Kunnanhallitus, kokous 11.9.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 146 Vaalitoimitsijoiden nimeäminen vuoden 2024 Presidentin vaaleissa

VESDno-2023-215

Valmistelija

  • Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Perustelut

Presidentinvaalit toimitetaan sunnuntaina 28.1.2024.

Vaalilain 15 §:n mukaan kunnanhallituksen on hyvissä ajoin ennen vaaleja asetettava kutakin äänestysaluetta varten vaalilautakunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja kolme muuta jäsentä sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme sekä laitoksessa toimitettavaa ennakkoäänestystä varten yksi tai useampi vaalitoimikunta, johon kuuluu puheenjohtaja, varapuheenjohtaja ja yksi muu jäsen sekä tarpeellinen määrä varajäseniä, joita on kuitenkin oltava vähintään kolme. 

Sekä vaalilautakunnan ja vaalitoimikunnan jäsenten että niiden varajäsenten tulee olla kuntalain mukaan vaalikelpoisia kunnan luottamustoimeen ja mahdollisuuksien mukaan edustaa niitä puolueita, jotka asettivat ehdokkaita edellisissä (vuoden 2023) eduskuntavaaleissa vaalipiirissä, johon kunta kuuluu.

Vaalilautakunnan varajäsenet ja vaalitoimikunnan varajäsenet on asetettava siihen järjestykseen, jossa he tulevat jäsenten sijaan.

Ehdokas ei voi olla vaalilautakunnan jäsenenä eikä varajäsenenä. Presidentinvaaliin asetetut vaalilautakunnat ja toimikunnat toimivat sekä ensimmäisessä vaalissa että mahdollisessa toisessa vaalissa.

Vesilahden kunnanvaltuusto on päätöksellään 26.4.1999/ § 21 jakanut Vesilahden kunnan kolmeen äänestysalueeseen eli Kirkonkylä, Narva ja Ylämäki.

Kunnanhallitus nimesi vuoden 2023 eduskuntavaaleissa toimivat äänestysaluekohtaiset vaalilautakunnat (jäsenet ja varajäsenet) sekä laitoksissa vaalit toimittavan vaalitoimikunnan (jäsenet ja varajäsenet) seuraavasti.

Kirkonkylä:

Jäsenet Varajäsenet
Silja Vehmassalmi, pj.

1. Tuija Halivuori

Arto Mäkipää, vpj

2. Airi Mäkinen

Veikko Mäkinen

3. Timo Honkakunnas

Tanja Salo

4. Anna Paavilainen

Kaija-Leena Ihme

5. Jukka Harjula

 

Narva:

Jäsenet Varajäsenet

Eija Nurmi, pj.

1. Emma Selin

Anja Haliseva, vpj.

2. Jussi Virtamo

Velipekka Saarinen 

3. Erkki Tarvainen

Valto Sorva

4. Kati Ajoksenmäki

Tuula Seurujärvi       

5. Aarno Erenius

 

Ylämäki:

Jäsenet Varajäsenet

Tero Onnela, pj

1. Satu Laitinen

Annika Latva, vpj.

2. Henri Marttila

Matti Hietanen

3. Jorma Karvinen

Virpi Eskola

4. Piia Tuunanen

Terttu Tuovinen

5. Lahja Ali-Löytty

 

Vaalitoimikunta (laitos- ja kotiäänestys):

Jäsenet Varajäsenet

Miia Rajala, pj

1. Johanna Jarva

Riitta Vatanen, vpj.

2. Reijo Suutari

Titi Tamminen

3. Lahja Ali-Löytty

 

4. Marja Rantala

 

5. Eija Nurmi

Ehdotus

Esittelijä

  • Susanna Hokkanen, vt. kunnanjohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää nimetä vuoden 2024 Presidentinvaaleissa toimivat äänestysaluekohtaiset vaalilautakunnat (jäsenet ja varajäsenet) sekä laitoksissa vaalit toimittavan vaalitoimikunnan (jäsenet ja varajäsenet). Lisäksi kunnanhallitus toteaa, että asetetut vaalilautakunnat ja toimikunnat toimivat sekä ensimmäisessä vaalissa että mahdollisessa toisessa vaalissa.

Lisäksi kunnanhallitus määrää jäseniksi valituista vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat.

Päätös

Kunnanhallitus päätti nimetä vuoden 2024 Presidentinvaaleissa toimivat äänestysaluekohtaiset vaalilautakunnat (jäsenet ja varajäsenet) sekä laitoksissa vaalit toimittavan vaalitoimikunnan (jäsenet ja varajäsenet) alla olevan mukaisesti.

Lisäksi kunnanhallitus totesi, että asetetut vaalilautakunnat ja toimikunnat toimivat sekä ensimmäisessä vaalissa että mahdollisessa toisessa vaalissa.

Lisäksi kunnanhallitus määräsi jäseniksi valituista vaalilautakuntien ja vaalitoimikunnan puheenjohtajat ja varapuheenjohtajat.

Kirkonkylä:

Jäsenet

Varajäsenet

Tapani Pietilä, pj.

1. Timo Honkakunnas

Tanja Salo, vpj

2. Hans Vaasvainio

Silja Vehmassalmi

3. Marja Lampinen

Kaija-Leena Ihme

4. Anna Paavilainen

Veikko Mäkinen

5. Reijo Suutari


Narva:

Jäsenet

Varajäsenet

Eija Nurmi, pj.

1. Erkki Tarvainen

Liisa Luukkaala, vpj.

2. Anja Haliseva

Mauri Penttilä

3. Kati Ajoksenmäki

Valto Sorva

4. Aarno Erenius

Ira Hellsten

5. Kirsi Toivonen


Ylämäki:

Jäsenet

Varajäsenet

Tero Onnela, pj

1. Henri Marttila

Anni Simula, vpj.

2. Satu Laitinen

Matti Hietanen

3. Jaana Hietanen

Miia Hakala

4. Virpi Eskola

Tuija Halivuori 

5. Arto Mäkipää


Vaalitoimikunta (laitos- ja kotiäänestys):

Jäsenet

Varajäsenet

Miia Rajala, pj

1. Eija Nurmi

Riitta Vatanen, vpj.

2. Johanna Jarva

Titi Tamminen

3. Reijo Suutari

 

4. Marja Rantala

 

5. Pertti Uusi-Erkkilä

 

Tiedoksi

Nimetyt, palvelusihteeri, keskusvaalilautakunta

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.