Kunnanhallitus, kokous 24.1.2022

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 12 Vastine oikaisuvaatimukseen / KH 29.11.2021 § 233

VESDno-2020-271

Aikaisempi käsittely

Valmistelija

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Rahoisten asemakaava on ollut vireillä vuodesta 2016 saakka. Kaavahanke on edennyt ehdotusvaiheeseen. Maankäyttösopimus on kunnan puolelta hyväksytty kunnanhallituksen kokouksessa 25.5.2020 § 115. Tämän jälkeen määräalan omistajatahot ovat valittaneet päätöksestä hallinto-oikeuteen. Rahoisten asemakaavahankkeen eteenpäin vieminen odottaa oikeuden ratkaisua valituksenalaisessa asiassa sekä sitä, että omistajatahot hyväksyisivät kunnanhallituksen päättämän maankäyttösopimuksen ja maankäyttösopimus allekirjoitettaisiin molempien osapuolten toimesta. 

Rahoisten asemakaavaan sisältyy Suomelantien katualue, jonka toteuttamiseen ei voida ryhtyä ilman lainvoimaista asemakaavaa. Asian ratkaisemiseksi on tarve supistaa Rahoisten asemakaava-aluetta Suomelantien katualueen osalta. Näin Suomelantien katualueelle voidaan laatia Rahoisten asemakaava-alueesta oma erillinen, pelkästään katualueen käsittävä asemakaava.

Peruste rajaukselle: Kunnalla on kiireinen tarve tuottaa yhdyskuntateknisiä ratkaisuja alueen läpi ja parantaa vesihuollon toimintavarmuutta. Edellä mainitut toimet tulee tehdä samaan aikaan alueen poikki menevän tien rakentamisen kanssa. Tien rakentaminen on olennaista koko kunnan joukkoliikenneverkoston kehittämisen kannalta. Näiden toimien tekemättä jättäminen vaarantaa koko kirkonkylän osayleiskaavan toteutumisen sekä läheisten alueiden asemakaavoituksen. 

Kunta tulee myöhemmin tekemään erillisen päätöksen Suomelantien katualueen asemakaavan vireilletulosta.

Ehdotus

Esittelijä

Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää muuttaa Rahoisten asemakaavan kaava-alueen rajausta siten, että kaava-alueesta rajataan pois Suomelantien katualue liitteenä olevan karttarajauksen mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti. 

Valmistelija

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kuntaan on 28.12.2021 saapunut oikaisuvaatimus (liite 1) koskien kunnanhallituksen 29.11.2021 päätöstä § 233. Oikaisuvaatimuksessa asianosaiset esittävät, että ”kunnanhallituksen 29.11.2021 § 233 Lisäpykälä: Rahoisten asemakaavan rajauksen muuttaminen (Rahoinen ak 922-438-1-2) kumotaan, koska se on kunnan ja maanomistajien välillä 14.12.2015 allekirjoitetun kaavoitussopimuksen kohdan 14 vastainen. Kaavoituksen aloitussopimukseen tehtävistä muutoksista tulisi neuvotella yhteisomistajien kanssa.”

Kunnanhallitus päätti 29.11.2021 § 233 muuttaa Rahoisten asemakaavan kaava-alueen rajausta siten, että kaava-alueesta rajataan pois Suomelantien katualue, koska kunnalla on kiireinen tarve tuottaa yhdyskuntateknisiä ratkaisuja alueen läpi ja parantaa vesihuollon toimintavarmuutta. Rajauspäätös mahdollistaa sen, että kunta voi tehdä erillisen päätöksen Suomelantien katualueen asemakaavan vireilletulosta, mutta päätös ei siis ota Rahoisten alueen asemakaavoituksen jatkumiseen tai lopettamiseen. Tällä hetkellä asianosaiset eivät hyväksy kunnanhallituksen hyväksymän maankäyttösopimuksen sisältöä, joten kaavaa ei saada valtuuston käsittelyyn.

Kaavoituksen aloitussopimuksessa todetaan, että ”14. Vesilahden kunnanhallitus on kokouksessaan 16.11.2015/ § 254 päättänyt asemakaavoituksen valmistelun ja laadinnan käynnistämisestä tilalla Rahoinen (922-43 8-1-2) Suomelantien kokoojakadun alueelle, siten että asemakaavoitus toteutetaan erillisinä asemakaavoina Suomelatien tiealueelle ja pientaloalueille.” Aloitussopimuksessa siis nimenomaan sanotaan, että asemakaavoitus toteutetaan erillisinä asemakaavoina Suomelantien tiealueelle ja pientaloalueille. Jo tämän perusteella oikaisuvaatimuksen voi hylätä.

Lisäksi kunnalla on kaavoitusmonopolinsa mukaisesti ja osana maapolitiikkaansa oikeus laatia haluamansa sisältöisiä kaavoja edellyttäen, että kaavalle laissa säädetyt sisältövaatimukset täyttyvät. Kunnalla on tällöin harkintavaltansa puitteissa mahdollisuus muun ohella päättää siitä, mille alueille ja missä aikataulussa asemakaavoja laaditaan. KHO:2015:95 päätöksen mukaan kaavasta ei tule lainvastaista pelkästään sillä perustella, että kaava-alueen rajaukseen vaikuttavat maanomistukselliset seikat.

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus päättää hylätä oikaisuvaatimuksen kunnanhallituksen 29.11.2021 § 233 päätöksestä pykälätekstissä mainituin perustein.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.


Muutoksenhaku

Tähän päätökseen haetaan muutosta kunnallisvalituksella.

Valitusoikeus

Oikaisuvaatimuksen johdosta annettuun päätökseen saa hakea muutosta kunnallisvalituksella vain se, joka on tehnyt alkuperäistä päätöstä koskevan oikaisuvaatimuksen. 

Mikäli alkuperäinen päätös on oikaisuvaatimuksen johdosta muuttunut, saa tähän päätökseen hakea muutosta kunnallisvalituksella myös

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Valitusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Kunnallisvalitus on tehtävä 30 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle viimeistään valitusajan viimeisenä päivänä ennen valitusviranomaisen aukioloajan päättymistä.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta valitusaikaan. Jos valitusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa valituksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Valitusperusteet

Kunnallisvalituksen saa tehdä sillä perusteella, että

  • päätös on syntynyt virheellisessä järjestyksessä,
  • päätöksen tehnyt viranomainen on ylittänyt toimivaltansa tai
  • päätös on muuten lainvastainen

Valittajan tulee esittää valituksen perusteet ennen valitusajan päättymistä.

Valituksen toimittaminen

Valitus on toimitettava valitusviranomaiselle ennen valitusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla valitusasiakirjat voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Valituksen voi toimittaa myös sähköisesti tai faksilla. 

Virka-aika klo 8.00 – 16.15.

Valitusviranomainen

Valitusviranomainen, jolle kunnallisvalitus tehdään on

Hämeenlinnan hallinto-oikeus
Posti- ja käyntiosoite: Raatihuoneenkatu 1, 13100 Hämeenlinna
Sähköpostiosoite: hameenlinna.hao(at)oikeus.fi
Puhelinnumero: 029 56 4220
Faksinumero: 029 56 42269

Valituksen voi tehdä myös hallinto- ja erityistuomioistuinten asiointipalvelussa osoitteessa https://asiointi2.oikeus.fi/hallintotuomioistuimet.

Valituksen muoto ja sisältö

Valitus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Valituksessa on ilmoitettava:

  • päätös, johon haetaan muutosta (valituksen kohteena oleva päätös);
  • miltä kohdin päätökseen haetaan muutosta ja mitä muutoksia siihen vaaditaan tehtäväksi (vaatimukset);
  • vaatimusten perustelut;
  • mihin valitusoikeus perustuu, jos valituksen kohteena oleva päätös ei kohdistu valittajaan.

Valituksessa on lisäksi ilmoitettava valittajan nimi ja yhteystiedot. Jos puhevaltaa käyttää valittajan laillinen edustaja tai asiamies, myös tämän yhteystiedot on ilmoitettava. Yhteystietojen muutoksesta on valituksen vireillä ollessa ilmoitettava viipymättä hallintotuomioistuimelle.

Valituksessa on ilmoitettava myös se postiosoite ja mahdollinen muu osoite, johon oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat voidaan lähettää (prosessiosoite). Mikäli valittaja on ilmoittanut enemmän kuin yhden prosessiosoitteen, voi hallintotuomioistuin valita, mihin ilmoitetuista osoitteista se toimittaa oikeudenkäyntiin liittyvät asiakirjat.

Oikaisuvaatimuksen tekijä saa valittaessaan oikaisuvaatimuspäätöksestä esittää vaatimuksilleen uusia perusteluja. Hän saa esittää uuden vaatimuksen vain, jos se perustuu olosuhteiden muutokseen tai oikaisuvaatimuksen tekemisen määräajan päättymisen jälkeen valittajan tietoon tulleeseen seikkaan.

Valitukseen on liitettävä:

  • valituksen kohteena oleva päätös valitusosoituksineen;
  • selvitys siitä, milloin valittaja on saanut päätöksen tiedoksi, tai muu selvitys valitusajan alkamisen ajankohdasta;
  • asiakirjat, joihin valittaja vetoaa vaatimuksensa tueksi, jollei niitä ole jo aikaisemmin toimitettu viranomaiselle.

Oikeudenkäyntimaksu

Muutoksenhakuasian vireille panijalta peritään oikeudenkäyntimaksu sen mukaan kuin tuomioistuinmaksulaissa (1455/2015) säädetään. 

Pöytäkirja

Päätöstä koskevia pöytäkirjan otteita ja liitteitä voi pyytää

Vesilahden kunnan kirjaamo
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Puhelin: 03 5652 7500
Sähköposti: vesilahdenkunta@vesilahti.fi