Kunnanhallitus, kokous 1.12.2025

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 269 Vesilahden kunnan saama testamenttilahjoitus

VESDno-2023-70

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunta on saanut testamenttilahjoituksen, joka on osoitettu ”kunnan vanhusten hoitoon, virkistystykseen ja vanhustyöhön yleisesti kunnan parhaaksi katsomallaan tavalla”. Kunnanhallitus päätti kokouksessaan 23.1.2023 (§ 8) toimintaoikeuksien myöntämisestä kunnanjohtajalle testamenttivarojen ja lahjoitusten vastaanottamisessa, sillä kunnanhallituksen on testamenttien, perintöjen ja/tai muiden lahjoitusten tahtotilan noudattamiseksi delegoitava toimivaltuudet asioiden järjestämiseksi ja hyväksyä jäämistön hoidosta tehty tilitys. Testamenttilahjoituksen lopullinen summa ei näin ollen ole vielä selvillä.

Keskustelu testamenttilahjoituksen on käynnistetty vuonna 2022 hyvinvointikoordinaattorin johdolla ja keskusteluun on osallistunut aktiivisesti myös vanhusneuvosto, joka on laatinut 17.1.2023 esityksen testamenttilahjoituksen varojen käytöstä vuonna 2023. Huolellinen ja hyvin perusteltu esitys huomioi toimintaympäristön muutokset sekä testamentin kohderyhmän yhdenvertaisuuden ja se antaa hyvän pohjan päätöksenteolle, kun perintö on juridisesti jaettu.

Ehdotus

Esittelijä

Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Käydään lähetekeskustelua testamenttilahjoituksen varojen käytöstä ja seurannasta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin.

Valmistelija

Merja Vihtiälä, hallinto- ja talousjohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunta on saanut kunnan vanhusten hoitoon, virkistykseen ja vanhustyöhön osoitetun testamenttilahjoituksen. Testamentin tekijän jälkeen on toimitettu perunkirjoitus 6.9.2022 ja täydennysperunkirjoitus 21.9.2023.

Ositus- ja perinnönjakokirja on valmistunut 22.10.2024 ja omaisuus on siirtynyt Vesilahden kunnalle. Rahasto-osuudet ja tilillä olevat rahat siirretään kunnan nimiin. Omaisuuden arvo on 117 513,91 euroa 18.10.2024 päivän kurssin mukaan. Kunta on maksanut asianajotoimistolle ositus- ja perinnönjakokirjan laatimisesta, minkä lisäksi varoista on maksettu vuonna 2024 uimahallikuljetuksia. Ositus- ja perinnönjakokirjaan liittyvät kustannukset sekä vuoden 2024 uimahallikuljetuskustannukset tullaan kirjaamaan kirjanpidossa testamenttivarojen vähennykseksi. 

Hyvinvointi- ja osallisuusjaosto on käynyt lähetekeskustelua testamenttivarojen käytöstä ja seurannasta 22.2.2023 §5. Ositus- ja perinnönjakokirjan valmistuttua ja omaisuuden siirryttyä kunnalle on tarpeen tehdä tarkempi suunnitelma varojen käytöstä sekä päättää tilinkäyttöoikeuksista rahasto-osuuksien ja pankkitilin osalta. 

Ehdotus

Esittelijä

Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus käy lähetekeskustelun siitä, millä tavalla kuntalaisia osallistetaan testamenttivarojen käytön suunnitteluun.

Lisäksi kunnanhallitus myöntää tilinkäyttöoikeuden testamenttivaroihin kuuluviin rahasto-osuuksiin ja pankkitiliin talousjohtaja Merja Vihtiälälle ja kunnanjohtaja Mikko Latvalalle. 

Päätös

Ehdotuksia kerätään kyselyllä kuntalaisilta. Lisäksi kuullaan Vesilahden hoivaosaston ja asumispalveluiden henkilöstöä, vanhusneuvostoa ja osallisuus- ja hyvinvointijaostoa. Vuosittainen varojen käyttö ja varojen säilytys päätetään erikseen.  

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Perustelut

   

Ehdotus

Vanhusneuvosto keskustelee asiasta ja antaa kunnanhallitukselle oman esityksensä.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. Vanhusneuvosto antaa esityksen myöhemmin erikseen.

Perustelut

   

Ehdotus

Merkitään tiedoksi, että vanhusneuvostolle tulee vielä erillinen lausuntopyyntö.

Päätös

Merkittiin tiedoksi, että vanhusneuvostolle tulee erillinen lausuntopyyntö tammikuussa.

Valmistelija

Ida-Maria Sirén, hyvinvointisuunnittelija, ida-maria.siren@vesilahti.fi

Perustelut

    

Ehdotus

Esittelijä

Anu Viitala, anu.viitala@pirha.fi

Hyvinvointisuunnittelija kertoo keväällä 2025 toteutetun testamenttikyselyn tuloksista.

Päätös

Hyvinvointisuunnittelija kertoi keväällä 2025 toteutetun testamenttikyselyn tuloksista ja edellisen vanhusneuvoston ehdotuksista testamenttivarojen käyttöön.

Keskusteltiin testamenttilahjoituskyselyn tuloksista ja testamenttivarojen käytöstä. Päätettiin, että testamenttivaroista varataan kohtuullinen osuus kulttuuritapahtumille ym. ikäihmisten virkistystoiminnalle jo testamenttiprosessin aikana. Tähän päätökseen liittyen Niilo Rantalan 20.11.2025 konserttia sekä kahvitusta konsertin yhteydessä päätettiin tukea testamenttivaroin, mikäli Joutohetkien seura vastaa käytännön organisoinnista. 

Valmistelija

Ida-Maria Sirén, hyvinvointisuunnittelija, ida-maria.siren@vesilahti.fi

Perustelut

Hyvinvointisuunnittelija esitteli vanhus- ja vammaisneuvostolle 7.10. kokouksessa ikäihmisten testamenttilahjoituskyselyn tuloksia sekä edellisen vanhusneuvoston ehdotuksia testamenttivarojen käytöstä. Kokouksessa vanhus- ja vammaisneuvosto totesi, että testamenttivaroille olisi tärkeää miettiä usean vuoden käyttösuunnitelma, joka pohjautuu testamenttikyselyn esiin nostamiin prioriteetteihin. Myös edellisen vanhusneuvoston ehdotuksia testamenttivarojen käytöstä pidettiin hyvinä ja uimahallikuljetusten jatkaminen nähtiin tärkeänä. Keskustelun pohjalta vanhus- ja vammaisneuvoston puheenjohtaja ja hyvinvointisuunnittelija ovat laatineet esitysluonnoksen testamenttivarojen käytöstä vanhus- ja vammaisneuvostolle kommentoitavaksi.

Ehdotus

Hyvinvointisuunnittelija esittelee luonnoksen “Vanhus- ja vammaisneuvoston esitys testamenttivarojen käytöstä kunnanhallitukselle”. Mikäli vanhus- ja vammaisneuvosto hyväksyy luonnoksen, sen pohjalta laaditaan esitys kunnanhallitukselle.

Päätös

Hyvinvointisuunnittelija esitteli kirjallisesti liitteenä olevan luonnoksen “Vanhus- ja vammaisneuvoston esitys testamenttivarojen käytöstä”, joka on laadittu edellisen vanhusneuvoston ehdotusten ja uuden neuvoston edellisen kokouksen keskustelun pohjalta. Vanhus- ja vammaisneuvosto hyväksyi esitysluonnoksen yksimielisesti. Vanhus- ja vammaisneuvoston kunnanhallituksen edustaja Miia Rajala toimittaa esityksen kunnanhallitukselle.

Lisäksi sovittiin, että Pirkko Kaapu keskustelee Riitta Vatasen kanssa (joka vastaa tällä hetkellä kuljetusten koordinoinnista) vielä siitä, että miten kuljetusmahdollisuudesta voitaisiin viestiä, jotta tieto uimahallikuljetuksista saavuttaisi mahdollisimman laajasti ikääntyneet kuntalaiset.

Perustelut

Vanhus- ja vammaisneuvoston testamenttivarojen käyttöä koskeva esitys on kokousasian liitteenä. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää vanhus- ja vammaisneuvoston esityksen mukaisesti, että

  1. testamenttivarat suunnataan ikäihmisten liikunnan, kulttuurin ja yhteisöllisyyden edistämiseen,
  2. uimahallikuljetuksiin varataan yhteensä 40 000 euron rahoitus,
  3. vanhus- ja vammaisneuvostolle annetaan valtuudet päättää vuosittain testamenttivarojen käytännön käyttökohteista sille osoitettujen hakemusten perusteella ja
  4. vanhus- ja vammaisneuvosto voi harkintansa mukaan rahoittaa testamenttivaroin sen itse organisoimaa ikäihmisten hyvinvointia edistävää toimintaa. 

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

Kokouskäsittely

Kunnanhallitus myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden sivistysjohtaja Marko Lahtiselle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.  


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.