Kunnanhallitus, kokous 12.2.2024

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 22 Kunnanviraston alatalon alueen asemakaavan muutos

VESDno-2023-262

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on kokouksessaan 25.4.2022 §:ssä 74 päättänyt myydä kiinteistön 922-413-3-200 (päätöksentekohetkellä kiinteistö oli vielä osa kiinteistöä Koivuranta, kiinteistötunnus 922-413-3-131). Ko. kiinteistö sijaitsee osoitteessa Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti, kunnanviraston (kiinteistö Palstatila, kiinteistötunnus 922-413-3-112) vieressä. Kiinteistöllä sijaitsee rakennus, jossa olleet kunnan toiminnot on sittemmin siirretty muihin tiloihin. Näin ollen on syytä käynnistää asemakaavan muutos, joka koskee 922-413-3-200 -kiinteistöä sekä kiinteistöä Palstatila.

Kaavamuutos koskee molempia kiinteistöjä 3-200 -kiinteistön myynnin ohella siksi, että muutoksella, jossa tarkastellaan mainittujen kiinteistöjen käyttötarkoitusta, varaudutaan kunnan omistaman rakennuskannan käytön ja kustannusten optimointiin Vesilahden kuntastrategian 2022-2025 strategisen hankkeen ”Tilat ja yhteydet” mukaisesti.

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Pispala, kristiina.pispala@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se päättää kuuluttaa vireille kunnanviraston alueen asemakaavamuutoksen.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Esittelijä

Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää kuuluttaa vireille Kunnanviraston alueen asemakaavamuutoksen.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on kokouksessaan 28.8.2023 §:ssä 133 päättänyt asettaa vireille Kunnanviraston alueen asemakaavamuutoksen. Kaavanlaatija Sweco Infra & Rail Oy on toimittanut 5.10.2023 päivätyn osallistumis- ja arviointisuunnitelman, joka on esityslistan liitteenä. Asemakaava on kuulutettu vireille 13.9.2023. Alustavat tavoitteet ovat tarkentuneet vireilletulovaiheesta ja ne on esitetty osallistumis- ja arviointisuunnitelmassa. 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Pispala, kristiina.pispala@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se päättää hyväksyä Kunnanviraston alueen asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman, asettaa sen nähtäville MRL 63 §:n mukaisesti ja pyytää siitä viranomaislausunnot.

Päätös

Hyväksyttiin päätösehdotuksen mukaisesti.

Valmistelija

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Kaavatmk:n pykälätekstistä poiketen, on kaavanlaatijan nimi nykyisin Sweco Finland Oy.

Ehdotus

Esittelijä

Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää hyväksyä Kunnanviraston alueen asemakaavan muutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman, asettaa sen nähtäville MRL 63 §:n mukaisesti ja pyytää siitä viranomaislausunnot.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti. 

Valmistelija

Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanhallitus on 28.8.2023 § 133 päättänyt Kunnanviraston alueen asemakaavan muutoksen laatimisen vireille kuuluttamisesta ja päätti hyväksyä kaavamuutoksen osallistumis- ja arviointisuunnitelman (OAS), asettaa sen nähtäville ja pyytää siitä lausunnot 30.10.2023 §:ssä 169. OAS oli nähtävillä 16.11.2023-18.12.2023 välisen ajan ja siitä saatiin viisi lausuntoa. Kaavanlaatija on antanut vastineensa OAS:sta annettuihin lausuntoihin ja toimittanut kunnalle 18.1.2024 päivätyt luonnosvaiheen asiakirjat.

Kaavanlaadintatyön edetessä on päätetty muuttaa kaava-alueen rajausta siten, että kaava jaettiin kahteen osaan. Nyt päätöksenteossa oleva osa kaava-aluetta kattaa ns. Kunnanviraston alatalon kiinteistön sen kohdalla olevine katualueineen sekä voimassa olevan asemakaavan mukaisine, lähivirkistysalueeksi muutettavine hallinto- ja virastorakennusten korttelialueineen (YH). Kaava-alue päätettiin jakaa sen vuoksi, että Kunnanviraston alatalon kiinteistö on päätetty myydä (kh 25.4.2022 §:ssä 74), ja prosessin jouduttamiseksi kaavassa ei ole syytä pitää mukana sellaista vähemmän akuuttia kaavamuutostarvetta, joka ei liity myytävään kiinteistöön.

Tästedes jaetun kaavan osia viedään eteenpäin omina kaavoinaan. 

Ehdotus

Esittelijä

Kristiina Pispala, kristiina.pispala@vesilahti.fi

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se päättää hyväksyä Kunnanviraston alatalon alueen asemakaavamuutoksen luonnoksen liiteasiakirjoineen, asettaa ne nähtäville ja pyytää niistä viranomaislausunnot.

Päätös

Kaavatoimikunta esittää kunnanhallitukselle, että se päättää hyväksyä kunnanviraston alatalon alueen asemakaavamuutoksen luonnoksen ja asettaa ne nähtäville ja pyytää niistä viranomaislausunnot. Ennen nähtäville asettamista kaavan selostuksesta poistetaan Maankäytön strategista kehityskuvaa koskeva osio.

 

Valmistelija

  • Juha Kervinen, kaavoittaja, juha.kervinen@vesilahti.fi

Perustelut

   

Ehdotus

Esittelijä

  • Merja Vihtiälä, talousjohtaja, merja.vihtiala@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää, että se hyväksyy kunnanviraston alatalon alueen asemakaavamuutoksen luonnoksen ja asettaa ne nähtäville ja pyytää niistä viranomaislausunnot. Ennen nähtäville asettamista kaavan selostuksesta poistetaan Maankäytön strategista kehityskuvaa koskeva osio.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Annettiin kaavoittaja Juha Kerviselle läsnäolo- ja puheoikeus tämän pykälän ajaksi.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.