Sivistyslautakunta, kokous 8.3.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 13 Valtuustoaloite: Yksityisen päivähoidon kuntalisän määrän korottaminen

VESDno-2021-442

Valmistelija

  • Anne Mäki, varhaiskasvatusjohtaja, anne.maki@vesilahti.fi

Perustelut

Vesilahden kunnanvaltuutetut jättivät 13.12. 2021 valtuustoaloitteen yksityisen varhaiskasvatuksen kuntalisän määrän korottamisesta.

Varhaiskasvatuslaissa (540/2018) säädetään lapsen oikeudesta varhaiskasvatukseen, varhaiskasvatuksen järjestämisestä ja tuottamisesta sekä varhaiskasvatuksen tietovarannosta. Lakia sovelletaan kunnan, kuntayhtymän ja yksityisen palveluntuottajan järjestämään tai tuottamaan päiväkotitoimintaan ja perhepäivähoitoon. Varhaiskasvatuslaissa tarkoitettua päiväkotitoimintaa ja perhepäivähoitoa saa järjestää ja järjestäjälle tuottaa kunta, kuntayhtymä ja yksityinen palveluntuottaja.

Kunnalla on lakisääteinen velvollisuus hyväksyä, ohjata ja valvoa kunnan alueella tuotettua yksityistä varhaiskasvatusta. Yksityisen hoidon tuen maksamisen edellytyksenä on, että kunta on hyväksynyt varhaiskasvatuspalveluiden tuottajan. Yksityinen palvelun tuottaja vastaa palvelun laadusta ja siitä, että asiakkaalle järjestettävä palvelukokonaisuus täyttää sille asetetut vaatimukset. Omavalvonta on palveluiden laadun ja sisällön ensisijainen valvontamenetelmä. Tampereen kaupunkiseudulla on yhteisesti käytössä olevat ohjaus ja valvonta-asiakirjat.

Alle kouluiäisten lasten vanhemmilla on mahdollisuus valita kunnallinen varhaiskasvatus tai vaihtoehtona yksityinen varhaiskasvatus. Viime vuosina valtioneuvosto on alentanut lasten varhaiskasvatusmaksuja huoltajien tulorajoja ja sisarusalennuksia korottamalla.  Yksityisen varhaiskasvatuksen tuet eivät ole lisääntyneet samassa suhteessa. Varhaiskasvatuspaikan valinta ei näin ollen ole tasavertainen vaihtoehto kaikille perheille.

Yksityisen hoidon tuki koostuu hoitorahasta, tuloihin perustuvasta hoitolisästä sekä mahdollisesta kuntalisästä. Hoitorahaa maksetaan 178,32e/kk/lapsi. Hoitolisä on enintään 149,96 e/kk/lapsi). Hoitoraha ja -lisä maksetaan erikseen jokaisesta lapsesta. Tuki voi olla enintään lapsen hoitomaksun suuruinen. Kela tekee vuosittain yksityisen hoidon tukeen indeksitarkistuksen, mikä voi muuttaa tuen määrää. Vesilahdessa maksetaan lisäksi yksityisen hoidon kuntalisää (taulukko alla).

  Kuntalisä, ehto yli 25h/vko Kuntalisä, ehto yli 25h/vko Kuntalisä, ehto yli 25h/vko

Hoitomuoto

Päiväkotihoito/ Ryhmä-perhepäivähoitokoti Perhepäivähoito,  hoitajan kotona Työsopimussuhteinen hoitaja

Kunta\ lapsen ikä

alle 3-v. yli 3-v. esi-opetus alle 3-v. yli 3-v. esio-petus alle 3-v. yli 3-v.

esi-opetus

Kangasala 500 350 175 300 280 130 260 260 130
Tampere 500 300 120 320 220 84,09 320 220 84,09
Ylöjärvi 325 275 150 275 225   275 225  
Pirkkala 350 300 150 250 200 100 250 200 100
Lempäälä 362 310 103 259 207 103 250 200 100
Nokia 450 250 125 450 250 125 450 250 125
Vesilahti 295 275 100 230 210 100 220 200 100
Orivesi 400 400 - 300 300 - 300 300 -

 

Vesilahden kunnan lisääntyvä asukasmäärä lisää varhaiskasvatuksen tarvetta tulevina vuosina. Kunta tulee lisäämään tarjontaa mutta myös yksityinen varhaiskasvatus on tarpeellinen täydennys varhaiskasvatuspalvelujen tarjontaan Vesilahdessa. Tällä hetkellä Vesilahdessa yksityistä varhaiskasvatusta tarjotaan kahdessa ryhmäperhepäiväkodissa ja yhdessä perhepäivähoitokodissa yhteensä 18 lapselle. Yksityinen varhaiskasvatus vahvistaa kunnan palveluja mm. lähellä kotia sijaitsevia hoitopaikkoja ja täydentää valinnanmahdollisuutta eri hoitomuotojen välillä.

Yksityisen varhaiskasvatuksen toimintaedellytysten turvaamiseksi on tarkoituksenmukaista tarkistaa yksityisen hoidon tuen kuntalisää siten, että se vastaa Tampereen seudun kuntien yksityisen hoidon tuen kuntalisiä ja antaa perheille vaihtoehdon valita yksityisen ja kunnallisen varhaiskasvatuksen välillä.

Yksityisen hoidon tuen kuntalisän kustannukset Vesilahden kunnassa olivat vuonna 2021 noin 30 000 €.

Edellä mainituilla perusteilla Vesilahden kunta pyrkii varaamaan vuoden 2023 talousarvioon resurssit yksityisen hoidon kuntalisän korottamiseen. Tarkoituksenmukaista olisi korottaa yksityisen hoidon kuntalisää seudulla käytössä olevia yksityisen hoidon kuntalisän summia. Alla olevan esimerkin mukaisilla korotuksilla kustannusvaikutus yksityisen hoidon tuen kuntalisään nykyisellä lapsimäärällä olisi noin 12000 € /vuosi (25 %).

 

Kuntalisä, hoitoaika
yli 25 h/vko

Kuntalisä, hoitoaika
yli 25 h/vko

Kuntalisä, hoitoaika
yli 25 h/vko

 

Päiväkotihoito/ ryhmä-perhepäiväkotihoito

Perhepäivähoito hoitajan kotona

Työsopimussuhteinen hoitaja

     

alle 3-v

yli 3-v

esiopetus

alle 3-v

yli 3-v

esiopetus

alle 3-v

yli 3-v

esiopetus

Vesilahti

375

340

100

270

250

100

250

220

-

Ehdotus

Esittelijä

  • Marko Lahtinen, sivistysjohtaja, marko.lahtinen@vesilahti.fi

Sivistyslautakunta päättää antaa selosteen mukaisen selvityksen ja toteaa omalta osaltaan valtuustoaloitteen tulleen käsitellyksi.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa.

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään: 

Vesilahden sivistyslautakunta 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.