Kunnanhallitus, kokous 27.3.2023

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 48 Vanhusneuvoston sihteerin nimeäminen

VESDno-2021-294

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden vanhusneuvoston sihteeriksi on toimikaudelle 2021-2025 nimettynä hallintojohtaja. Käytännössä sihteeriys on todettu hankalaksi toteuttaa, joten vanhusneuvosto on pyytänyt kunnanhallitusta nimeämään uuden sihteerin neuvostolle.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää nimetä hyvinvointikoordinaattorin vanhusneuvoston sihteeriksi. 

Päätös

Kunnanhallitus päättää palauttaa asian uudelleen valmisteltavaksi.

Valmistelija

  • Susanna Hokkanen, hallintojohtaja, susanna.hokkanen@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntalain 27 §:n mukaan ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksien varmistamiseksi kunnanhallituksen on asetettava vanhusneuvosto ja huolehdittava sen toimintaedellytyksistä. Vanhusneuvostolle on annettava mahdollisuus vaikuttaa kunnan eri toimialojen toiminnan suunnitteluun, valmisteluun ja seurantaan asioissa, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön hyvinvoinnin, terveyden, osallisuuden, elinympäristön, asumisen, liikkumisen tai päivittäisistä toiminnoista suoriutumisen taikka heidän tarvitsemiensa palvelujen kannalta. Vanhusneuvoston tehtäväkenttä ulottuu kaikkiin niihin tehtäviin, joilla on merkitystä ikääntyneen väestön elinolosuhteiden ja palvelujen kannalta.

Vanhusneuvoston tehtäviin voi sisältyä muun muassa aloitteiden, kannanottojen ja lausuntojen tekeminen. Vaikuttamistehtävän hoitaminen edellyttää, että vanhusneuvosto saa hyvissä ajoin tiedot ajankohtaisista hankkeista ja myös sen oma-aloitteinen rooli on tärkeä. Vanhusneuvosto ei ole kuntalain tarkoittama toimielin, joten sillä ei ole oikeutta tehdä muutoksenhakukelpoisia hallintopäätöksiä.

Vanhuspalvelulain nojalla vanhusneuvosto on otettava mukaan vanhuspalvelulain mukaisen ikääntyneen väestön hyvinvointia koskevan suunnitelman valmisteluun ja palvelujen riittävyyden ja laadun arviointiin. Vanhusneuvoston työ on osa hyvinvoinnin ja terveyden edistämisen työtä kunnassa. Sen tarkoituksena on lisätä Vesilahden ikääntyneen väestön osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuuksia kunnan toimintaan. Se on toimimista ja suunnittelua yhdessä yhdistysten ja eri toimijoiden kanssa sekä yhdyspintayhteistyötä Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa. Hyvinvointisuunnittelijan tehtävänkuvaan kuuluu yhdyspintayhteistyö kunnan sisällä, kuntien välillä, hyvinvointialueen kanssa, Vesilahden yhteisöjen, järjestöjen ja seurojen kanssa sekä nuorisovaltuuston, vanhus- ja vammaisneuvoston kanssa. Näin ollen on luontevaa ja työtehtävien jakautumisen kannalta järkevää, että hyvinvointisuunnittelija Ida-Maria Siren nimetään vanhusneuvoston sihteeriksi. Vesilahden hallintosäännön 6 §:n mukaan vanhusneuvoston kokoonpanosta, asettamisesta ja toimintaedellytyksistä päättää kunnanhallitus. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää nimetä hyvinvointisuunnittelijan vanhusneuvoston sihteeriksi.

Päätös

Hyväksyttiin ehdotuksen mukaisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.