Kunnanhallitus, kokous 30.8.2021

Pöytäkirja on tarkastettu

§ 165 Talouden tervehdyttäminen / hankintakielto ja täyttölupamenettely

VESDno-2021-287

Valmistelija

  • Kati Paunonen, hallintojohtaja, kati.paunonen@vesilahti.fi

Perustelut

Kunnanhallitus 18.11.2013 / 225 §

Kunnanvaltuuston 27.5.2013 / § 38 hyväksymässä tervehdyttämis-ohjelmassa todetaan, että kunnanhallitus käsittelee pidempiaikaiset (yli 6 kk:n) sijaisuuksien täyttämiset lautakuntien esityksestä. 

Tiukan taloudellisen tilanteen takia täyttölupamenettelyä on tarpeen tiukentaa niin, että pidempiaikaisten sijaisuuksien lisäksi kaikki vakinaisten virkojen ja toimien täyttämiset käsitellään kunnanhallituksessa.

Lisäksi on tarpeen asettaa hankintakielto siten, että kaikkiin hankintoihin on jatkossa oltava ao. toimialajohtajan lupa. Toimialajohtajat ohjeistavat asian omilla toimialoillaan. 

Ehdotus    

Kunnanjohtaja:

Kunnanhallitus määrää toistaiseksi, että

  • kaikki vakinaisten virkojen ja toimien sekä pidempiaikaisten (yli 6 kk:n sijaisuuksien) täyttämiset tulee tuoda kunnanhallituksen käsiteltäviksi
  • kaikkiin hankintoihin on jatkossa oltava ao. toimialajohtajan lupa. Toimialajohtajat ohjeistavat asian omilla toimialoillaan. 

Päätös    

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kunnanhallitus 30.8.2021

Vesilahden kunnanvaltuusto on 16.8.2021 vahvistanut uuden hallintosäännön. Hallintosäännössä muutettiin erityisesti täyttölupamenettelyä sekä rekrytointioikeuksia. Hallintosääntö on ristiriidassa kunnanhallituksen päätöksen §225/2013 kanssa rekrytointipäätösten osalta. Hankintakiellon osalta päätös ei ole enää voimassa, vaan kunta on siirtynyt käytäntöön, jossa hankintakielto annetaan vuosittain mikäli tarve vaatii. 

Ehdotus

Esittelijä

  • Tuomas Hirvonen, kunnanjohtaja, tuomas.hirvonen@vesilahti.fi

Kunnanhallitus toteaa, että kunnanhallituksen päätös §225/2013 mukaista täyttölupamenettelyä ei voida enää noudattaa. Jatkossa täyttöluvat haetaan voimassaolevan hallintosäännön mukaisesti.

Päätös

Päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Tiedoksi

Toimialajohtajat

Muutoksenhaku

Tähän päätökseen tyytymätön voi tehdä kirjallisen oikaisuvaatimuksen. Päätökseen ei saa hakea muutosta valittamalla tuomioistuimeen.

Oikaisuvaatimusoikeus

Oikaisuvaatimuksen saa tehdä

  • se, johon päätös on kohdistettu tai jonka oikeuteen, velvollisuuteen tai etuun päätös välittömästi vaikuttaa (asianosainen)
  • kunnan jäsen

Oikaisuvaatimusaika ja päätöksen tiedoksisaanti

Oikaisuvaatimus on tehtävä 14 päivän kuluessa päätöksen tiedoksisaannista.

Asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, seitsemän päivän kuluttua kirjeen lähettämisestä. Käytettäessä tavallista sähköistä tiedoksiantoa asianosaisen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon, jollei muuta näytetä, kolmantena päivänä viestin lähettämisestä. 

Kunnan jäsenen katsotaan saaneen päätöksestä tiedon seitsemän päivän kuluttua siitä, kun pöytäkirja on nähtävänä yleisessä tietoverkossa. 

Tiedoksisaantipäivää ei lueta oikaisuvaatimusaikaan. Jos oikaisuvaatimusajan viimeinen päivä on pyhäpäivä, itsenäisyyspäivä, vapunpäivä, joulu- tai juhannusaatto tai arkilauantai, saa oikaisuvaatimuksen tehdä ensimmäisenä arkipäivänä sen jälkeen.

Oikaisuvaatimuksen toimittaminen

Oikaisuvaatimuksen on saavuttava oikaisuvaatimusviranomaiselle ennen oikaisuvaatimusajan päättymistä. 

Omalla vastuulla oikaisuvaatimuksen voi lähettää postitse tai lähetin välityksellä niin, että se ehtii perille viimeistään oikaisuvaatimusajan viimeisenä päivänä ennen viraston aukioloajan päättymistä. Viraston aukioloaika on maanantaista perjantaihin klo 9-15.

Oikaisuvaatimusviranomainen

Viranomainen, jolle oikaisuvaatimus tehdään, on

Vesilahden kunnanhallitus 
Posti- ja käyntiosoite: Lindinkuja 1, 37470 Vesilahti
Sähköpostiosoite: vesilahdenkunta(at)vesilahti.fi    

Oikaisuvaatimuksen muoto ja sisältö

Oikaisuvaatimus on tehtävä kirjallisesti. Myös sähköinen asiakirja täyttää vaatimuksen kirjallisesta muodosta.

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava

  • päätös, johon haetaan oikaisua
  • miten päätöstä halutaan oikaistavaksi
  • millä perusteella oikaisua vaaditaan

Oikaisuvaatimuksessa on ilmoitettava tekijän nimi, kotikunta, postiosoite ja puhelinnumero. Myös sähköposti on ilmoitettava, jos oikaisuvaatimuspäätös voidaan antaa tiedoksi sähköpostitse.