueen tulotien varteen ja varata sille kaavassa erillinen ET- merkitty alue. ET- alueelle voidaan sijoittaa myös käyttövesijärjestelmän tarvitsema paineenkorotusasema ja mahdollisesti sähköverkon muuntoasema.
  • Maisemalliset arvot ja maaston korkeuserot tulee huomioida suunnittelussa maamassojen tarpeettomien siirtokuljetusten vähentämiseksi.
  • Alueen yleisvalaistus ja reittien talvikunnossapito tulee huomioida suunnittelussa.
  • Pelastustiet ja kevyen liikenteen reitit myös Vesilahdentielle tulee huomioida.
  • Biokaasulaitoksen, Datakeskuksen ja muiden mahdollisten teollisuuslaitosten tarpeet infrassa (putket, kaapelit ja teiden leveys) tulee huomioida.
  • Kaava-alue sijoittuu maastokartan perusteella mäkiseen maastoon. Ainakin teollisuustonttien rakentaminen vaatii yleensä melko tasaista tonttia ja edellyttää siten mäkien merkittävää tasausta. Kaavan vaikutusten arvioinnin pohjaksi tulisi arvioida karkeasti maaperän rakennettavuutta, louhittavan materiaalin kokonaismäärää (kallio) ja alueelta syntyvien ylijäämämaiden määrä (jos mäet moreenia). Teollisuuslueen sisällä olisi hyvä pyrkiä kohti alueen ns. massatasapainoa ja varata alueita mm. ylijäämämaiden läjitykselle jo kaava-alueella sekä murskata kiviaines kaava-alueen sisäiseen käyttöön.
  • Mikäli massoja syntyy paljon ja niitä murskataan ja luovutetaan eteenpäin, voi mahdollisesti tulla kyseeseen maa-aines- ja ympäristöluvan tarve. Paikalla murskaaminen ja laajat louhinnat saattavat vaatia ympäristöluvan, mikäli murskausta ja louhintaa ei voida tehdä meluilmoituksella (murskaus- ja louhintapäiviä korkeintaan 49). Siksi jo kaavavaiheessa on hyvä arvioida mahdollisien lupamenettelyjen tarve.
  • Mikäli toimintoihin tarvitaan ympäristölupa, tulee murskaus- ja louhinnan etäisyys lähimpiin häiriintyviin kohteisiin olla vähintään 300 metriä – tämä asettaa asuinalueiden ja teollisuusalueen rakentamiselle ajoituksellisia ehtoja, koska muutoin etäisyysvaatimukset eivät tule täyttymään kaikilta osin.
  • Rakentamisaikaisten maansiirtojen vaikutuksista lähiasukkaiden elinoloihin tulisi arvioida kaavaselostuksessa.

 

 

 

 

Päätös

Päätösehdotus otsikon korjauksella ja lisäyksillä hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Korjattiin pykälän nimeksi lausunto Metsämantereen asemakaavaluonnoksesta.

Ympäristönsuojelu lausui kokouksessa rakennustarkastajan päätösesitykseen lisäykseksi neljä viimeistä luettelomerkkiä, jotka päätettiin lisätä päätösehdotukseen.

 

Valmistelija

  • Tarja Kujanpää, palvelusihteeri, tarja.kujanpaa@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on 29.3.2021 § 47 päättänyt asettaa julkisesti nähtäville Metsämantereen asemakaavaehdotuksen.

Kaava-alue sijaitsee noin 5 km kaakkoon Vesilahden kuntakeskuksesta, Vesilahdentien ja Mantereentien liittymäalueen lounaispuolella. Metsämantereen asemakaava koskee kiinteistöä 922-422-6-6, osaa kiinteistön 922-422-4-17 palstasta sekä osaa kiinteistöstä 922-422-1-144. Asemakaavalla muodostuu erillispientalojen korttelit 317-331, teollisuus – ja varastorakennusten korttelialue 332 sekä virkistys-, erityis- ja katualuetta.

Ehdotus

Esittelijä

  • Veli Salmi, rakennustarkastaja, veli.salmi@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää antaa seuraavanlaisen lausunnon:

  • rakentamistapamääräyksissä tulee kirjata teollisuustonttien kohdalle, että hulevesien viivytys tulee toteuttaa rakennuslupavaiheessa liitettävän erllisen hulevesisuunnitelman mukaisesti siten, että sadevesien viivytys tonteilla tulee olla vähintään 0,5 m3/vettä läpäisemätön pinta-ala. Hiekan- ja öljynerotuksen tarve ratkaistaan rakennuslupavaiheessa piha-alueelle  sijoitettavien toimintojen mukaan (esim. huoltotoiminnat).
  • ympäristönsuojelu edelleen pitää kannatettavana sitä, että jo kaavoitusvaiheessa arvioidaan vähintään teollisuusalueella syntyvien kivimassojen määrä ja kirjataan ne kaavaselostukseen osana vaikutusten arviointia. Näin toimien myöhemmin tulevat lupakäsittelyt sekä infrarakentaminen sujuu joustavammin sekä aikataulutus on helpompi tehdä. 
  • alueen rakennusvaiheen jätehuolto sekajätteen osalta toteutettaneen kiinteistökohtaisesti, tulee kuitenkin arvioida missä vaiheessa yhteiskeräys voidaan toteuttaa. Kiinteistökohtainen keräys aiheuttaa ylimääräistä liikennettä ja vaaratilanteita tiiviiksi suunnitellun rakentamisen alueella
  • rakentamisaikainen murskaus ja louhinta tulee suunnitella suurempina kokonaisuuksina, jotta vältytään pitkäkestoiselta melun, pölyn ja raskaan liikenteen aiheuttamilta haitoilta. Alueella jo olevalle asumiselle tulevat em. haitat tulee huomioida.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

-Khal, aluearkkitehti, kaavoittaja, palvelusihteeri

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)