Tekninen lautakunta, kokous 11.10.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 87 LISÄPYKÄLÄ: Maa-alueen vuokraaminen kiinteistön 922-425-33-51 lisämaaksi (lisäpykälä)

VESDno-2023-219

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on päätöksellään 20.6.2011 § 128 vuokrannut kiinteistön Karholanhelmi (922-425-3-51) lisämaaksi määräalan kiinteistöstä Karholanmaa (922-425-33-58) 1.9.2011- 31.8.2016 väliseksi ajaksi. Vuokrasopimus on uudistettu kunnanhallituksen päätöksellä 4.12.2017 § 314 edelleen viideksi (5) vuodeksi. 

Päätöksessä ja vuokrasopimuksessa on todettu, että kun Narvan taajaman asemakaavaa muutetaan, on suunnittelun lähtökohtana, että nyt vuokrattavana ollut alue liitettäisiin maanomistajien omistamaan Karholanhelmi-tilaan. Mikäli asemakavan muutos näin toteutetaan, on kunnalla valmiudet myydä ko. n. 461 m2 määräala maanomistajalle. MIkäli em. asemakaavaa ei ole viiden (5) vuoden kuluessa muutettu, voidaan vuokrasopimusta erikseen sovittavalla tavalla jatkaa.

Vuokra on ollut kolmesataa (300) euroa koko viiden vuoden vuokra-ajalta. Lisäksi on todettu, että mikäli Narvan asemakaavaa em. tavalla tarkistetaan ja vuokrattava alue myydään Karholanhelmi-tilan omistajille, huomioidaan maksetut vuokrat maa-alueen hinnassa alentavana. 

Ehdotus

Esittelijä

Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää vuokrata karttaliitteessä rajatun n. 461 m2 maa-alueen edelleen kahdeksi (2) vuodeksi Karholanhelmi-tilan omistajille liitteenä olevan vuokrasopimuksen mukaisesti.

Mikäli Narvan asemakaavaa muutetaan, on suunnittelun lähtökohtana, että vuokrattava alue liitetään kiinteistöön 922-425-33-51 ja kunnalla on valmiudet myydä määräala kiinteistön omistajille niin, että maksetut vuokrat huomioidaan myyntihintaa alentavana.

Kunnanhallitus oikeuttaa vt. kunnanjohtajan allekirjoittamaan vuokrasopimuksen.

Päätös

Kunnanhallitus päättää lähettää asian hallintosäännön mukaisesti teknisen lautakunnan käsiteltäväksi.

Valmistelija

  • Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus on lähettänyt kokouksestaan 2.10.2023 §158 maa-alueen vuokraamisen teknisen lautakunnan käsiteltäväksi. Kunnan hallintosäännön 4 luvun 6§ mukaisesti tekninen lautakunta päättää kunnan omistamien viljely- ja virkistyskäyttöön tarkoitettujen maa-alueiden vuokralle antamisesta ja ottamisesta, noudattaen niitä ohjeita, joita kunnanhallitus mahdollisesti on antanut.

Taustaa:

Kunnanhallitus on päätöksellään 20.6.2011 § 128 vuokrannut kiinteistön Karholanhelmi (922-425-3-51) lisämaaksi määräalan kiinteistöstä Karholanmaa (922-425-33-58) 1.9.2011- 31.8.2016 väliseksi ajaksi. Vuokrasopimus on uudistettu kunnanhallituksen päätöksellä 4.12.2017 § 314 edelleen viideksi (5) vuodeksi. 

Päätöksessä ja vuokrasopimuksessa on todettu, että kun Narvan taajaman asemakaavaa muutetaan, on suunnittelun lähtökohtana, että nyt vuokrattavana ollut alue liitettäisiin maanomistajien omistamaan Karholanhelmi-tilaan. Mikäli asemakavan muutos näin toteutetaan, on kunnalla valmiudet myydä ko. n. 461 m2 määräala maanomistajalle. MIkäli em. asemakaavaa ei ole viiden (5) vuoden kuluessa muutettu, voidaan vuokrasopimusta erikseen sovittavalla tavalla jatkaa.

Vuokra on ollut kolmesataa (300) euroa koko viiden vuoden vuokra-ajalta. Lisäksi on todettu, että mikäli Narvan asemakaavaa em. tavalla tarkistetaan ja vuokrattava alue myydään Karholanhelmi-tilan omistajille, huomioidaan maksetut vuokrat maa-alueen hinnassa alentavana. 

Nykytilanne:

Kyseinen maa-alue on vuonna 2002 hyväksytyssä Karholannokan asemakaavassa merkattu VL, eli lähivirkistysalueeksi. Ympäristöministeriön julkaisun asemakaavamerkinnät ja -määräykset mukaisesti VL-merkinnällä osoitetaan virkistys- ja ulkoilukäyttöön tarkoitetut, lähinnä taajamarakenteen sisäiset tai siihen välittömästi liittyvät alueet, joita ei ole tarkoitus rakentaa varsinaisiksi puistoiksi.

Lisäksi kyseinen VL-alue on teknisen lautakunnan 12.4.2023 §34 hyväksymässä taajamaympäristön parantamissuunnitelmassa merkitty kehittämiskohteena vuosien 2024-2025 aikana.

 

Ehdotus

Esittelijä

  • Roope Kyrkkö, tekninen palvelupäällikkö, roope.kyrkko@vesilahti.fi

Tekninen lautakunta päättää olla jatkamatta vuokrasopimusta seuraavin perustein:

  1. VL-alueet on osoitettu virkistys- ja ulkoilukäyttöön ja niiden vuokraaminen yksityisille tahoille voi haitata yleistä käyttöä.
  2. Kyseinen alue on hyväksytty taajamaympäristön parantamissuunnitelmassa yhdeksi kehittämiskohteeksi vuosien 2024-2025 aikana.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Lautakunta hyväksyi lisäpykälän käsiteltäväksi kokouksen alussa § 78 kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden tekninen lautakunta
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.