Perustelut
Talousarvio on tärkein yksittäinen kunnan talouden ja toiminnan ohjauksen väline. Kuntalain 110 §:n mukaan kunnanvaltuuston on ennen vuoden loppua hyväksyttävä talousarvio seuraavaa kalenterivuotta varten. Vesilahden kunnanvaltuusto on hyväksynyt 10.11.2025 §79 talousarvion vuodelle 2026 ja taloussuunnitelman vuosille 2026-2028.
Hallintosäännön 5 luvun 1 §:n mukaan kunnanhallitus johtaa kunnan toimintaa, hallintoa ja taloutta. Talousarvion täytäntöönpano-ohjeella annetaan organisaatiolle konkreettisia linjauksia ja tarkempia ohjeita sen lisäksi, mitä itse talousarviossa esitetään.
Talousarvion toimeenpanossa tulee huomioida talousarvion täytäntöönpano-ohjeen lisäksi muut kunnassa vahvistetut ohjeet ja säännöt. Näitä ovat esimerkiksi hallintosääntö, sisäisen valvonnan ohje ja hankintaohje.
Ehdotus
Esittelijä
-
Mikko Latvala, kunnanjohtaja, mikko.latvala@vesilahti.fi
Kunnanhallitus päättää hyväksyä liitteenä olevan talousarvion täytäntöönpano-ohjeen vuodelle 2026 ja antaa sen toimialoille tiedoksi ja noudettavaksi.
Päätös
Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.