Kunnanhallitus, kokous 18.12.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 216 Hallintosäännön päivittäminen

VESDno-2020-86

Valmistelija

  • Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain (410/2015) 90 § mukaan kunnan hallintosäännössä annetaan määräykset kunnan hallinnon ja toiminnan järjestämisestä, päätöksenteko- ja hallintomenettelyyn liittyvistä asioista, valtuuston toiminnasta ja kielellisten oikeuksien toteutumisesta sekä normaalioloissa että poikkeusoloissa ja normaaliolojen häiriötilanteissa. 

Vesilahden kunnan hallintosäännön 1 luvun 1 § mukaan Vesilahden kunnassa noudatetaan hallintosäännön määräyksiä ellei laista muuta johdu. Toimintaympäristössä ja organisaatiossa tapahtuneet muutokset sekä toiminnan ja hallintomenettelyn ajantasaistaminen, tehostaminen ja turvaaminen ovat johtaneet hallintosäännön päivitystarpeisiin. 

Organisaatiossa tapahtuneita muutoksia ovat esimerkiksi kunnanvaltuuston päätöksellään 31.5.2021 § 23 perustama kaavoittajan virka ja kunnanvaltuuston päätöksellään 12.12.2022 § 59 muuttama hyvinvointikoordinaattorin virkanimike vapaa-aikakoordinaattoriksi. 

Organisaatioon ja toimintaympäristöön tulleiden muutosten lisäksi hallintosääntöä päivitetään muiltakin osin toiminnan ja hallintomenettelyn ajantasaistamiseksi, tehostamiseksi ja turvaamiseksi. Tällaisia muutoksia liittyy esimerkiksi johtavien viranhaltijoiden valinnoista päättämiseen ja luottamushenkilöiden palkkioihin pitkittyneistä kokouksista.

Kuntalain (410/2015) 14 § mukaan valtuusto päättää hallintosäännöstä. Muutokset on esitetty erillisessä liitteessä vihreällä tekstillä ja yliiviivatulla, punaisella tekstillä, jossa vihreät kohdat ovat lisättyjä kohtia ja punaiset kohdat ovat poistettuja tai muualle hallintosäännössä siirrettyjä kohtia. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää esittää kunnanvaltuustolle, että se hyväksyy liitteen mukaiset muutokset hallintosääntöön 1.3.2024 lukien.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.