Rakennus- ja ympäristölautakunta, kokous 20.10.2026

§ 82 Poikkeamislupahakemus (RakL 57 §), kiinteistö 922-438-1-50 / Mäntyniemi

VESDno-2026-371

Valmistelija

  • Olli Seppälä, rakennustarkastaja, olli.seppala@vesilahti.fi

Perustelut

Hakija hakee lupaa poiketa yleiskaavan mukaisesta rakennuspaikan sijainnista asuinpientalon rakentamiseksi.

Rakennuspaikka sijaitsee Koskenkylän osayleiskaavan alueella, jossa kiinteistölle sijoittuu rakentamaton rakennuspaikka kyläalueella (AT). Kaavakarttaan on merkitty ohjeellinen uuden asuinrakennuksen sijainti. Rakennuspaikka sijoittuu yleiskaavamerkintöjen mukaiselle at-1 -alueelle. Kiinteistön AT-rakennuspaikkaa ympäröivä alue on yleiskaavassa maatalousaluetta (MT), jolla sallitaan maa- ja metsätalouteen liittyvä sekä haja-asutusluonteinen rakentaminen. Ympäröivät AT-alueet ovat pääosin jo rakentuneita.

Yleiskaavan mukaan AT-alueilla uuden rakennuspaikan koko on oltava vähintään 5000 m2, mikäli puhdas- ja jätevesi käsitellään omalla tontilla tai vähintään 3000 m2, mikäli rakennuspaikka liitetään kunnallistekniikkaan. Rakennuspaikalle yhteensä laskettu kerrosala saa olla enintään 10 % rakennuspaikan pinta-alasta ja yksittäisen uudisrakennuksen suurin sallittu kerrosala on 300 m2.

Suunnitelman mukaan AT-rakennuspaikalle osoitettu rakennusoikeus on tarkoitus käyttää yleiskaavan mukaisesta sijainnista poiketen MT-alueella kauempana Koskenkyläntiestä toisten rakentuneiden rakennuspaikkojen vieressä. Suunniteltu rakennuspaikka on tarkoitus muodostaa kiinteistön määräalasta, jonka koko on noin 4300 m2. Alue kuuluu vesi- ja viemärilaitoksen toiminta-alueeseen, jolla sijaitseva rakennuspaikka on liitettävä vesihuoltoverkostoon. Hakija perustelee rakennuspaikan siirtämistä sillä, että rakennus sijoittuisi maisemallisesti paremmin metsän reunaan, jolloin se sulautuisi ympäristöönsä luontevammin ja mahdollistaisi toimivamman piha-alueen osittain metsämaalle. Lisäksi uusi sijainti vähentäisi liikenteen sekä katuvalaistuksen aiheuttamia häiriöitä, säilyttäisi peltoalueen viljelyn kannalta tarkoituksenmukaisempana ja tukisi naapurin näkymien säilymistä peltoaukealle ja maantielle.

Hakemukseen on pyydetty rakentamislain 67 §:n mukaisesti lausunto Lupa- ja valvontavirastolta sekä Pirkanmaan maakuntamuseolta.

Lupa- ja valvontavirasto on katsonut, että hakemusta tulee täydentää maisemavaikutusten arvioimiseksi tarvittavilla suunnitelmilla ja selvityksillä. Virasto toteaa myös, että rakennuspaikan siirtäminen poikkeamisluvalla on ongelmallista ja edellyttää erityistä huolellisuutta sen varmistamiseksi, ettei muodostu uutta rakennuspaikkaa yleiskaavan osoittaman rakennuspaikan lisäksi. Tässä vaiheessa poikkeamislupa koskee kuitenkin ainoastaan rakennuspaikan siirtämistä, eikä hankkeen tarkempaa suunnittelua ole vielä tehty. Rakennuksen maisemavaikutukset sekä rakentamislain 45 ja 46 §:n mukaiset sijoittamisen edellytykset arvioidaan tarkemmin rakentamisluvan käsittelyn yhteydessä. Lisäksi poikkeamisluvan ehtona tulee olla, että mikäli rakentaminen toteutetaan poikkeamisluvan mukaisella uudella rakennuspaikalla, ei yleiskaavan mukaiselle alkuperäiselle rakennuspaikalle voida myöhemmin sijoittaa rakennuksia.

Pirkanmaan maakuntamuseo on katsonut, että rakennuspaikan siirtäminen pellolta metsän reunaan olemassa olevan rakennuspaikan yhteyteen on maisema-arvojen kannalta luonteva ratkaisu. Maakuntamuseolla ei ole hankkeesta huomautettavaa rakennetun ympäristön, maiseman eikä arkeologisen kulttuuriperinnön osalta, joten lausunto puoltaa rakennuspaikan siirtämistä esitetyllä tavalla.

Rakentamislain 57 §:n mukaan kunta voi erityisestä syystä myöntää luvan poiketa alueidenkäyttölaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta ja rakentamislaissa säädetystä tai sen nojalla annetusta säännöksestä, määräyksestä, kiellosta tai muusta rajoituksesta. 

Poikkeamislupaa ei kuitenkaan saa myöntää, jos se:
1) aiheuttaa haittaa kaavoitukselle, kaavan toteuttamiselle tai alueiden käytön muulle järjestämiselle;
2) vaikeuttaa luonnonsuojelun tavoitteiden saavuttamista;
3) vaikeuttaa rakennetun ympäristön suojelemista koskevien tavoitteiden saavuttamista;
4) johtaa vaikutuksiltaan merkittävään rakentamiseen tai muutoin aiheuttaa merkittäviä haitallisia ympäristö- tai muita vaikutuksia.

Vesilahden kunnan 1.8.2026 voimaan tulleen hallintosäännön (5 luku, 5 §) mukaan rakennus- ja ympäristölautakunta päättää RakL 57 §:n mukaisista poikkeamisluvista.

Päätösehdotus

Esittelijä

  • Olli Seppälä, rakennustarkastaja, olli.seppala@vesilahti.fi

Rakennus- ja ympäristölautakunta päättää liitteenä olevan päätösehdotuksen (LP-922-2026-00138) mukaisesti, että poikkeamislupa myönnetään.

Hakijan on hyödynnettävä poikkeamislupa kahden vuoden kuluessa poikkeamisluvan lainvoimaiseksi tulosta. Rakentamislupaa on haettava poikkeamisluvan voimassaoloaikana.

Tiedoksi

Hakija, Lupa- ja valvontavirasto