Kunnanhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 46 Henkilöstön palkitseminen vuoden 2022 tuloksesta

VESDno-2023-124

Valmistelija

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnan taloudellinen tulos vuonna 2021 oli n. 1,3 miljoonaa euroa ylijäämäinen ja kunnan velkamäärä väheni. Hyvä tulos on saavutettu henkilöstön avulla. Henkilöstö on isoista toimintaympäristön muutoksista huolimatta jo monen vuoden ajan työskennellyt sinnikkäästi kunnan tavoitteiden eteen. Kunnan tarjoamien palveluiden taso on pidetty korkealla ja toimintoja on myös jatkuvasti kyetty uudistamaan.

Kunnassa otettiin vuonna 2022 käyttöön Epassi-sovellus, joka mahdollistaa verovapaiden henkilöstöetujen tarjoamisen työntekijöille. Henkilöstöeduilla tuetaan henkilöstön omatoimista liikkumista sekä monipuolista harrastamista liikunnan, kulttuurin ja hyvinvoinnin parissa. Palkitsemisen esitetään tapahtuvan 50 euron lisäyksellä kaikkien henkilöstön jäsenien Epassi tilille. Palkitseminen katetaan vuoden 2023 talousarvion määrärahoista.

Palkitseminen kohdistetaan seuraavasti (molemmat seuraavat ehdot tulee täyttyä):

  • työntekijälle/viranhaltijalle, jolle on maksettu vuonna 2022 vähintään 6 kk ajan palkkaa Vesilahden kunnassa ja
  • työntekijä on kunnan palveluksessa 31.3.2023.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää henkilöstön palkitsemisesta esityksen määrittelemillä kriteereillä.

Päätös

Kunnanhallitus päätti yksimielisesti muutetun päätösehdotuksen mukaisesti, että palkitseminen tapahtuu 100 euron lisäyksellä alla olevien kriteerien mukaisesti henkilöstön jäsenien Epassi tilille.

Palkitseminen kohdistetaan seuraavasti (molemmat seuraavat ehdot tulee täyttyä):

  • työntekijälle/viranhaltijalle, jolle on maksettu vuonna 2022 vähintään 6 kk ajan palkkaa Vesilahden kunnassa ja
  • työntekijä on kunnan palveluksessa 31.3.2023.

Esteellisyys

  • Tuomas Hirvonen ja Susanna Hokkanen (HL 28§ Intressijäävi (3 kohta): Henkilö on esteellinen, jos asian ratkaisusta on odotettavissa erityistä hyötyä tai vahinkoa hänelle tai hänen 2 momentin 1 kohdassa tarkoitetulle läheiselleen. Läheisellä tarkoitetaan intressijäävin soveltamisessa kaikkein läheisimpiä eli perhepiiriin kuuluvia henkilöitä.)

Kokouskäsittely

Kunnanjohtaja Tuomas Hirvonen ja hallintojohtaja Susanna Hokkanen jääväsivät itsensä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajaksi. Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kristiina Pispala toimi asian esittelijänä ja pöytäkirjanpitäjänä asian käsittelyn ja päätöksenteon ajan. 

Kunnanhallituksen puheenjohtaja Kristiina Pispala teki muutetun päätösehdotuksen, että palkitseminen tapahtuu 100 euron lisäyksellä alla olevien kriteerien mukaisesti henkilöstön jäsenien Epassi tilille.

Palkitseminen kohdistetaan seuraavasti (molemmat seuraavat ehdot tulee täyttyä):

  • työntekijälle/viranhaltijalle, jolle on maksettu vuonna 2022 vähintään 6 kk ajan palkkaa Vesilahden kunnassa ja
  • työntekijä on kunnan palveluksessa 31.3.2023.

Tiedoksi

Henkilöstö

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.