Kunnanhallitus, kokous 25.1.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 7 Keskusvaalilautakunnan vaali

VESDno-2021-24

Valmistelija

  • Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vaalilain 13 §:n mukaan valtuuston on asetettava kuntaan toimikaudekseen keskusvaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, kuitenkin vähintään viisi. Varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Jäsenet ja varajäsenet, on valittava vaalikelpoisista kunnan jäsenistä siten, että he mahdollisuuksien mukaan edustavat kunnassa edellisissä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä. Puheenjohtaja ja varapuheenjohtaja valitaan samassa vaalitoimituksessa.

Vuoden 2017 kuntavaaleissa äänestäjäryhmiä Vesilahdessa oli seuraavasti:
Suomen Keskusta
Kansallinen Kokoomus
Suomen Sosialidemokraattinen Puolue
Suomen Kristillisdemokraatit
Perussuomalaiset
Vihreä Liitto
Liberaalipuolue 

Toimielimiä valittaessa on otettava huomioon tasa-arvolain säännökset. Lain 4a §:n mukaan kunnallisissa toimielimissä lukuun ottamatta kunnanvaltuustoja, tulee olla sekä naisia että miehiä, kumpiakin vähintään 40 %, jollei erityisistä syistä muuta johdu.

Tasa-arvovaatimus koskee erikseen varsinaisia jäseniä ja varajäseniä.
    
Vesilahden kunnanvaltuusto on 2017 nimennyt keskusvaalilautakunnan seuraavasti: 

pj. Armi Lehtimäki

1. Jani Luopajärvi                          

vpj. Heikki Kulmala

2. Heta Oinas

Sirkka Goebeler

3. Martti Koivisto

Aura Elliott

4. Lea Karlsson

Markku Teräs

5. Mirja Marttila

 

Varajäsenistä kaksi henkilöä, Heta Oinas ja Martti Koivisto eivät ole enää käytettävissä keskusvaalilautakunnan varajäseniksi.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus ehdottaa valtuustolle, että se valitsee keskusvaalilautakuntaan jäljellä olevaksi toimikaudeksi kaksi varajäsentä huomioiden, että jäsenten tulee mahdollisuuksien mukaan edustaa kunnassa edellisissä kuntavaaleissa esiintyneitä äänestäjäryhmiä.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen ei voi hakea muutosta.

Oikaisuvaatimusta tai kunnallisvalitusta ei saa tehdä päätöksestä, joka koskee

  • vain valmistelua tai täytäntöönpanoa (KuntaL 136§)
  • virka- ja työehtosopimuksen tulkintaa tai soveltamista ja viranhaltija on jäsenenä viranhaltijayhdistyksessä, jolla on oikeus panna asia vireille työtuomioistuimessa (KVhl 50§ 2 mom)
  • etuosto-oikeuden käyttämättä jättämistä (EtuostoL 22§)