Kunnanhallitus, kokous 15.12.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 230 Kunnanjohtajan palkan tarkistaminen

VESDno-2020-298

Perustelut

Kunnanjohtajan johtajasopimuksen (kunnanvaltuusto 17.12.2018 § 63) mukaisesti kunnanjohtajan kanssa käydään vuosittain keskustelu kunnanjohtajan henkilökohtaisesta kehittymisestä. Keskusteluun osallistuu kunnanhallituksen puheenjohtajisto sekä kunnanjohtaja. Kunnanjohtajan palkkauksen taso arvioidaan kehityskeskustelun yhteydessä ja tällöin arvioidaan myös mahdollisen tasokorotuksen tarve. Johtajasopimuksen mukaan kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan palkasta työtehtävän vaativuuden, henkilökohtaisen ammatinhallinnan ja työn tuloksellisuuden perusteella ja huolehtii siitä, että palkkaus pysyy kuntasektorin palkkoihin verrattuna kilpailukykyisenä. Mikäli kunnanjohtajan palkkaa harkinnanvaraisesti tarkistetaan, siihen ei käytetä KVTES-järjestelyerää, vaan se suoritetaan muista kunnan palkkausvaroista.

Kunnanjohtajan tehtävänkohtainen palkka oli virkasuhteen alussa 6700 euroa kuukaudessa. Palkkaa ei ole tämän jälkeen tarkistettu kunnanhallituksen päätöksellä, mutta palkkaa ovat nostaneet kunta-alan yleiskorotukset. Tällä hetkellä tehtäväkohtainen palkka on 7091,70 euroa kuukaudessa. Kunnanjohtaja ja kunnanhallituksen puheenjohtajat ovat käyneet 8.12.2022 kehityskeskustelun, jossa on arvioitu tarve palkan tarkistamiselle.

Seudun kunnanjohtajien palkkavertailua on tehty seuraavilta osin:

  • Kunnanjohtajan palkka Ruovedellä: 7156,25 € / kk
  • Kunnanjohtajan palkka Urjalassa: 7343,75 € / kk
  • Kunnanjohtajan palkka Pälkäneellä: 7900 € / kk (kokonaispalkka)
  • Kunnanjohtajan palkka Hämeenkyrössä: 8755 € / kk

Ehdotus

Kunnanhallitus päättää kunnanjohtajan tehtäväkohtaiseksi palkaksi 7300 euroa kuukaudessa.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kokouskäsittely

Kunnanjohtaja poistui kokouksesta pykälän käsittelyn ajaksi.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.