Kunnanhallitus, kokous 15.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 224 Vesilahden tietohallinnon Pirkanmaan hyvinvointialueelle toimittamien ICT-palveluiden sopimus

VESDno-2022-376

Valmistelija

  • Timo Haapaniemi, kehitysjohtaja, timo.haapaniemi@vesilahti.fi

Perustelut

Sote-uudistuksen voimaanpanolaki astui voimaan 1.7.2021. Kuntien, kuntayhtymien ja hyvinvointialueiden tukipalveluiden pitää olla organisoitu kuntalain, hyvinvointialuelain ja hankintalain mukaisesti 1.1.2023 lähtien. Lain mukaan kunta voi myydä hyvinvointialueelle tukipalvelua ylimenokauden (vuoden 2023) ajan.

Pirkanmaan hyvinvointialueilla on tarve tukeutua kuntien sopimuksiin ja tukipalveluihin vuodenvaihteen jälkeen. Näissä tilanteissa osapuolten tulee sopia erikseen tuesta, sen kestosta ja kustannusten korvaamisesta. Sopimusten on oltava täsmällisiä ja perusteltuja. Sopimuksissa on huomioitava voimassa oleva hankintalainsäädäntö. Lisäksi on huomioitava voimaanpanolain 69 a §:n mukainen sääntely tukipalvelujen myyntiä ja ostoa koskevasta siirtymäajasta. Valmisteluita ja palveluiden kartoitusta on tehty syyskuusta 2022 lähtien. Sopimusneuvotteluita on käyty Pirkanmaan hyvinvointialueen kanssa marraskuussa 2022.

Luovuttavan tahon ja luovutuksen saajan kannalta on tärkeää, että välttämätön palvelutuotanto turvataan siirtymätilanteessa. Henkilöstöresurssit on sovitettava yhteen siten, että sekä hyvinvointialueella että kunnissa on toimivat tukipalvelut myös jatkossa. Kunnan tietohallinnon ICT-palvelu sisältää ne tieto- ja viestintätekniset ratkaisut, joita Pirkanmaan hyvinvointialueelle Vesilahden kunnasta siirtyvät henkilöt tarvitsevat osana työtehtäviensä toteutusta.

Kehyskuntien tietohallinnon ohjausryhmä on käsitellyt ja antanut ohjausta sopimusasiaan kokouksessaan 25.11.2022. Sopimuksen tarkoituksena on sopia Vesilahden kunnan tuottamien ICT-palveluiden ja edelleen laskutettavien ICT-ostopalveluiden toimittamisesta hyvinvointialueelle. Sopimus on tämän esityslistan liitteenä.

Palvelun tarkempi sisältö on kuvattu sopimuksen liitteessä 1 Palvelukuvaukset. Palvelukuvaus perustuu tietohallinnon tunnistamien ylimenokaudella siirrettävien järjestelmien listaan ja asiantuntijatyön tarpeeseen. Kehyskuntien tietohallinnon ohjausryhmä on päättänyt, että kehyskuntien tietohallintojohtajalla on mahdollisuus tarkentaa liitteenä olevaa palvelukuvausta ja hintaliitettä yhdessä Pirkanmaan hyvinvointialueen yhteyshenkilön kanssa kirjallisesti. Kehyskuntien tietohallintojohtaja tekee päätöksen tarvittaessa kehyskuntien tietohallinnon ohjausryhmän ohjauksessa.

Palvelun hinnat ja laskutusperusteet on määritelty sopimuksen liitteessä 2.

Sopimuksen allekirjoittaa kunnanjohtaja kunnanhallituksen niin päättäessä.

Vesilahden kunnan hallintosäännön 5 luvun 1§:n mukaan kunnanhallituksen tehtävänä on päättää asioista, joita ei ole säädetty tai määrätty muulle kunnan toimielimelle, viranhaltijalle tai luottamushenkilölle.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää, että se

  1. hyväksyy liitteenä olevan Vesilahden kunnan ja Pirkanmaan hyvinvointialueen välisen sopimuksen ICT-palveluiden toimittamisesta.
  2. valtuuttaa kunnanjohtajan allekirjoittamaan sopimuksen Vesilahden kunnan puolesta.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.