Sivistyslautakunta, kokous 12.4.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 25 Kulttuuritoimen toiminta- ja kohdeavustukset 2022

VESDno-2022-58

Valmistelija

  • Olli Alamäki, hyvinvointikoordinaattori, olli.alamaki@vesilahti.fi

Perustelut

Sivistyslautakunta on hyväksynyt kokouksessaan 8.12.2020 / §96 liikunta-, nuoriso- ja kulttuuritoimen toiminta-avustusten jakoperusteet ja ohjeet. Avustusten jakoperusteet ovat liitteenä.

Sivistyslautakunnan myöntämät toiminta- ja kohdeavustukset jaetaan kerran vuodessa. Vuonna 2022 avustukset ovat olleet haettavissa 1. – 28.2.2022. Avustuksista on informoitu kunnan nettisivuilla, paikallislehdessä sekä avustus- ja opastusinfovideolla. Lisäksi avustuksista on lähetetty tiedotteet ja ohjeet sähköpostilla jokaiselle kunnan sähköpostilistoilla olevalle avustushakukelpoiselle toimijalle. Vuoden 2022 avustusten hakuaika päättyi 28.2.2022.

Toiminta-avustushakemuksia tuli yhteensä seitsemän (7) kappaletta ja kohdeavustushakemuksia viisi (5) kappaletta. Avustushakemukset ovat nähtävillä kokouksessa.

Kulttuuritoimen avustuksiin vuonna 2022 on talousarviossa varattu yhteensä 12 000 euroa. Toiminta-avustuksia haettiin yhteensä 6400 euroa ja kohdeavustuksia 5600 euroa.

Toiminta-avustuksen hakija Anomus 2022 Esitys 2022
Mannerheimin lasten suojeluliitto, Vesilahden paikallisyhdistys  1 500 € 1 500 €
Pirkanmaan lihastautiyhdistys ry 100 € 100 €
Rämsöön Kyläkerho ry 1 500 € 1 500 €
Vesilahden Museoyhdistys ry 1 000 € 1 000 €
Vesilahden seudun sukututkimusseura ry 1 200 € 1 200 €
Vesilahden Taideyhdistys ry 600 € 600 €
Vanhan tanssimusiikin perinneyhdistys ry 500 € 500 €
Yhteensä 6 400 €  6 400 €

 

Kohdeavustuksen hakija Anomus 2022 Esitys 2022
Kurjen Ekokyläyhdistys ry 2 000 € 1 500 €
Narvan soittokunta / "Tähti" nuorisoseura ry 900 € 900 €
Osuuskunta Uusruukki 1 000 € 900 €
"Tähti" nuorisoseura ry 1 800 € 1 400 €
Wesilahti-seura ry 900 € 900 €
Yhteensä 6 600 € 5 600 €
Kaikki yhteensä 13 000 € 12 000 €

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää, että kulttuuritoimen toiminta-avustukset ja kohdeavustukset vuonna 2022 jaetaan esityksen mukaisesti. 

Päätös

Sivistyslautakunta päättää hyväksyä esityksen toiminta-avustusten osalta.

Kohdeavustusten osalta avustukset jaetaan seuraavasti:

Kohdeavustuksen hakija Anomus 2022 Esitys 2022
Kurjen Ekokyläyhdistys ry 2 000 € 2 000 €
Narvan soittokunta / "Tähti" nuorisoseura ry 900 € 900 €
Osuuskunta Uusruukki 1 000 € 0 €
"Tähti" nuorisoseura ry 1 800 € 1 800 €
Wesilahti-seura ry 900 € 900 €
Yhteensä 6 600 € 5 600 €


Avustukset ovat hakuohjeiden mukaisesti tarkoitettu yhdistyksille. Osuuskunta katsotaan yritykseksi, eikä se siten täytä hakuehtoja.

 

Kokouskäsittely

Sivistyslautakunta myönsi läsnäolo- ja puheoikeuden hyvinvointikoordinaattori Olli Alamäelle. Hän oli asiantuntijana läsnä kokouksessa asian käsittelyn aikana.

Tiedoksi

Hakijat

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: 

Vesilahden sivistyslautakunta 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.